keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Olen kaksikymentäkusi

Makaan tässä sohvalla ja yritän kattoa mun sarjoja netflixistä, kun yhtäkkiä jotain ihan ihmeellistä asettuu mun näkökenttään. Auringonvalo. Vitsi miten ärsyttävää, ku ei nää telkkaria.
Sit rupesin miettii et ei oo muuten aurinkoo vähään aikaa näkyny. Kello on nyt vähän yli yks niin onks aurinko laskemassa vai nousemassa, koska se on melkein puolivälissä taivasta ja maata?
On se varmaan laskemassa, mut millon se muka nousi. Elokuussa vissiin. Ei oo sen jälkeen paljoon näkyny tuolta sadepilvien takaa.

Hinkkasin myös koko kämpän puhtaaks tiski- ja hammasharjalla. Pesin lattiat, imuroin, viikkasin vaatteet ja tein ruokaa. Ekaa kertaa siivosin tässä kämpässä ja ehkä kolmatta kertaa kokkasin.
Aatelkaa, niin hyvin oon ton mun ukon kouluttanu, ettei ite tartte mitään kotihommia tehä.

Maurilla alko viikko sit maanantaina suomenkielenkurssi ja tässä nyt osataan laskee suomeks yhteenlaskuja. "Kuusi plus neljä?" -Kymenen.. "No it's kyMMenen. Two M letters in the middle" -Kymmenen? "YES!"

-Mun nimi on Mauri, olen kaksikymentäkusi. "No, it's kUUsi. Kusi is like piss, or pee."
-Ridiculous.

Tää ruoka mitä tein maistuu riisipuurolta. Laitoin kanaa ja riisiä uuniin ja riisin sekaan kookosmaitoa ja ananaksia. Ja sit kaveriks viel bataattia. Maistuu vähän riisipuurolta hedelmäkiisselillä. Ihan hyvää silti.

Maurin kaveri on tulossa kylään ja just sain viestin et he menee kahestaan kauppaan ostaa ruokatarvikkeita. Oon kouluttanu Maurin niin hyvin ettei se ees odota et kotona vois olla ruokaa. 
Vuoden vaimo.
Viimeks vein meiät syömään mummolle, kun vaari oli kokannu ankkaa. Ei kai sillä oo väliä mitä kautta se vaimo sen ruuan hankkii?

No tuolla olis nyt sitä riisipuurokanaa vaikka armeijalle, ku kävi klassiset ja en osannu ajatella paljon riisiä on tarpeeks. Riittääpä hetkeks.

Jännä juttu miten sitä ihminen muuttuu. Sillon ku Mauri ekan kerran asu mun kanssa Suomessa, mua ahdisti ihan hirveesti et aina, ku tulin kotiin ni siellä se oli sohvalla ja mä en ikinä saanu omaa aikaa. Sanoin joskus et mene JOHONKIN pliiiiis vaikka lenkille et saan puolituntia aikaa itelleni. 
Olin niin tottunu siihen omaan tilaan ja siihen, et omaa aikaa oli aina tarjolla. Että ei tarvinnu miettiä, kun omasta olosta ja viihtyvyydestä.

Sit mun jokapäiväinen ajatusmaailma yhtäkkiä Maurin muuttaessa Suomeen oli tämä: Ahdistaa miks toi on AINA kotona, miks se hengittää noin kovaa, miks se PURSKUTTAA suussa jotain ku juo, mihin mä työnnän sen et voin vaan olla. 
Mut sit mietin kans kokoajan et miten hirveetä on olla täällä Suomessa ilman perhettä ja ystäviä. Mäki oon kokoajan töissä. Asutaan jossain helvetin perähikiällä ja täältä ei pääse autotta mihinkään. Ja yritin tehä kaikkeni et Maurilla olis tekemistä ja kivaa ja sit stressasin kaikkea ja kaikkia ja se oli ihan kamalaa. Ja Maurillaki oli kamalaa. Molemmilla oli kamalaa. Kaikki oli kamalaa.

Sit muutettiin pois maasta ja sit muutettiin takas tänne ja asutaan eri alueella, kun viimeks, mutta samassa kaupungissa. Kävellen pääsee jokapaikkaan. Tai pyörällä. Ja nopeesti.
En enää kaipaa sitä omaa aikaa ollenkaan. Varmaan sain sitä ihan tarpeeks Brasiliassa. Mut sitä kyllä kaipasinki ja nyt mulla on sellanen hyvä tasapaino itteni kanssa. Kauheen kivaa, ku kaikki on kaikilla hyvin.

Nyt mun suurin ongelma on, että kuka laittaa mulle aamupalaa arkipäivisin nyt ku Mauri on aamusta heti koulussa. No ei kukaan. Ite joudun laittaa. Ja kuka tekee mulle ruuan valmiiks kotiin ku tuun töistä. No ei kukaan, hitto ite tarvii kaikki tehä. Pyykitki pestä. Mut on niin lellitty pilalle.

Eilen kysyin Maurilta, et mitä se haluu joululahjaks. "Few kisses, please".

Mut on niin lellitty pilalle.

Joulusta puheenollen. Se vietetään tänävuonna meillä. Mä oon lokakuusta asti ruvennu lisäämään valoja ympärikämppää. Ja kynttilöitä. Alotin tekee piparkakkutaloa, joka varmaan jää kesken. Alotin joulukortteja, jotka varmaan jää kesken. MUTTA! Sain aikaseks kirjotettua salainen joulupukki kortit niille jotka tähän tapahtumaan osallistuu. Varastettu suoraan Maurin perheen joulutavoista. Tänävuonna meillä on joulupöydässä myös brassiruokia. Jotka Mauri varmaan polttaa pohjaan tai vaihtoehtoisesti sulattaa papusopassa lojuvan muovikauhan. Meil on jokainen kattila jollaistavalla pilalla, kun ukko kokkaa vähän turhan kuumalla levyllä. Sitä kiroili yks päivä et lopettaa kokkailut kokonaan ku aina palaa pohjaan! Yritin ehdottaa että jos sitä levyä ei ihan täysillä huudattais niin ei ruokakaan palais pohjaan. "Joo joo".

Kerroin Maurille tästä mun ongelmasta et mistä mä kirjotan. Hän sit ehdotti et mun pitää ruveta tekemään ja kokemaan kaikkea ihan vaan et olis jotain mistä kirjottaa. Ai et mun pitäis mennä mun mukavuusalueen ulkopuolelle? Kokeilla jotain uutta?

No ehkä tän takia nyt sit eilen suostuin lähteä juhlimaan kiitospäivää Maurin amerikkalaisen luokkakaverin siskon luokse. Yllätin ihan itteniki tällä.

Ootteko ikinä tullu ajatelleeks miten omituista on nähä oikee amerikkalainen livenä. Niitähän kuulee ja näkee elokuvissa ja sarjoissa kokoajan mut et oikeen livenä juttelee jonku jenkkiläisen kanssa, jolla on se oikee amerikan aksentti. Mua rupes jotenki naurattaa tää ihan hirveesti.
Ja miten outoa on yhtäkkiä olla kiitospäivän pöydässä kaikkien niitten ruokien keskellä mitä näkee elokuvissa. Kertoa ihmisille ympärillä mistä on kiitollinen ja kuunnella huudahduksia: "More the merrier!" Mauri kans huomas et vaan se kenen äidinkieli on englanti sanoo ääneen "wow", kun jotain siistiä tai hämmentävää tapahtuu.

Oli pakko kans kysyä tältä amerikkalaiselta, et onks high schoolit oikeesti semmosia, ku elokuvissa.
"Yeah, my school was like in High School Musical, it's exactly like that." Kysyin et oikeesti nörtit, suositut, urheilijat, taidenörtit; kaikki istuu omissa pöydissään lounaalla? Kuulemma kyllä. Hälle oli oikein kouluun mennessä sanottu et "Tää siipi on taidenörttien siipi, et älä hengaa täällä jos et haluu olla outo". 

Anyway meillä oli kivaa, ruoka oli hyvää ja oli kaikinpuolin hyvä ensimmäinen thanksgiving.

Mä tiputin puhelimen parkkipaikalla maahan ja nyt on kamera rikki.


8 kommenttia:

  1. Mulla on kans kokkaustaidot luokkaa riisipuurokana. Ihanaa, et en ole yksin :D Maurille lykkyä pyttyyn kieliopintojen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes välitän terveiset! Joo riisipuurokana on meikän ihan tämmönen uus bravuuri 😅😅

      Poista
  2. Voice of Finlandin uutiset nähty, Mauri jes! Ei malta oottaa, maravilhoso ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, Voice meni kyllä niin surkeasti et ihan naurattaa jälkeenpäin :D Onneks on töitä tehty ja muuta tulossa ulos :)

      Poista
  3. Ei mulla muuta, mutta Mauri oli hyvä Voicessa :). Harmi kun ei päässy jatkoon. Ja olisi kiva kuulla miten ootte sopeutuneet Suomeen taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva huomata tämmönen kommentti puolivuotta jälkeenpäin.

      Joo Voice ei ollut homma tälläosin ja se meni kyllä niin penkin alle, mutta muuta on kuulemma Maurilta tulossa.

      Poista
  4. En oo pitkään aikaan lukenut sun blogia ja se on kyllä paha virhe. Mistään muualta ei löydy juuri oikeanlaista vertaistukea ���� Meillä on kans jokaikinen kattila ja pannu poltettu pilalle, pari vuotta sitten en ollu vielä täysin luovuttanut ja ehdotin että josko vain minä käyttäisin sitä kaikista kalleinta ja uusinta paistinpannua. Johon talouden toinen osapuoli rupesi toki käyttämään vain ja ainoastaan sitä kyseistä paistinpannua, levy täysillä aina, tietty ��

    VastaaPoista

Lähetä nyt edes vaikka terveisiä! :)