keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Olen kaksikymentäkusi

Makaan tässä sohvalla ja yritän kattoa mun sarjoja netflixistä, kun yhtäkkiä jotain ihan ihmeellistä asettuu mun näkökenttään. Auringonvalo. Vitsi miten ärsyttävää, ku ei nää telkkaria.
Sit rupesin miettii et ei oo muuten aurinkoo vähään aikaa näkyny. Kello on nyt vähän yli yks niin onks aurinko laskemassa vai nousemassa, koska se on melkein puolivälissä taivasta ja maata?
On se varmaan laskemassa, mut millon se muka nousi. Elokuussa vissiin. Ei oo sen jälkeen paljoon näkyny tuolta sadepilvien takaa.

Hinkkasin myös koko kämpän puhtaaks tiski- ja hammasharjalla. Pesin lattiat, imuroin, viikkasin vaatteet ja tein ruokaa. Ekaa kertaa siivosin tässä kämpässä ja ehkä kolmatta kertaa kokkasin.
Aatelkaa, niin hyvin oon ton mun ukon kouluttanu, ettei ite tartte mitään kotihommia tehä.

Maurilla alko viikko sit maanantaina suomenkielenkurssi ja tässä nyt osataan laskee suomeks yhteenlaskuja. "Kuusi plus neljä?" -Kymenen.. "No it's kyMMenen. Two M letters in the middle" -Kymmenen? "YES!"

-Mun nimi on Mauri, olen kaksikymentäkusi. "No, it's kUUsi. Kusi is like piss, or pee."
-Ridiculous.

Tää ruoka mitä tein maistuu riisipuurolta. Laitoin kanaa ja riisiä uuniin ja riisin sekaan kookosmaitoa ja ananaksia. Ja sit kaveriks viel bataattia. Maistuu vähän riisipuurolta hedelmäkiisselillä. Ihan hyvää silti.

Maurin kaveri on tulossa kylään ja just sain viestin et he menee kahestaan kauppaan ostaa ruokatarvikkeita. Oon kouluttanu Maurin niin hyvin ettei se ees odota et kotona vois olla ruokaa. 
Vuoden vaimo.
Viimeks vein meiät syömään mummolle, kun vaari oli kokannu ankkaa. Ei kai sillä oo väliä mitä kautta se vaimo sen ruuan hankkii?

No tuolla olis nyt sitä riisipuurokanaa vaikka armeijalle, ku kävi klassiset ja en osannu ajatella paljon riisiä on tarpeeks. Riittääpä hetkeks.

Jännä juttu miten sitä ihminen muuttuu. Sillon ku Mauri ekan kerran asu mun kanssa Suomessa, mua ahdisti ihan hirveesti et aina, ku tulin kotiin ni siellä se oli sohvalla ja mä en ikinä saanu omaa aikaa. Sanoin joskus et mene JOHONKIN pliiiiis vaikka lenkille et saan puolituntia aikaa itelleni. 
Olin niin tottunu siihen omaan tilaan ja siihen, et omaa aikaa oli aina tarjolla. Että ei tarvinnu miettiä, kun omasta olosta ja viihtyvyydestä.

Sit mun jokapäiväinen ajatusmaailma yhtäkkiä Maurin muuttaessa Suomeen oli tämä: Ahdistaa miks toi on AINA kotona, miks se hengittää noin kovaa, miks se PURSKUTTAA suussa jotain ku juo, mihin mä työnnän sen et voin vaan olla. 
Mut sit mietin kans kokoajan et miten hirveetä on olla täällä Suomessa ilman perhettä ja ystäviä. Mäki oon kokoajan töissä. Asutaan jossain helvetin perähikiällä ja täältä ei pääse autotta mihinkään. Ja yritin tehä kaikkeni et Maurilla olis tekemistä ja kivaa ja sit stressasin kaikkea ja kaikkia ja se oli ihan kamalaa. Ja Maurillaki oli kamalaa. Molemmilla oli kamalaa. Kaikki oli kamalaa.

Sit muutettiin pois maasta ja sit muutettiin takas tänne ja asutaan eri alueella, kun viimeks, mutta samassa kaupungissa. Kävellen pääsee jokapaikkaan. Tai pyörällä. Ja nopeesti.
En enää kaipaa sitä omaa aikaa ollenkaan. Varmaan sain sitä ihan tarpeeks Brasiliassa. Mut sitä kyllä kaipasinki ja nyt mulla on sellanen hyvä tasapaino itteni kanssa. Kauheen kivaa, ku kaikki on kaikilla hyvin.

Nyt mun suurin ongelma on, että kuka laittaa mulle aamupalaa arkipäivisin nyt ku Mauri on aamusta heti koulussa. No ei kukaan. Ite joudun laittaa. Ja kuka tekee mulle ruuan valmiiks kotiin ku tuun töistä. No ei kukaan, hitto ite tarvii kaikki tehä. Pyykitki pestä. Mut on niin lellitty pilalle.

Eilen kysyin Maurilta, et mitä se haluu joululahjaks. "Few kisses, please".

Mut on niin lellitty pilalle.

Joulusta puheenollen. Se vietetään tänävuonna meillä. Mä oon lokakuusta asti ruvennu lisäämään valoja ympärikämppää. Ja kynttilöitä. Alotin tekee piparkakkutaloa, joka varmaan jää kesken. Alotin joulukortteja, jotka varmaan jää kesken. MUTTA! Sain aikaseks kirjotettua salainen joulupukki kortit niille jotka tähän tapahtumaan osallistuu. Varastettu suoraan Maurin perheen joulutavoista. Tänävuonna meillä on joulupöydässä myös brassiruokia. Jotka Mauri varmaan polttaa pohjaan tai vaihtoehtoisesti sulattaa papusopassa lojuvan muovikauhan. Meil on jokainen kattila jollaistavalla pilalla, kun ukko kokkaa vähän turhan kuumalla levyllä. Sitä kiroili yks päivä et lopettaa kokkailut kokonaan ku aina palaa pohjaan! Yritin ehdottaa että jos sitä levyä ei ihan täysillä huudattais niin ei ruokakaan palais pohjaan. "Joo joo".

Kerroin Maurille tästä mun ongelmasta et mistä mä kirjotan. Hän sit ehdotti et mun pitää ruveta tekemään ja kokemaan kaikkea ihan vaan et olis jotain mistä kirjottaa. Ai et mun pitäis mennä mun mukavuusalueen ulkopuolelle? Kokeilla jotain uutta?

No ehkä tän takia nyt sit eilen suostuin lähteä juhlimaan kiitospäivää Maurin amerikkalaisen luokkakaverin siskon luokse. Yllätin ihan itteniki tällä.

Ootteko ikinä tullu ajatelleeks miten omituista on nähä oikee amerikkalainen livenä. Niitähän kuulee ja näkee elokuvissa ja sarjoissa kokoajan mut et oikeen livenä juttelee jonku jenkkiläisen kanssa, jolla on se oikee amerikan aksentti. Mua rupes jotenki naurattaa tää ihan hirveesti.
Ja miten outoa on yhtäkkiä olla kiitospäivän pöydässä kaikkien niitten ruokien keskellä mitä näkee elokuvissa. Kertoa ihmisille ympärillä mistä on kiitollinen ja kuunnella huudahduksia: "More the merrier!" Mauri kans huomas et vaan se kenen äidinkieli on englanti sanoo ääneen "wow", kun jotain siistiä tai hämmentävää tapahtuu.

Oli pakko kans kysyä tältä amerikkalaiselta, et onks high schoolit oikeesti semmosia, ku elokuvissa.
"Yeah, my school was like in High School Musical, it's exactly like that." Kysyin et oikeesti nörtit, suositut, urheilijat, taidenörtit; kaikki istuu omissa pöydissään lounaalla? Kuulemma kyllä. Hälle oli oikein kouluun mennessä sanottu et "Tää siipi on taidenörttien siipi, et älä hengaa täällä jos et haluu olla outo". 

Anyway meillä oli kivaa, ruoka oli hyvää ja oli kaikinpuolin hyvä ensimmäinen thanksgiving.

Mä tiputin puhelimen parkkipaikalla maahan ja nyt on kamera rikki.


perjantai 3. marraskuuta 2017

Mistä mä kirjotan?

Mun sydäntä lämmittää, kun facebook ilmottaa miten te mun ihanat lukijat vaan jaksatte päivä toisensa jälkeen käydä kurkkaamassa josko mä olisin kirjotellu jotain.

No en ole kirjotellu mitään.

Mulla sormet syyhyää, mut tuntuu siltä et aivot olis ihan kuollu ja mielikuvitus kadonnu. Mistä mä kirjotan? Mä toivoin et tää meiän sopeutuminen (tai lähinnä Maurin sopeutuminen) olis ollu jotenki dramaattista ja hauskaa, et olis ollu paljon mokia, kokemuksia ja ongelmia ja ratkasuja ja helpotuksia. Jotain mistä kirjottaa. Mut ei mitään. Meil on menny kaikki putkeen. Siis aivan putkeen. Ei mitään ongelmia Maurin sopeutumisessa eikä byrokratian kanssa olla jouduttu tappelee ollenkaan.

Oleskelulupa oli menny jo viimevuonna läpi ja siellä se poliisiasemalla odotteli, kelakortin voimaantuloa jouduttiin vähän odottelemaan, mutta sitte tajusin ettei sillä oikein mitään edes tee, kun kotikunta on kuitenkin Suomessa, eikä astmalääkkeistä korvausta saa ennen kun se omavastuu raja on rikottu.

Joten tän hetkinen tilanne on tämä: Maurilla menee hyvin. Sil on ihan hirveesti kavereita täällä. Naapuriin muutti suomalais-brasilialainen pariskunta. Tai no samaan kaupunkiin. Mä en oo niitä nähny kertaakaan, ku oon tämmönen helkkarin erakko.
En tiedä mikä hitto mua vaivaa. Mä käyn töissä ja meen kotiin makaa sohvalle, katon Netflixiä ja mietin et mun ehkä pitäis tehä jotain muuta ku maata tässä mut en haluu eikä huvita. Mul on varmaan joku Brasilia krapula.
Oon kehittäny jonkun hirveen ongelman siitä et mun pitäis mennä johonkin ja nähä jotain tai vielä pahempaa, jos MEILLE tulee joku MUN kotiin.
Mauri aina välillä kiroilee et tää on senki koti, et hän saa kyllä kutsua tänne kavereita ilman et akka kiukuttelee ku pitää laittaa housut jalkaan ja JUTELLA MUKAVIA!

Älkäähän nyt ruvetko siellä miettimään, että mulla on ihan ranteetauki- meininki. Ei suinkaan. Mä nautin todella paljon mun tän hetkisestä tilanteesta. Mä tykkään mun duunista, ku en oo siihen vielä kerinny leipääntymään ja mun työkaverit on ihan huippuja. Meillä menee Maurin kanssa paremmin, ku ikinä. Elämä on tasasta, mukavaa ja helppoo. Enkä muista millon viimeks mun elämä olis ollu tasasta, mukavaa ja helppoo. Joten nyt mä nautin tästä, ennen ku taas tuuliviirinä päätän laittaa kaiken mullin mallin.

Mulla on ikävä Brasiliaan. Sitä rantaa ja sitä lämpöä. Tottakai kaikki perseenreikäasiat on vielä tiukasti muistissa, mutta mä elin hetken sitä mun unelmaa. En voi esimerkiks vielä kattoa mitään kuvia Florianopoliksesta. En oo voinu avata tätä blogia, enkä varsinkaan lukee mitään aikasempia tekstejä. Tai miettiä pahemmin mitään mitä siellä tuli tehtyä. Että sillätavalla en ollu valmis vielä muuttamaan pois. Mutta. Nyt on hyvä näin.

Maurilla alkaa muuten nyt marraskuussa suomenkielen kurssit!

Maurin isä ja veli on myös kovaa vauhtia tulossa Suomeen.
Hirveesti tästä Suomen reissusta on puhuttu mut lippuja ei oo ostettu. Siitä oon pari kertaa sanonu, et lippujen hinnat vaan nousee ja nousee, kannattais varmaan jo ostaa ne liput.
Ongelmana on et kummallakaan ei ole passia ja Mauricion osavaltiolla oli vähän aika sitten rahallisia ongelmia, eikä tilattuja passeja voitu tehdä! Joten tästä syystä Maurin isä ja veli odottaa ensin, että passit on kourassa ennen lippujen hankkimista.

Käytiin Heurekassa varalapsen kanssa

Siivosin Maurin laatikot ja nauratti ne monet passikuvat mitä ollaan kaikenmaailman papereihin otettu. Oli pakko kehystää ne kaikki.



Käytiin kesällä moikkaamassa vähän pohjosemmassa suomea meidän Floripan naapureita.

Kakkujuttuja, kakkujuttuja.

Ei valu meikki naamalla, kun ei täällä tule hiki.

Ongelmana on edelleen et mitä mä kirjotan? On monta asiaa mistä mä haluun teille kertoa. Mistä mä haluun puhua ja mitä mä mietin. Monesti näihin asioihin liittyy mulle läheisiä ihmisiä, enkä mä haluu liittää niitä tähän hommaan. Asia oli vähän eri Brasiliassa. Asioista oli helppo puhua, kun ei siellä kukaan mun suomalaista blogia lue tai ymmärrä ja Suomessa ei kukaan näitä brasilialaisia tunne kenestä mä puhun. No kokeillaan. Josko tää tästä lähtis luonnistumaan ja nää omat kirjotteluestot pikkuhiljaa avautumaan. On tää kuitenkin niin kivaa.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Onko se jo heinäkuu... hups

What the hell on heinäkuu??

Mihin tää aika on oikein menny. Mä oon nähny mun kavereita KERRAN sen jälkeen ku oon tullu Suomeen! Miten niin työholisti? Ja jos olisin menny Brasiliaan suunnitellusti, niin olisin lähteny takas jos ens kuussa. Mitä saamaria.

Mauriki on Suomessa jo 26 päivän päästä. Siis mitkä kolme kuukautta? Ei täs oo ees kerenny tulla ikävä. Mauri suunnilleen herää sillon ku mä meen nukkumaan, niin ei tuu paljoo ees juteltua. Välillä on menny viikko ja tajuun et holy balls mitähän Maurille kuuluu.
No yleensä sille ei kuulu mitään ja kuulemma kaipaa aikuisten elämää, eikä jaksa sitä, että kaverit vaan tulee ja menee miten sattuu ja pitää kukkua ja grillailla yömyöhään (sanookohan se noin vaan et mulle tulis onnistunu fiilis).
Kattokaahan ku meikäläinen on koulinu Mauriciosta ihan miähen. En malta odottaa et se on mulle tekemässä täällä ruokaa. Mulle ja mun tädille siis. Niin on Mauricio luvannu.

Mulla on kämppä. Se löyty heti toukokuussa ja oon siitä jo yhen vuokranki kerenny maksaa, mut kuinka monta yötä oon nukkunu siellä kämpässä? Öö.. nolla. Hahah.
Oon loisinu mun tädin isossa kämpässä ja käyny aina välillä satunnaisilla vapaapäivillä (vapaapäivät tuppaa olla enemmän tekemistä täynnä ku työpäivät) ostamassa huonekaluja ja raivaamassa mummon autotallia. On mulla siellä asunnossa jo sänky ja sohva. Ja leipomistarvikkeita. Ja muutamia valokuvia. Ja tv-taso sekä keittiönpöytä mut ne pitäis vielä koota. Ei tässä mikään kiire.
Ainii ja mikro.
Mut eiks tossa nyt oo melkein kaikki mitä ihminen voi tarvita? Kyl siellä vähän kaikuu.
No kyllä sitä kerkee.

Mut en oo ihan tosissaan tehny muuta ku ottanu kaikki työvuorot mitä irtoo, et saisin kaikki isoimmat menot heti ostettua altapois, eikä tartte niitä enää miettiä. Auto ja huonekalut ja semmoset.

Nii ja leiponu kakkuja..

Äitienpäivään

Valmistujaisiin

Valmistujaisiin

Töihin

Ihanan Aatupojan synttäreille

Häihin


Niin tosiaan mähän kävin mun kaverin häissä kuukaus takaperin. Olin niin hemmetin yliväsyny et menin 11 nukkumaan ja sain kumottua kurkusta alas kokonaiset 3 siideriä. Mulla taitaa olla alkoholiongelma. Ei edes kotitekoinen pontikka herättäny kiinnostusta.


Ainii. Siel meiän  kämpässä on yhellä seinällä kunnon epilepsiatapetti. Rupee päässä huimaa ku sitä tarpeeks tuijottaa. Taitaa tulla meikäläiselle riemunkirjava tapetti. Oottakaa vaan kuule ku pääsen vauhtiin.

Melkein onnistu kotivärjäys

Mä en tiedä mikä mun tädin koiraa vaivaa, kun se nukku noin.

Maurin oleskeluluvasta semmosta asiaa, että se on ollu herralla jo viimevuodesta asti voimassa. Voi kyllä.

Maurillahan on ollu jo 1. vuoden oleskelulupa ja haettiin jatkolupaa viimevuoden helmikuussa. Mauricio kuitenkin lähti Brasiliaan muistaakseni huhtikuussa, eikä koskaan palannu Suomeen takasin, joten se oleskelulupa asia vaan sitten jäi, eikä siitä kummemmin mitään kuulunutkaan. Ajattelin et jäi varmaan lupa saamatta, tai katkolle kun maasta paettiin.
Joten olin jo valmistautunu henkisesti siihen, että kaikki syntymätodistukset ja paperit pitää taas hankkia uusiksi ja kääntää ja leimata ja noitua ja manata. Kun on tuo oleskelulupahomma siirtynyt tässä vielä kokonaan poliisilta Migriin.
Muutamaan numeroon pitikin soitella ja selvitellä, että mikä meidän tilanne on ja lopulta selvisi, että siellä se oleskelulupa Mauria on odotellut, poliisiasemalla jo vuoden päivät.

Mutta tiiättekö kun näitten kanssa on niin tapeltu, niin oon aivan varma, että joku kivi heitetään meikäläistä vielä otsaan ja Mauri karkotetaan maasta, kun ei mitään lupia olekaan ja joku on vaan katsonut koneelta väärän Mauricion tiedot.

Tää vois ihan hyvin tapahtua, koska saan omaan sähköpostiin toisen Ronjan sähköpostia, Ronjan joka sattuu olemaan vielä vähän enemmän media tunnettu, kun meikäläinen. Aatelkaa jos olisin joku rontti ja ryöväri niin ei olisi henkilöllisyyden varastaminen vaikeaa.

Mun elämässä ei oo siis tapahtunu mitään mullistavaa. Mun lähipiirissä taas on elämä menny ihan mullinmallin ja sitä sivusta seurailen.

Mulla on itseasiassa muutama pyydetty blogikirjotus tallessa tuolla korvien välissä (just joo, yks päivä täti tuli hakee mut mun vierashuoneesta ja kysy et miks auton ovi on sepposen selällään. Mulla pysy mikään korvien välissä), jotka kirjotan kyllä, kun Mauri tulee kotiin ja elämässä on jotain muutaki ku töitä ja pinaattilättyjä. Mansikkahillolla.
Jatkoa tulee muunmuassa tarinaan miten Maurin kanssa tavattiin ja miten kaukosuhteesta selvitään.
Ykkös vinkkinä, että keksi niin paljon tekemistä, että päivät menee siivillä ja kun sänkyyn kaatuu niin uuvuksissa nukahtaa heti. Ei kerkeä ihmetellä ja miettiä.

Mun naapurissa asuu muuten tosi utelias mummeli, joka äkkiä kävi kurkkaamassa kuka sen naapuriin on oikein muuttanu ku juoksin portaita ylös ja alas. Kerkesin sanoo "Moi!", kun mummo äkkiä pamautti oven kiinni. En tiedä. Mulla on sellanen fiilis, että naapurista tulee vielä tarinoita.

Noniin kiitos hei, nähdään taas, ennemmin tai myöhemmin.

Ainiin tähän väliin pitää vielä sanoa, miten on OUTOA, kun juttelet jonkun vanhan tutun, tutun tai tuntemattoman kanssa ja sieltä lipsahtaa, että "Hei niin mähän luen sun blogia! Tiedän kaikesta kaiken!" Apua.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Ihmiset haisee

Ku ekaa kertaa ikinä menin Brasiliaan ni multa jatkuvasti kyseltiin et miten usein käyn suihkussa.
"Monta kertaa viikossa käyt suihkussa?" Siis melkein jokainen joka kuuli et oon Euroopasta tätä kysy kunnes lopulta ärähdin yhelle Maurin kaverille et MIKÄ TÄÄ JUTTU ON MIKS KAIKKI HALUU TIETÄÄ KUINKA USEIN KÄYN SUIHKUSSA??
"No ollaan kuultu et eurooppalaiset haisee, eikä käy suihkussa?"

Ja muistan kans nyt etäisesti jonkun huhun kuulleen et ranskalaiset ja italialaiset ei pahemmin peseydy. En tiedä mikä juttu tää on.

Nyt sit ku oon taas Suomessa töissä ni. Ihmiset haisee.

Ihan oikeesti Suomessa asutaan ja jos sulla on varaa käydä kaupassa niin luultavasti asut jossain paikassa missä on suihku. Mut silti IHMISET HAISEE!
Henki haisee, pistävä hiki haisee, krapula haisee, kusi haisee.
Nyt ku täällä on ollu pari hellepäivää niin voi pyhä paavali ihmiset haisee.
Kyllä te nyt tiedätte sellasen oikein pistävän hienhajun, joka saa haukkomaan henkeä ja hengittämään suun kautta.

Brasiliassa ei KUKAAN IKINÄ haissu. Vaikka asteita oli 40 ja märät kainalot monella kaverina, mut ei haissu. Ja kenenkään henki ei haissu ikinä. Siellä pidetään huolta hygieniasta ihan kunnolla.

Joten nyt ymmärrän mistä tää "Eurooppalaiset ei peseydy" -huhu on lähtösin.
Hygienia ihan hukassa.

Ihmiset, peskää hampaat, ettei tuu tulehdusta. Peskää kainalot ja käyttäkää dödöä ja jos paidan kainalot haisee vaikka se olis pesty niin heitä se paita roskiin, koska se haju ei siitä mihinkään enää häviä.


Hajusta herkkuihin.

Meillä juhlittiin äitienpäivää sunnuntain sijasta tiistaina, koska meikäläinen ja pari muutakin oli sunnuntaina töissä.

Juhlittiin samalla mun synttäreitä, äitin synttäreitä ja sitä äitienpäivää. Tästä huolimatta äiti tänään ilmotti, että haluu kyllä kakun omille synttäreilleen ettei tarvi muuta lahjaa sit hankkia.

Yhen kakun kerkesin tilauksesta sutasta mummon siskolle.

Ei mulla muuta! Kämppään purkasin yhen matkalaukun ja yhen ison sohvan sain sinne ostettua ja sukulaisten avulla kotiin kannettua. Vielä en oo sitä purkanu kun päivät on ollu niin täyteen buukattuja.
Pari kakkua on tullu taas tilaukseen ja kesäkuussa meen juhlimaan häitä. Tänään Bruno Mars.

Halusin oikeestaan tulla vaan avautumaan siitä miten ihmiset haisee.

Ainiin unohin melkein kuitenki kertoa.
Kerran mun tullessa bussilla Florianopoliksen keskustasta kotiin, istu mun viereen lihava ja ällöttävä mies kuka veti melkein vertoja Suomen ällöttäville lihaville Karhupaitasille miehille. Tiiättehän sen olutmerkki karhun niitä T-paitoja mitkä on ihan kuluneita ja reikäsiä.
No tää mies istu siis mun viereen bussissa vaikka tilaa oli ihan reilusti istua yksinäänkin.
Ei siinä muuta, mutta se haju oli niin kamala ja en sitä päässy karkuun ja miehen käsi ikäänkuin "vahingossa" jatkuvasti eksy mun reidelle. Todella todella kuvottavaa.
Tää on kuitenki ainoo kerta ku on Brasiliassa tullu vastaan haiseva ällöttävä ihminen.

Pitäkää huolta hygieniastanne!

Bonarina saatte nähä meikäläisen vuosien varrelta! Lihava possun näkönen poika mun sylissä on meikäläisen pikkuveli.

torstai 11. toukokuuta 2017

Eka viikko takasin Suomessa

Suomessa ollaan ja on oltu nyt vähän reilu viikko. Mauriciolle ostin just liput heinäkuun lopulle, joten meikäläisellä on lähinnä työarkea tässä seuraavat pari kuukautta.

Viimeset viikot Brasiliassa meni aika nopeesti tavaroita myyden ja satunnaisia aurinkoisia hetkiä hyväkskäyttäen.

Sumua

Meikäläinen unohti miltä aurinko tuntuu ja unohettiin aurinkovarjo kotiin, joten housut päässä ettei tuu pistosta. 
Tuulisena päivänä oli ranta täynnä näitä leijasurffareita



Siinä tavaroita myydessä ja Suomeen muuttoa miettiessä ei tullu ollenkaan sellasta oloa, että inhottavaa lähteä tai harmi ku Mauria taas pitää Suomessa odotella. Ei ollu iskeny jotenki tajuntaan koko lähtö.
Sitte viimesenä kokonaisena päivänä, kun pakkasin loput kamat ja talossa ei ollu yhtäkään mun tavaraa, iski ikävä. Mauri oli töissä ja mä itkin ja pakkasin, itkin ja pakkasin.

Mut se meni sit siinä aika nopeesti ohi. Olin Maurinki saanu jotenki ylipuhuttua et hyvä ettet tuu mun kanssa samaan aikaan, ku pitää kaikkia juttuja hoitaa ja rahaa olis kiva saada säästöön, eikä pari kuukautta tunnu missään ku yleensä ollaan se puolivuotta erossa.
Jotenki Mauriki oli ihan ok.
Syötiin vikat pizzat.



No sitte. Mähän olin ollu laittomasti puolisen vuotta maassa, kun en ikinä sitä oleskelulupaa saanu.
Joten mun piti maksaa sitten sakkoja yliajasta. Mun olis jokatapauksessa pitäny maksaa niitä sakkoja yliajalta vaikka olisin oleskeluluvan saanu. Tää tuli mulle ja Maurille ihan yllärinä.
Mauri soitti etukäteen poliisille, että miten mun pitää tän sakkojutun kanssa toimia. Kuulemma lentokentälle mennä vähän aikasemmin ja sen poliisiasemalta hakea sitten tää sakko. Saan sakon mukana leiman passiin, että sakko haettu ja yliaika on hoidossa. Mauri sitten sakon maksaa ja tuo kuitin mukanaan Suomeen, joten seuraavalla kerralla mulla ei tuu ongelmia rajalla, kun Brasiliaan matkustan. Maksimi sakko on 830 realia, ei väliä kuinka kauan oot maassa yliaikaa ollu. Eli joku 250 euroa öbaut.
Näin meille kerrottiin.

No lähtöpäivä sitten koitti ja sakkoa mentiin hakemaan. Poliisisetä sano ettei oikein  nyt ymmärrä miks mun pitäis jotain sakkoa maksaa, kun ollaan naimisissa. Oli oleskelulupaa tai ei. Poliisimies sit soitteli ympäri kyliä, että mikä läppä tää nyt on, mutta ylläri ylläri kukaan ei vastannu hälle puhelimeen, joten lykkäs sit sakon kouraan ja leiman passiin ja sano Maurille, että nyt vähän kyllä kyseenalaistan tän, että selvitä tää juttu pitääks tätä ees maksaa. Saatte nyt tän sakon ni ei tuu missään ainakaan mitään ongelmia.

Sitte vaa tiputtamaan laukut hihnalle ja tsekkaamaan itteni sisään, turvatarkastuksesta sisään ja porttia ettimään.
Maurin kanssa siinä nopeesti halattiin ja vähän meikällä tippa tuli linssiin, mutta Mauri ei siihen jääny venailemaan vaan käänty 180 astetta ja käveli kentältä pihalle. Ei jääny pitkittämään niitä nähään kolmen kuukauden päästä hyvästejä. Ihan hyvä. Hirveimpiä hetkiä ikinä. Nyt meni ihan sutjakkaasti.

Lento Sao Pauloon meni minuutissa. Kone nousi ja laski ja se oli siinä.

Sao Paulossa passintarkastuksessa mut otettiin sitte syyniin ja kyseltiin, että miks oon ollu yliaikaa ja näytin, että homma hoidossa ja leima on passissa. Tarkastaja otti passin ja lipun ja meni toiseen huoneeseen. Puolisen tuntia siellä viihty ja toi mulle nipun papereita allekirjotettavaks.
Siinä niitä allekirjottaessa tarkastaja kysy multa: "Jos oot Brasilialaisen kanssa naimisissa, niin miksette hommannu sulle Brasilialaisia henkkareita ni ei olis näitä yliaika ongelmia?"
Teki mieli lyödä sitä kengällä päähän ja huutaa, että ME YRITETTIIN HITTO MELKEIN TÄÄ 9 KUUKAUTTA!
Sanoin vaan, että mä YRITIN, se ei ihan noin vaan täällä onnistunukkaa!
Tarkastaja sano, että "Isso e Brasil" -Tämä on Brasilia.

Sao Paulosta Madridiin lento oli yhtä helvettiä. Mun vieressä istu lapsi joka oksens koko matkan. Itki ja oksens. En sitte nukkunu ollenkaan ja edellisenä yönä heräsin 2 aamulla, ku ahdisti enkä saanu unta.

Madridissa piti tsekata itteni uusiks sisään ja odottelin kolme tuntia ennen ku tsekkauspiste aukes.
Aina tsekkauksessa virkailijat ääneen voivottelee, kun mulla on ollu pitkä matka. "Florianopolis Brasil, wow!"

Toisella puolella menin StarBucksiin ja ostin amerikkalaisen kahvin, eli kahvia maidolla. Ei ollu Unicorn hottöjuomaa tällä lentokentällä. Mut kahvia kyllä tarttin. Ostin itelleni palkinnoks kalliita meikkejä ja tuijotin kaks tuntia skriiniä, että miltä portilta lento lähtee.



Portti, kun selvisi ja sinne löysin niin törmäsin siihen, että Suomalaiset on kovia poikia jonottamaan vaikka ei edes tarttis.

Tunti ennen koneeseen nousua oli portilla suomalaisten pitkä jono vaikka jokaisella matkustajalla on lipussa ryhmänumero ja sen mukaan kutsutaan koneeseen. Ihan turhaan siis jonottivat, kun näin tosiaan sitten kävi ja pitkään jonottajat näyttivät hapanta naamaa.

Lento Madridista Suomeen kesti viissataavuotta. Siis ikuisuuden. 4 tuntia muistaakseni. Ihan liian kauan ilman ruokaa ja omia telkkariscreenejä. Mut liian vähän et ruokaa ja screenejä sais.
Yritin nukkua, mut ei tullu mitään.

Suomessa kaveri oli kentällä vastassa ja mul oli ihan epätodellinen olo, ku väsytti niin saatanasti ja ekat kommentit oli moi mitä kuuluu et oo kyllä yhtään ruskee. Hahahahha.
No vikan kuukauden olin melkein kokonaan vaan sisällä ku sato jokapäivä. Väri tuli väri meni. Kuvia on todisteena.

Räntäsade oli mut toivottamassa tervetulleeks. Kiitos Suomi. On kiva olla kotona.



Mun toisen kaverin lapsella oli seuraavana päivänä ristiäiset ja olin sinne luvannu leipoa voileipäkakut, joten kun kyyti vei mut äidille, niin äidiltä lähettiin heti kauppaan aineksia ostamaan.
Ostin kahta kalaa, tuorejuustoja, vihanneksia, leipää, lihaleikkeleitä ja mitä kaikkea nyt voileipäkakkuihin meneekään. Hirvee kasa kaikkea. Olin varautunu johonki 120 euron laskuun ja siinä vaiheessa, kun kassaleidi sano, että 45 euroa meinasin kysyä et ottiko nyt kaikki tuotteet.
Siinä sit tuijotin sitä summaa ja mun ruokamäärää ja äitiä ja sanoin et voiks nää oikeesti maksaa näin vähän?? Kyllä voi. Väkisin vertaa Brasiliaan. Se olis ollu monta monta sataa realia se kasa ruokaa.

Autolle kävellessä vieläki ääneen pohdin et miten voi olla noin halpaa.

Kakut tein.



Frendut muijan ristiäisissä.

Fancy Ronjalla ei oo hiki, eikä hiekkaa päänahassa.

Kakut tein ja pääsin vihdoin nukkumaan 40 tunnin valveillaolon jälkeen ja nukuin helkkarin hyvin.

Myöhästyin vähän ristiäisistä ja siellä mua odoteltiin. Mä olin ihan syväjäässä ja kädet tärisi, ku juoksentelin kappelia eestaas, kun otin päivänsankarista kuvia.

Oli kiva nähä pitkästä aikaa kavereita, vaikka en oikein muista siitä päivästä mitään.

Olin unohtanu miten ankeita suomalaiset tämmöset jeesusjuhlat on.
Ei taustamusiikkia ja kaikki omassa pöydässään hiljaa syö ja hörppii kahvia.
Se hiljasuus oli kyllä niin äänekästä et rupes ihan naurattaa. Ei ollu ketään soittamassa kitaraa ja laulamassa, tai laittamassa sambaa soimaan. Suomalainen hiljasuus. Hahah.
Mulla ei oo mitään hajua ketä ne kutsutut vieraat siellä oli, kun ei täällä tutustuteta ihmisiä toisiinsa niinku Brasiliassa. Jokaiselle poskipusua ja pieni tarina et ketä just pussasin.

Mutta juhlapaikka oli kyllä kaunis ja ruoka hyvää.

Töihin menin kakspäivää suomeen palaamisen jälkeen. Tunsin itteni ihan kesätyöntekijäks ku mitään en oikein osaa kunnolla enää ja kokoajan mokailen. Yks työkaveri sano, että mua pitää vahtia, kun lasta konsanaan ja monelle oon jo sanonu et potkuja odotellessa. Hahah.
Suomeaki sönkötän miten sattuu ja sanat katoaa. Retiisit on nauriita ja mun uuteen kämppään pääsee suoraan mutkitellen. Pilkatkaa vaan, ei tunnu missään!
Kyllä se siitä.

Ekalla viikolla tuntu siltä et kokoajan kävelen vähän ku liukkaalla jäällä. Tai et yritän liikkua eteenpäin mut jalat ei vaan ota tarttuakseen mihinkään. Varmaan johtuu ihan siitä, kun mulla ei oo mitään tukikohtaa. Asun äitillä ja mummolla ja mun tädillä. Reppu kulkee mukana.
Autossa ku ajelen töihin tulee usein se fiilis et mitä mä täällä teen. Tuntuu etten osaa olla.
Ihan odottamatonta, koska ei reilu 8 kuukautta kuitenkaa nyt niin kauaa oo, mut silti on sellanen epätodellinen olo.
Kaikki kysyy et miltä nyt tuntuu olla Suomessa.
Mä en oikein tiedä miltä musta tuntuu. On ihan kivaa, mut omituista. Mua ei kylmä haittaa vaikka vähän vituttaa et toukokuussa sataa viel päivittäin lunta, mut jotenki koko tän maan fiilis on niin erilainen et menee hetki et muokkaudun takas tähän. Vaikka en ees haluu muokkautua tähän kokonaan, koska mä tykkäsin enemmän siitä Ronjasta, joka oli Brasiliassa.

Mut tää on jo reippaasti parempaan päin ja tattadaa mä muutan ensviikolla!

Ihan tyhjästä tuli hyvä kämppä eteen hyvällä paikalla ja hyvällä hinnalla. Tarkotus oli muuttaa vasta elokuussa ja kerätä siihen asti rahaa ja olla reppureissari, mut kyl mä tarviin sen oman kodin ja oman tukikohdan.

Että ETEENPÄIN! Sano mummo lumessa.


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pohdiskeluja Maurin ollessa töissä

Mä menin blogit.fi sivulle tarkotuksena muokata blogin kuvausta. Ja vaihtaa blogin aihealuetta, koska matkailuunhan tää ei enää tuu liittymään.

Mut mihin laatikkoon mä sit sovin.
Lifestyle? Eiks lifestyle tyypit oo niitä trendimuijia jotka syö avocadopastaa Arabian astioilta valkoharmaassa kodissa, sohvalla, eikun siis naulakossa maiköl korssin laukku ja jalassa vitivalkoset tennarit. Eiku ei Suomessa sisällä käytetä kenkiä. Ronja.
Ja sit nää trendimuijat on viel jotenki onnistunut sommittelemaan lapset tähän samaan trenditaloon. Miten. Nii ja miehenki onnistunu saamaan siihen samaan sommittelmaan. Miten.

Lifestyle. Kuulostaa niin hienolta et pikkurilli nousee väkisin ylös kahvia juodessa.

Terveys?
Perhe?
Urheilu?

Miksei oo sellasta enemmän realistista kategoriaa.

Vaikka periaatteessa onhan seki elämäntapa eli siis lifestyle jos ruokana syödään tonnikalaa purkista leivän päällä ja vaatteet on ne mitä kaapista sattuu kouraan tulemaan ja joskus ne vaatteet nyt sattuu olemaan päällä väärinpäin. Mitä sitte.
Tai onhan seki lifestyle että yrittää viherkasveja kasvattaa ja järjestelmällisesti ne kaikki kuolee ykskerrallaan.
Tai onhan seki lifestylee et urheilu tapahtuu jääkaapilta sohvalle.
Joo ei ton oon päättäny jo et se muuttuu et oon täs nyt miettiny et mikä olis se mun laji ku en niin kuntosalista ja sen masiinoista välitä.
Sellanen pari kertaa viikossa oleva kunnon hyvä hikitreeni et oksat pois. Ja joku super pirtee ohjaaja joka huutaa et VIELÄ JAKSAA ja jotain discomusaa soi taustalla.
Mut hirveen hintasia kaikki tommoset.
Kyl mä jotain keksin.

Sit mietin kans et perhe olis hyvä kategoria, koska onhan tää meidän pieni perhe. Minä ja Mauri. Ja Maurin kitarat. Ja mun tuleva auto.
Mua harmittaa ku myin mun auton tänne muuttaessa, koska se auto oli ihan mun lemppari vaikka se söiki öljyä enemmän ku oli tarpeellista ja yli kaheksaakymppiä sillä ei voinu ajaa ku rupes auto hyytymään. Pari kertaa pyyhkijän moottorinki siihen kerkesin vaihtaa mut ainaki tiesin mun auton heikkoudet.
Mut ehkä mun uudesta autosta tulee kans ihan kelpo kaveri.

Ja oleskelulupaa haetaan perhesyiden takia, joten vaihdoin blogin kategoriaan perhe.

Ja sano Mauri mulle tänään, että: "I have absolutely no idea why I love you so much. You are so ridiculous and stupid."

Muistaakseni valitin et haluisin mieluummin vaan sytyttää meiän tiskialtaan tuleen ku tiskata. Ja kumpa tää koko talo syttyis tuleen ni eipä tarttis tavaroitten myyntiäkää miettiä ja kalleimmat elektroniikat ja tavarat menis matkavakuutuksessa et olispa helppoa.

Ainiin meinasin unohtaa! Maurin iskä on ihan superinnoissaan ku muutetaan Suomeen ja on jo päättäny et tulee tammi- helmikuun vaihteessa meille vierailulle! Ja ottaa ehkä Maurin vanhemman pikkuveljen Rafaelin mukaan.
Etukäteen on kaverit luvannu et mennään kattoo kimpassa lätkää ja ennakkoon on luistimiaki jo luvattu lainaa, että pääsee kokeilemaan luistelua!

Puhuin kans mun tädin kanssa, että niitten talviasuttavalle mökille olis niin siistiä mennä porukalla viikonlopuks.
Miettikää nyt jos on kylmä ja järvi jäätyny ja ihan lumessa. Kyllä on siinä brasilialaisille eksotiikkaa.

Ja sit kaikki pulkkamäet ja vaara et kuolee ku kävelee liukkaalla kadulla. Ai että.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Maailman laiskin aikuinen

Minä. Minä olen maailman laiskin aikuinen.

Sen jälkeen ku päätettiin et muutetaan takas Suomeen ni ollaan vaa laskettu sekunteja et millon mun lento lähtee, koska 2 viikkoa sen jälkeen Mauri lähtee Pelotakseen ja siitä kuukauden päästä lähtee lento Suomeen.

Meiän kämppä näyttää ihan perseeltä. Tää on niin sekasin, ku oon osan kamoista jo pakannu ja osa on myyty ja osa vietiin pääsiäisenä Pelotakseen ja sit loput myymättömät tavarat on nosteltu sinne tänne ku niitten omia paikkoja ei oo enää olemassa, kun ne on myyty.
Mua ei vois vähempää kiinnostaa siivota ja imuroida tai tehä ruokaa. Jos kaapissa ei oo valmiina ruokaa ni en syö. Me joko syödään ulkona tai tilataan ruokaa tai Mauri tekee ruokaa.
Mä oon niiiiiin valmis jättää tän kämpän taakseni.

Plus pääsin muurahaisista eroon. Tai niin luulin. Ne vaan muutti reittiä ja nyt tulee sisälle poratuista rei'istä seinässä. Ihan sama mistä ne saan hävitettyy ni aina löytyy uus reitti ja nyt ne on vallottanu ton meiän tiskipöydän missä kaikki ruokaan liittyvä valmistus tapahtuu ja MÄ EN ENÄÄ TAHDO TULLA TOIMEEN NIITTEN KANSSA! En ees oikeesti jaksa yrittää enää tsempata et kyllä tää tästä, koska ei enää tarvii.

Ja tää sade. Täällä sataa K O K O A J A N. Ihan jatkuvalla syötöllä. Ulos on ihan turha ees yrittää mennä joten mun päivät menee netissä roikkuen ja sohvalla maaten kärsien migreeneistä ja odottelen Mauria töistä kotiin.

Molemmilla on asenne et IHAN SAMA. Enää ei tarvii tsempata. Tekis mieli vaan tuikata kaikki tavarat tuleen ja samalla vahingossa polttaa koko talo.

Pari mielettömän positiivista asiaa mitä oon tästä oppinu.

Suomessa pääsen mihin vaan ja millon vaan, koska mulla on auto. Ihan sama vaikka mummoja ja vaareja satais taivaalta ni jos tulee kotona sellanen et puhelin on vaan kädessä hetki ni oli keli mikä tahansa ni mä lähen ulos talosta. Ihan sama vaikka kukaan ei olis tavotettavissa (Mauri kyl varmaan on melkein aina) ni voin mennä vaikka yksin kahville ja pullalle. Tai leffaan tai SHOPPAILEMAAN. Mä voin tehä ihan mitä mä ikinä haluun. Vaikka ajaa vaan ympyrää ja huudattaa radiosta suomipoppia.
Mä voin ajaa vaikka hesen autokaistalle ja syödä autossa majoneesissa uitetun hampparin.
Tai mä voin mennä ihan kelle vaan kotona olevalle sukulaiselle tai kaverille kylään! Tosta noin vaan huihais!

Toinen ihan uskomaton juttu on et ihan sama mitä kämppiä oon Suomesta kattonu ni kaikki näyttää luksukselta! Ihan kaikki.
On parveke ja pesutupa, tiskikone ja keittiössä kaikki kaapit. Vaatekaapit ja jossain vaatehuone. Monessa kuuluu soppariin netti ja vesi. Autotolppa. Ja ihan sama missäpäin omaa kaupunkiani tuun asumaan niin kaikki on 15minuutin pyöräilyn päässä! Tai yhen bussin päässä.
Niin uskomattoman helppoa.
Mut siis saat kaiken ton vuokra-asunnossa pelkällä vuokran hinnalla!
Plus ei muurahaisia, termiittejä, ampiaisia, kylmää suihkua ja keittiötä mikä on ihan hirviö.

Joo tää ikuinen sade on saanu mut kattomaan Suomen luksusta ihan eri tavalla.
Oikeesti miten voi sataa koko ajan!

Okei sit vähän Brasilialaisesta pääsiäisestä.

Pääsiäisenä ei syödä muuta lihaa kun kalaa. Liittyy jotenkin jeesuksen vereen.
Joten pääsiäisenä oli ruokana pannulla friteerattua kalaa. Kalasalaattia sardiinista, mikä ei ollu ihan mun herkkua. Papuja ja riisiä. Eli ihan perusruokaa. Ja nää oli siis perjantain ja sunnuntain ruoat.

Lauantaina käytiin grillaamassa Maurin iskällä ja sillon oli grillikanaa tarjolla.
Maurin iskä naureskeli miten oon taas yhtä valkonen ku Suomesta tullessa. No sitä se ikuinen sade teettää! Puolivuotta mä sitä rusketusta keräsin ja kuukaudessa se hävis! Hahaha.

Suklaamunat kuuluu kans Brasilian pääsiäiseen mut siis. Ai jumalauta.

Kaikki kauppojen käytävät ihan pääsiäisenä.


Täällä syödään sellasia isoja laatikoita suklaakarkkeja tai sit isoja suklaamunia.

Pedro ja Pedron munat
Arvatkaa paljon tollanen 250g suklaamuna maksaa? No 49 realia?? Maksaisitteko Suomessa 49 euroa tai jopa vähän enemmän SUKLAAMUNASTA! Toi 250g on siis suklaalevynä 6-8 realia. Aika hemmetin hyvät katteet. Mut joo on siel kolme jotain suklaakonvehtia sisällä.
Siis mä oon kauhulla katellu näitä munien hintoja et MIKS ihmiset ostaa näitä!

Sanoin Maurille et jos ikinä tullaan asumaan Brasiliassa sillain et meillä on lapsi ni pääsiäisenä ei todellakaan päästetä sitä kauppaan koska munan munaa ei meiän lapsi noilla hinnoilla saa.
Miettikää jos perheessä on neljä lasta! Sinne menee 200 realia et jokaiselle saadaan yks muna.
Ihan järkyttävää.

Haha muutenki jos ikinä lapsi hommataan ni se on tehty ihan vaan sen takia, että Ronjan ei tarvii siivota eikä kokata. Mä käyttäisin siis mun ajan mieluummin siihen et treenaan lapsesta henkilökohtasen palvelijan, kun ite teen ruokaa ja siivoon. Senhän takia niitä lapsia tehään. "Paavo haehan äitille lasi vettä ja nyt ku oot siinä liikkeessä ni teetkö samalla illallisen kiitos ja tuoppa vielä se viinipullo siitä keittiön pöydältä, hyvä kiltti poika Paavo!"

Täällä ei oo kyllä yhtään ymmärretty tota lapsen hyötykäyttöä.
Pääsiäisenä todistin tilanteen missä Maurin veli Pedro halus riisipyöryköitä lisää ja huus äitilleen, että äiti lisää ruokaa ja siis. Ne riisipallot oli 5cm päässä siitä Pedron lautaselta, mutta äiti tuli makuuhuoneesta ihan vaan sen takia että otti kaksi palloa siitä Pedron lautasen vierestä ja laitto lautaselle.

Niinku.
MITÄ.

Muutenki musta on tosi huolestuttavaa miten lihava Pedrosta on tullu ja Mauriki on ihan samaa mieltä. Eli jopa Mauri ei enää pidä Pedroa vaan pyöreenä vaan lihavana. Saas nähä.

Nyt tää maailman laiskimmat aikuiset pariskunta tilaa sairaan hyvää pizzaa ja jälkkäriä.
Migreeniki on jo tältä päivältä hoidettu.

Enää 10 päivää ja lento lähtee.

Onneks kaikki on ollu vaan innoissaan et tullaan takasin ni ei harmita niin paljoa vaikka kaunis meri ja ranta jää taakse. Kyllähän sitä lomailemaan aina pääsee.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Tarina sokeasta ja aasista

Tuli tässä bussissa mieleen tarina muutaman vuoden takaa.

Olin Citymarketissa töissä ja toimistosta soitettiin, että lähdetkö sokealle naiselle kauppa-avuksi jouluostoksia tekemään ja minähän lähdin.

Tarkat oli ohjeet ja löyty tuoresillit ja muut kalat, kinkku ja hedelmät. Juteltiin samalla niitä näitä ja viihdytin mukana ollutta lasta. Joululimppua ei kuitenkaan löytyny. Sellasta sopivaa.

Mentiin sit leivontaosastolle ettimään joululimppuun aineksia ja mun piti löytää hyllystä korintti. Mulla ei ollu mitään hajua et mikä hitto on korintti ja yritin paketin löytää missä tämmönen teksti luki kunnes kysyin tältä sokealta naiselta: "Mä en kyl nyt nää missään korinttia, minkä näköstä se on?"

Nainen nopeesti vastas, että :"En kyllä tiedä miltä korintti näyttää, mutta tuntuu rusinalta."

Ei oo IKINÄ hävettäny niin paljoo.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Pohdiskeluja Maurin työpaikalla.

Oon saanu ihan hirveesti tsemppejä ja rohkasuja Suomeen muuton osalta, oon niistä tosi kiitollinen.
Aattelin lopettaa tän blogin kirjottelun, koska ketä nyt meidän tylsä Suomielämä kiinnostaa? Sehän olis ihan perushuttua. Mutta kyllä yllättävän moni haluaa mun jatkavan, mikä on ihan huippua ja ihmeellistä ja ihanaa ja kivaa ja eihän meidän elämä tuu mitään perushuttua olemaan mitenkään. Viimeks Suomessa Mauri pelkäs et karhu tulee lenkillä vastaan ja orava hyökkää kimppuun ja repii silmät päästä.
Ja ei me olla käyty vielä luistelemassa tai hiihtämässä tai laskettelemassa ja mitä näitä Suomijuttuja nyt on. Nakkikioskillakaan ei olla vielä tappeluita nähty. Kesäfestarit on kokematta ja kesän terdekelit kylmällä oluella.
Olis kans kiva mennä Maurin kanssa perinteiselle viikon kesälomalle jonnekki ihanaan kauniiseen paikkaan ja nukkua hotellissa. Sitä ku ei oo Mauri ikinä kokenu.
Et onhan niitä tarinoita varmasti paljon tulossa ja Mauri sano et rupee kuvaamaan vlogeja kun Suomeen astuu ni niitäki halutessa voi seurailla. Vlogi on siis videoblogi missä kuvataan omaa elämää ja laitetaan youtuubiin kaikkien pällisteltäväks jos et mummo tienny.

Mä oon kerenny tätä Suomijuttua nyt miettimään ja oon mä jo vähän innoissani. Se helppous on niin helppoa. Pääsen taas askartelemaan kortteja ja kaupasta voi ostaa mitä vaan ilman et menee pankkitili miinukselle. Kohtuudella tietenkin.
Ja sieltä kaupasta saa ihan mitä vaan. Ei tarvi kiroilla et eikö tässä maassa tätäkään myydä. Fetan kilohinta tais olla 130realia täällä mikä on palkkatason takia verrattavissa johonkin 140 euroon kilo. Must se kertoo jo aika paljon.
Leipominenki tulee olemaan helppoa eikä haastavaa uunin ja raaka-aineiden takia.

Byrokratian kanssa jos joutuu tappelemaan ni yleensä asiat selviää yhdellä puhelinsoitolla ja harvemmin tulee mitään vääriä vastauksia eikä ihmiset vaan sano että en minä tiedä soita jonnekki muualle.
Paljon hyviä asioita.

Mut nyt ongelmana on et miten saan mun elämän täältä kahteen matkalaukkuun. Maurin elämän pitäis mahtua yhteen. Oon aika reippaalla kädellä heittäny tavaraa pois ja pistäny myyntiin. Yks laukku on jo pakattuna ja enää pitäis vaatteet ja pyyhkeet ja sellaset pakata.
Onneks en oo hirveesti täällä shoppaillu, muuten saattais tehä tiukkaa.
Mut menin silti tänään shoppailemaan kenkiä, koska kengät on täällä NIIIN MAGEITA! Kannan ne vaikka käsissä jos ei mahu matkalaukkuun.

Onneks Maurin yks työkaveri on just muuttanu ja tarvii paljon huonekaluja ja sellasia. Myös meidän naapurit on ollu harakkana paikalla ja niille myydään osa tavaroista. Keittiövälineet tuon tänne Maurin koululle, kun pitävät kokkaustunteja oppilaille ja näillä nyt ei mulle mitään rahallista arvoa pahemmin ole.
Facebookin kirppariryhmät ja nettikirpparit on käyny kuumina ja puhelin piippailee kokoajan.

Näitten meiän myynti-ilmotusten kautta oon huomannu et suurinosa brasseista ei ihan oikeesti osaa lukea eikä kirjoittaa. Ilmoituksen alla on 20 kysymystä et paljon tuote maksaa vaikka hinta on ilmotuksessa. Samat 20 kysyy et voidaanko kuljettaa vaikka ilmotuksessa lukee vain nouto. Seuraavat 20 kirjottaa portugaliks jotain mut niin väärin et Maurikaan ei ymmärrä et mitä oman maan ihmiset kirjottelee. Mauri on ollu ihan raivona et MITEN VAIKEETA VOI OLLA? Hahahah.
Loput ihmiset sit sanoo et tänään tullaan hakemaan sillon ja sillon ja koko päivään ei tyyppiä näy ja viesteihin ei vastata.
Haluisin vaa myydä kaikki nyt heti ja nukkua sit lattialla laskeskellen muurahaisia, ettei sit vaan tuu kiire myydä yhtään mitään.

Pitää ehkä ostaa neljäs matkalaukku ni Maurillaki olis kaks.

Paljonkohan mun sakko tulee kentällä olemaan ku oon ollu täällä nyt 5kk laittomasti. Ihan vaan koska poliisille ei saanu ku yhen ajan oleskelulupaa varten ja seki meni pieleen. Ajatelkaa jos täällä vois jonottaa heti aamusta ni oltais varmaan kahdessa kuukaudessa saatu kaikki paperit ja oleskelulupa vaikka oliski ollu nää samat mokailut ja sähläämiset ja sit ei sakkoja pitäis maksaa. Kaikkea sitä.

Noni kohta Maurin tunti päättyy ja lähetään ostaa bussilippuja Pelotakseen.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Me muutetaan takas Suomeen



Tää ei oo klikkiotsikko.

Me ollaan Maurin kanssa tässä viimeaikoina käyty välillä kiivaitakin keskusteluita siitä, että mihin meiän elämä on menossa ja mitä halutaan ja mitä pitää tehä et päästään siihen mitä halutaan. Ollaan oltu molemmat asioista samaa mieltä.

Eilen Mauri istutti mut sohvalle ja kerto et haluu muuttaa takasin Suomeen. Et on tätä miettiny jo monta kuukautta ja miettiny et miten tän voi mulle kertoa. Koska täähän on mun unelma asua etelässä, merenrannalla ja nauttia auringosta. Ja minä halusin pois Suomesta ja elää jotain muuta elämää. Maurin unelma on tehä musiikkia, täällä se ei onnistukkaan, koska Maurin on niin vaikee luoda suhteita ja tutustua ihmisiin. Ja nyt kun mä lähtisin Suomeen töihin neljäks kuukaudeks ni Mauri jäis tänne ihan yksin. Ku mun Suomikaveri ja sen mies lähtivät myös kesäks Suomeen.
Ja Maurilla on ikävä sen perhettä ja mun perhettä ja vaikka miten täällä pyristelee niin ei liikuta eteenpäin ja nyt on mieheltä patterit loppu ja ei vaan jaksa, koska takaraivo huutaa et EI TÄSSÄ OLE MITÄÄN JÄRKEÄ! Mun perhe Suomessa ja Maurin 10 tunnin ajomatkan päässä. Ja lomaa kerran vuodessa ja sillon pitäis päättää et meneekö Suomeen vai Pelotakseen. Ja mä en Pelotakseen ammuttavaks ja murhattavaks muuta joten Mauri haluu muuttaa takasin Suomeen.

Kerto et sillon ku Suomessa asuttiin niin ei osannu sitä elämän helppoutta arvostaa, koska muutti Suomeen suoraan äidin helmoista ja katuu kaikkea mitä ei tullut tehtyä.
Suomessa olis valmiina kavereita ja mun sukulaisia, joista on tullu Maurille ystäviä.

Tajusin sit et jäbä on oikeesti ihan tosissaan et tää ei oo mikään vitsi.

No hetken mietin ja sanoin sille et ymmärrätkö et sä meet sit suomenkielen kurssille. Ja sä hommaat ammatin ja et meillä tulee olee rahallisesti tiukkaa ainaki jonku aikaa. Mun pitää löytää vakkariduuni. Ehkä haluunki mennä opiskelemaan, ehkä perustan oman firman. Ihan mitä tahansa mut mä haluun sit juurtaa itteni Suomeen ainaki noin viideks vuodeks. Et sä et voi tulla mulle vuodenpäästä sanomaan, että haluut takasin Brasiliaan et sit saat luvan lähtee yksin.
Ja joo ymmärtää ja sitä just haluaa.

Sit rupes tulee sellanen pieni viha. Koska mulla oli kaikki Suomessa jo valmiina. Käsiraha asuntoon, auto ja vakkariduuni, huonekaluja ja säästöt. Nyt mulla on vaan rippeitä.
Mut sit toisaalta jos ei oltais lähetty ku mahollisuus oli ni mä olisin aina katunu sitä. Enkä olis oppinu itestäni niin paljon asioita ja oppinu arvostamaan tiettyjä asioita Suomesta. En olis ehkä miettiny tekeväni semmosia asioita tulevaisuudessa mitä nyt mietin.
Tavallaan mua surettaa. En ollu valmis siihen et tän kuun lopussa mä lähen enkä tuu takasin. En nähny niitä kaikkia rantoja, olisin nauttinu auringosta ihan eritavalla. Uinu enemmän.
Mut tavallaan mä oon innoissani ja helpottunu. Nyt mä pääsen mun reviirille. Mä pääsen hoitaa asioita ja nyt Maurin täytyy vaan luottaa muhun ja siihen et mä hoidan. Tai voi Mauriki sen tehä koska Suomessa puhutaan englantia.
Yleinen fiilis on tyhmä. Mulla on tyhmä olo, sellanen uskomatonta et oon nyt tässä tilanteessa. Et vuotavasta katosta, termiiteista, ampiaisista, kulttuurishokeista ja kielimuurista huolimatta se on Mauri joka haluu takas Suomeen. Kylmään pimeeseen Suomeen.

Mä oon koko eilisen yön ja tän päivän suunnitellu ja selvittäny asioita ja mä tiedän mitä mä haluan ja Mauri tietää mitä se haluaa ja me tiedetään miten siihen tulokseen päästään. Koska Suomessa asiat toimii.

Joten kirjottelen ehkä blogia vielä kuukauden verran. Ehkä vähän fiiliksiä Suomesta ja sit loppu. Alotan tavallaan uuden jakson elämässä vaikka en kauaa ookkaa ollu poissa. Mut fiilis on ihan eri.

No katotaan sitku Marraskuun loskasateet iskee maahan et mikä on fiilis.

Ja mun viimevuodet on ollu kyllä sellasta riemunkirjoa, että mistä sitä tietää vaikka vuoden päästä oltais muuttamassa Kiinaan. Elämä yllättää.

Nyt meen meiän kylmään suihkuun, koska se on rikki ja lämmintä vettä ei tule.


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Taas meni ohi aiheen



Arki on todella täällä. Mauri on maanantaista perjantaihin töissä ja mä siivoon ja kokkaan ja opettelen portugalia maanantaista perjantaihin motivaation vaihdellen nollasta nollaan.
Vielä edelleen pitäis se omajuttu löytyä.

Taas tuli huutia byrokratian osalta mut en jaksa siitä ees enää mitään kirjotella, kun ei se vauhkoominen mitään auta ja rupee vaan ärsyttää.
Suurimman raivon ollessa vallassa lähetin mun kavereiden whatsapp ryhmäkeskusteluun viestin, että jos joku heistä menee naimisiin ja eroaa alle vuodessa niin työnnän paskaa postiluukusta, koska KAIKILLA EI OLE NIIN HELPPOA.
Sanoin myös, että vaikka kymmenen vuoden päästä minä ja Mauri vihattais toisiamme ja molemmat pettäis mennentullen ja keskustelut käydään heittelemällä tavaroita toisiamme päin ni ei varmasti pistetä avioeroa vireille. Enkä varmasti muuta yhtään mihinkään ikinä tästä maasta, kun sitten joskus se oleskelulupa saadaan. Koska sitku paperisodat on voitettu ni voitosta en ikinä luovu. Ihan sama jos musta tulee katkera vanha kurppa.

No mutta se siitä aiheesta.

Kohta on pääsiäinen ja pääsiäinen me vietetäänki Pelotaksessa! Eli kerkeen vielä morjenstaa Brasilian sukua ennen, ku lähen Suomeen moikkaamaan omaa perhettä!
En ollu ees aatellu et pääsiäinen olis joku juttu täällä, mut kuulemma Maurin äiti on suunnitellu jo kuukauden mitä ruokia on pitkänä perjantaina tarjolla. Ja sunnuntaina on kuulemma suklaapäivä.
Jostain syystä punasta lihaa ei täällä syödä pääsiäisenä ollenkaan vaan ruokana on lähinnä kalaa.
No en kyllä nyt oo muutenkaan lihaa syöny sen jälkeen kun lihaskandaali tuli esille.
Lihaskandaali ei näy ihmisten perusarjessa mitenkään. Ei ainakaan täällä. Paitsi, että lihaa on nyt aika paljon tarjouksessa ja lihan hinta luultavasti alenee. Tai no pakkohan hinnan on alentua, kun ei ulkomaan osta enää maihinsa brassilihaa. Mut johonki se myymätön liha pitää tunkea.
Tässä sitä sit odotellaan millon tulee infoa, että mitkä lihamerkit on ok.
Yllättäen presidentin puolue on lahjottujen puolueiden joukossa.
Oikeesti eipä yllättäny. Sanoinki Maurille et liha on se jolla te teette rahaa ympäri maailman ja senki meette kusemaan et ei nyt jumalauta eikö mikään onnistu.

Tosin jos juttelisin jonku hipin kanssa tästä niin hän luultavasti kertois mulle, että tottakai tämmöstä Brasiliassa tapahtuu, kun ollaan vielä niin nuori maa ettei oikein tiedetä ja osata miten maata kuuluisi hallita ja miten meidän pitäisi muuttua.

Käveltiin ykspäivä tossa rannalla ja ostin sit joltain hipiltä koruja kun ne niin kimmelsi auringossa. Siinä sitten koruja valitessa rupes hippi juttelemaan Maurin kanssa.
Oon nyt oppinu et tääl ollaan aikalailla jokotai kansaa. Että joko oot ihan sitä porvarikansaa ja ovat aborttia vastaan ja köyhät kyykkyyn ja grillilihapileet jokapäivä. Tai sit oot niitä jotka on ihan totaali vihreitä ja nukkuu teltoissa ja pyyhkii pyllyn luonnonlehtiin ja ovat vegaaneja ja kaikki on saman arvosia -tyyppejä. Näin ihan SUPER kärjistetysti ja juntisti sanottuna. Tottakai on sit niitä puolivälissäkin olevia. Mut puhutaan oikeesta ja vasemmasta ajatusmaailmasta.

No anyway tää hippi joka jutteli maurin kanssa oli sit ihan totaali vasen. Eli pyyhki pyllyn luonnonlehtiin ja rupes siinä Maurin kanssa politiikasta puhumaan. Mauri, tai no oikeestaan aika moni vihaa täällä politiikasta puhumista koska politiikka on niin päin hevonhelvettiä et niistä keskusteluista ei rupee ku vaan vituttaa. Joten Mauri sit siinä kuunteli ja ei paljon mitään sanonu ku oli kaikesta niin erimieltä.
No tää hippi sit sano et on Riosta kotosin ja siellä ihmiset välittää enemmän ulkonäösta ja vaatteista, kun täällä saarikaupungissa. Mauri sit sano, että hänen mielestä ei oo mitään järkeä ostaa osareilla kalliita merkkivaatteita ja näyttää siltä, että rahaa on vaikka todellisuudessa katto vuotaa ja seinät on kotona homeessa ja just on rahaa ruokaan.
No tää hippi sit sano että "Sun pitää ymmärtää et Brasilia on niin nuori maa, ettei meillä oo ollu aikaa oppia elämään muulla tavalla."

Tiiättekö tässä vaiheessa vähän rupes naurattaa. Brasilian portugalilaiset löys joskus 1500-luvulla ja 1800-luvulla maa sai itsenäisyyden. Eli siis 500-200-vuotias maa riippuu mistä kattoo. Mut ei toi oo mikään syy miks Brasilia on mikä on! Suomi täyttää tänävuonna 100! Onneks olkoon ja missä me ollaan? No aika moni kortistossa ja masennuksessa mut missä me muuten ollaan? No aika hemmetin hyvässä jamassa. Ku vielä mietitään et toinen maailmansota oli toissapäivänä ja viel eilen oltiin köyhiä viljelijöitä mut se yhteinen rakkaus omaa maata kohtaa pakotti kaikki vetämään yhtä köyttä ja se on jatkunu tähän päivään asti. Yleisesti suomalaiset haluu pitää Suomen hyvänä maana asua. Hyvänä maana asua siellä kaikki yhdessä.
Mut ei täällä. Brasiliassa ei oo sitä oman maan ylpeyttä ja autetaan tuntematonta hädässä ajatusta. Ja tää sama ajatusmaailma jatkuu aina sinne maanjohtajiin asti. Kun joku maata johtava tyyppi palkataan tähän hyväpalkkaseen duuniin niin ajatellaan "JES! Nyt MUSTA tulee rikas ja MINÄ ja MUN perhe voi tehä mitä vaan!" Mut ei oo sitä sellasta "JES! Nyt mä voin vihdoinkin yrittää vaikuttaa tän maan asioihin ja tehä meiän maasta paremman paikan elää ja asua ja jokupäivä me voidaan olla ylpeitä siitä mitä ollaan saatu aikaan!" Omaa maata rakastetaan vaan jalkapallon maailmancupissa.

Sit mietin yks päivä Maurin yhen työkaverin kanssa Brasilian veroja ja puhuttiin mitä Suomessa veroilla sit saadaan "ilmaseks". Ja täällähän minimipalkka on sen öbaut 800 realia kuussa. Mut veroja ruvetaan maksamaan vasta, kun tienataan 1600 realia kuussa (en oo ihan varma mut jotain tämmöstä muistaakseni) ja sanoin tälle työkaverille et mieti jos jokainen minimipalkkaa saava maksais 1% veroja omasta palkastaan. Et mitä kaikkee sillä rahalla sais aikaan ku suurinosa tienaa minipalkkaa 200 miljoonan ihmisen maassa. No pyörsin sit heti mun ajatuksen, koska unohdin et ne rahat menis jonku poliitikon taskuun (laittomasti) ja kansalaiset ei näistä rahoista hyötyis mitään.

Eli siis mennään pääsiäiseks Pelotakseen ja Niina tulee taas kylään huomenna!

Satanu on kaks viikkoa putkeen, paitsi nyt näyttäis paistavan aurinko.

Pahoittelen jos joku true Brasilian tietäjä lukee tämän ja toteaa tekstini hevonpaskaksi.

Loput arjesta näette nyt kuvina.

Käytiin Maurin kanssa kaupassa ja kurpitsa oli tarjouksessa

Mauri teki ruokaa 
Mulla oli paita ja housut väärinpäin


Leikkasin ite Maurin hiukset ja säästin. 


Mauri leikkas sipulia

Toi kiipes mun varpaille ja meinasin katkasta jalan poikki, mut loppupeleissä en tiedä miten sen sain koskematta pois varpailta, ku olin niin paniikissa.

Oon ollu nyt vähän laiska kirjottamaan tai en tiedä oonko ollu laiska vai eiks mua oo vaan huvittanu ku ei oo mikään menny oikeen niinkö Strömsössä ja se on sit vieny kaiken mun elämän ilon.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Bussipohdintoja

Mä istun tällähetkellä Maurin kanssa bussissa. Ollaan menossa Lagoalle meiän kavereita moikkaamaan vielä ennen ku lähtevät tän kuun lopussa kesäks Suomeen.

Bussit on kyllä parhaita paikkoja vaan mietiskellä.

Sanoin Maurille et pitäisköhän meiän juhlia joulua tälleen syksyllä? Ilma pysyy jo alle 30 asteen. Sisällä ei oo kylmä vaan sopivat 20 astetta tai vähän enemmän. Hämärällä laitan meiän jouluvalot päälle ettei tarvii pitää epätunnelmallista kattovaloa päällä. Oon meinaa ettinu jalkalamppua. Sellasta kivaa minkä voi laittaa johonki nurkkaan seisomaan ja siitä tulis sit sellanen hyvä tunnelmavalo. En oo missään sellasia vielä nähny, joten ei olla otettu jouluvaloja pois.

No anyway siis viilenemään ilmat on ja se toi mulle kaikkia fiiliksiä. Joulufiiliksiä.
Haluisin nyt leipoo torttuja, ku sisälämpötila on siedettävä ja keittää glögiä ja laittaa sen hirveen räikeen joulupöytäliinan pöydälle.

Mauri rupes nauraa mun idealle mut ehkä silti viel toteutan tän. Yks sellanen joulunen viilee ilta ja joululeffoja telkkarista.
Tätä joulua mä tässä bussissa mietin.

Sit mietin kans et ku nyt tääl sataa ja on pimeetä ni vitsi tuntuu kotosalta. Sade imee kaiken valon ja fläbäreissä tulee kylmä. Tosi kotonen olo. Villasukkia en kyllä vielä laatikosta kaiva. Mut flanelliyökkärit on jo iltasin jalassa.

Toisaalta tää bussi kaahailee ihan hirveesti ja oon jo kerran meinannu liukua mun istumapaikalta kurvissa pois et ei nyt ihan mihinkään rauhalliseen tunnelmaan täällä pääse. Ei tosiaan.

Joskus kans mietin et mitä jos bussin ovesta sisään tulee ryöstäjä. Et kyl sillain voi käydä ja vähänkö olis kätevä semmonen lentopussukka mikä laitetaan kaulaan ja paidan alle ja siellä pidetään passit ja rahat. Et olisinkohan mä enemmän pulassa jos mul ei olis mitään annettavaa vai et jos ryöstäjä löytäis mun salapiilon.

Tämmösiä mä mietin bussissa.

Nyt tultiin terminaaliin.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Meillä oli eilen tosiaan mun oleskelulupahakemukseen liittyvä aika varattu poliisille.
Oltiin miljoona kertaa tarkistettu kaikki paperit ja et onhan meil nyt kaikki. Silti olin 99% varma et joku menee pieleen ja ei saada vieläkään laitettua papereita eteenpäin.

Me käytiin kuuskuukautta aikasemmin jo yrittämässä laittaa papereita eteenpäin ja käveltiin vaan policia Federaliin sisään, kun ei mistään oikein löytyny mitään infoa, että miten pitäisi toimia.
No meille sanottiin, että pitää varata aika ja hän voi varata ajan meille nyt heti ja se aika meni maaliskuulle, eli puolenvuoden päähän.

Mua ärsyttää tämmöset asiat ihan sikana, koska jos netistä tai puhelimessa täällä päässä asiat pystyis selvittää ni mehän oltais aikoja sitte selvitetty et ahaa netistä aika pitää varata ja oltais saatu aika paljon aikasemmalla aikataululla.
Alunperinhän meille siis sanottiin, että mun pitää mennä Argentiinaan hakemaan itelleni viisumi..
Toi kertoo aikapaljon siitä et täällä ei oikeestaan kukaan tiedä mistään yhtään mitään.

No se puolvuotta me ollaan sit odoteltu. Vaikka toi oleskelulupa ei mun elämää tällähetkellä mitenkään pahemmin muuta ni jotenki se on silti ollu sellanen et ennen ku mä sen saan ni oon vähän jumissa sen kanssa et mitähän täällä nyt tekis. Joten siitä jumista olis kiva päästä eroon.

Nyt ku meillä oli toi aika ni meille selvis, että toimisto jonka kanssa ollaan aikasemminki tapeltu, unohti meiän virallisesta vihkitodistuksesta meiän vanhempien nimet. Ja tää mies joka otti meiät poliisiasemalla vastaan ei voinu uskoa et miten on voitu tehä tommonen moka. Se sano monta kertaa Maurille et ei voi uskoa et näin on nyt käyny.

Tiiättekö sen fiiliksen ku sä oot puolvuotta venannu jotain ja sul on siitä kokoajan sellanen pieni stressi päällä. Ihan huomaamatta sä siitä stressaat ja sit ku se hetki tulee mikä vois pyyhkii sen stressin pois ja sitku se hetki meneeki pieleen eikä onnistu.

No ei saatu siis mun papereita eteenpäin ja seuraava vapaa aika poliisilaitokselle on vasta elokuussa ja mä oon sillon Suomessa, joten odotus menee vielä kauemmas. Ellei saada peruutusaikoja. Mitä ei ainakaan edellistä aikaa odotellessa tapahtunu. Täähän tarkottaa nyt sitä et oon ollu täällä siis laittomasti ja en tiedä miten paljon lentokentällä siitä pitää sakkoa nyt sit maksaa, enkä tiedä vaikuttaaks se mun takasintuloon jotenki. Poliisi sano et ei pitäis vaikuttaa takasintuloon, koska oon yli 3kk Suomessa, "mutta ei sitä ikinä tiedä."

Mä oon niin helvetin kyllästyny tähän hyppyyttämiseen ja pompottamiseen ja MAKSAMISEEN. Sanoin Maurille et sun maa elää mun rahoilla, ku oon niin paljon maksanu kaikenmaailman lipuista ja lapuista.

Lähin sit poliisiasemalta kyyneleet silmissä raivokävelee kohti keskustaa. Kaikki mitä oli sylissä ni lens ties minne puskaan. Mä en olis nyt jaksanu yhtään mitään tämmöstä. Muutenki on kokoajan vähän sellanen haikee olo ku tietää et kuukauden päästä on TAAS lentokenttähyvästien aika ja TAAS jätän Maurin yksin ja sit menee 4 kuukautta ennen ku taas nähään toisemme. No 4 kuukautta taitaa olla tähän mennessä lyhkäsin erossa olo aika.
Ja molemmilla on ollu tästä meiän vuokrakämpästä stressiä ja normaalia elämä ja rahastressiä ja sit must tuntuu et kokoajan tulee joku uus este minkä yli pitäis kävellä ja tän oleskeluluvan piti olla yks pois alta hoidettu asia, et voidaan keskittyä enemmän sit muihin. MUT EI VÄKISIN.



Söin raivooni vähän kallista ja pientä Burger Kingin hampparia ni ei enää ärsyttäny niin paljoo. Nyt vaan odotellaan taas. Ei voi mitään.

Eilen Maurilla oli kaikenlisäks viel synttärit. Mut päätettiin siirtää ne tälle päivälle. Tänään on pyhä eli ei töitä ja ilma on viilee ja kohta ehkä sataa, joten täydellinen päivä luoda jotain herkkua uunissa ja kattoa leffoja ja istua sohvalla. Ehkä jopa innostun kokkaamaan jotain sairaan hyvää ruokaa.
Tai no mitä mä valehtelen, en kuitenkaan mitään kokkaa, kun Mauri siitä tykkää ja on mua parempi kokki. Mut jotain herkullisuutta varmasti leivon.

Eilen ku raivoitkun puuskassa sit viimein pysähdyin mun raivokävelyltä ja istuin penkille kiroilemaan sitä toimistovirkailijaa alimpaan helvettiin, istu Mauri mun viereen ja siinä sit valitin et miks mä edes yritän asuu tämmösessä maassa joka ei haluu mua tänne, et miksen vaa jääny Suomeen, siellä kaikki on niin helppoa ja asioista ei tarvii tapella.
Ni Mauri sit sano et ei ongelma oo siinä, että tää maa ei sua haluais tänne vaan tää ongelma on siinä et tää maa ei osaa pitää sua täällä. Kiroiltiin siinä penkillä sit vähänaikaa molemmat.

Käveltiin sit viel Maurin koululle ja rupesin juttelee Maurin pomon kanssa ja kerroin meiän ongelmasta ja Maurin pomo sano et sen sisko on sellanen viilipytty et hän saa asiat hoidettua jämäkästi mutta rauhallisesti, kun taas tää pomo ite on sellanen räjähtävä raivopommi jos joku menee pieleen tai joku mokaa jotain. Niinku minäki. Pitää ihailla sellasia ihmisiä, jotka pystyy pitää melut mahassaan eikä oo sitä tarvetta päästellä höyryjä.

Viikko takaperin meiät kutsuttiin Maurin entisen oppilaan Mauron vaimon synttäreille. Mulle ei kukaan kertonu et kyseessä oli synttärit, joten luulin et tavallinen sunnuntailounas tiedossa. Oli aikamoinen yllätys sit mennäkki keskelle 40 hengen sukulaisjuhlia. Mauri väittää et kyllä mulle kerto... Kyllä mä muistaisin. Olisin hommannu lahjan ja sanonu Maurille ettei laita fläbäreitä jalkaan.
Ruoka oli hyvää ja juhlat oli kivat. Mauro ja sen vaimo on kyllä sellanen pariskunta et niistä pitäis kaikkien kattoa mallia. Aidosti onnellisia ja se onnellisuus levitty koko taloon.
Kun vaimo puhals 50v kakustaan kynttilät ja Mauro käski toivoa, sano vaimo, että:
"Toivoisin, että jos pystyisin niin menisin Mauron kanssa uudelleen naimisiin!"

Saatiin kutsu veneilemään ja syömään katkarapuja joku kaunis purjehduspäivä

Mauro, joku nainen, vaimon sisko, vaimo, Mauri ja minä


Saatiin kutsu myös vauvasuihkuun. Hahah. Ei vaan mikä se on suomeks? Vauvakutsut?
Maurin työkaveri on viimesillään raskaana ja käytiin sit vauvakutsuilla vähän syömässä ja kattomassa mikä meininki.

Aimee tulee tytön nimeks


Vauvakutsut oli täynnä lapsia ja ihmisiä ja juhlakalua ei pahemmin kerenny jututtaa, kun ihmisiä oli niin paljon. Ei haitannu, ruoka oli hyvää ja muut vieraat mukavia.
Kun saatiin kutsu tonne juhliin niin lahjaksi piti viedä vaippoja. Paketti per juhlija. Vietiin kaks pakettia. Kaks pakettia vaippoja makso melkein 100 realia ! Ei ihme et toivoivat lahjaks pelkästään vaippoja. Vauvajutut on täällä ihan hirveen kalliita. Pilttipurkit on 5 realia kappale. Kysyin Maurilta et syötetääks täällä vauvoille kaupasta ostettua vauvan ruokaa, ku noi on niin kalliita ni kuulemma välillä joo mut yleensä ihan perusruoka kotona vaan muussataan ja tehään ilman suolaa. Näin vähän aattelinki.

Mut nyt lähen käymään kaupassa ennen ku Mauri herää ja teen täydellisen synttäriaamiaisen!


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Mehiläistarina

Hyi helvetti.

Mä oon nyt läpieläny yhen mun pahimmista painajaisista.

Muutama viikko takaperin, ku meikäläisen kaveri oli vielä kylässä, mä kirjottelin makkarissa edellistä blogikirjotusta, ku huomasin et pään ohi lens amppari.
Mua ei saa mikään muu niin nopeesti liikkeelle, kun nää pienet pörriäiset saatanasta. Kaikki rakkaus amppareille, tai no mehiläisille, jotka tätä maapalloa pyörittää mut ei oo hirveempää, kun ampiainen mun lähellä.

Mun rohkeaakin rohkeampi kaveri otti juomalasin ja Akkarin kouraan ja haki ampparin makkarista ja päästi vapauteen. Tai siis kaks ampparia. Sitä toista en onneks ollu huomannu.

Jatkoin kirjottelua keittiössä ja yhtäkkiä keittiössä oli uus ampiainen.
Okei yks bonari tässä maassa on et täällä ei ampiaisia näy. Ne ei tuu ovista ja ikkunoista sisään. Auton ikkunoita voi pitää auki ilman amppareitten pelkoa ja loppukesästä ei oo ampiaisia yrittämässä tunkeutua ruokalautaselle ja mehulasiin. Ja tätä olin Heidillekki hehkuttanu et täällä ampiaiset pysyy omissa oloissaan ja tekee sitä omaa tärkeetä työtään. Joten kolme ampiaista sisällä yhen aamun aikana oli aikamoinen what the hell hetki mulle.

Heidi pelasti ja nirhasi amppareita vuoronperään. Meillä oli ovi auki, joten ajateltiin et niitä pölähtää ovesta sisään. Neljännen ampparin jälkeen laitettiin ovi kiinni ja laitoin viestiä Annelle, mun kaverille joka asuu Lagoalla, et tuleeks tässäkin maassan kesän lopulla ampiaiset sisälle? Et onks niitten kesän tehtävä täytetty ja nyt ne sekoilee tuolla taivaalla ja eksyy sisälle. Ei kuulemma oo sellasta tässä maassa.

Ulko-oven ollessa kiinni sisälle ilmesty silti lisää ampiaisia, joten tultiin siihen tulokseen et ne tulee sisään jostain muualta. MISTÄ??
Heidi sai yhen ampparin kiinni yrittäessä luikahtaa hyttysverkon nurkasta takasin ulos. Mä oon siis tunkenu nastoilla meiän ikkunaan hyttysverkon ja pienestä kolosta ampparit meni ulos. Joten pääteltiin et okei sieltä ne tulee myös sisälle mut miks??

Mä sain Suomesta irtokarkkeja tuliaiseks ja piilotin ne mun sukkalaatikkoon. Se oli ainoo uus asia meiän makkarissa, joten mietin et voiks ampparit tulla mun karkkien perässä sisälle? Ei voi olla, mut se on ainoo mikä meillä oli makkarissa muuttunu.
Joten varmuudeks vein karkit pois makkarista ja lähettiin kauppaan.
Kotiin päästyä oli makkariin tullu lisää amppareita.

Ulkona ku kurkittiin et olisko jossain pesää ja pörräiskö jossain amppareita ni ei näkyny missään. Mut minä en makuuhuoneessa nuku mihin jostain tupsahtelee ampiaisia.
Heidi viel oikein lisäs nastoja meiän hyttysverkkoon ettei varmasti pääse mistään koloista kukaan sisään mut ei auttanu.

Mauri soitti isännöitsijälle. Joka on yhtä hyödytön, ku tän maan poliitikot eli siis mitään ei tapahdu vaikka kansa vaatii tai no tässä tapauksessa vaikka me vaaditaan.
Soitti isännöitsijälle ja sano et luultavasti ullakolla on ampiaistenpesä ja sieltä jostain katon kolosta ampiaisia eksyy meille sisälle. Saatiin vastaukseks et eii eiieiii ne ampiaset tulee luultavasti jostain takapihalta, ei meillä mitään pesää oo. Sulkekaa vaan ikkunat ja ovet.
Puhelun jälkeen huomattiin et suihkun päältä kuulu selkeetä surinaa ja laitettiin vielä perään viestiä, että pesä on jossain suihkun päällä. Et tee asialle jotain, me ei voida asua asunnossa, joka on näin pieni ja ampiaisia tupsahtelee makkariin ja vessaan. Varsinkaan, ku minä oon todellinen hermoheikko näitten ötököitten kanssa plus meillä oli vieraita lomalla.
"Joo no katotaan huomenna" oli vastaus.

Raahattiin meiän iso patja keittiöön, joka oli muutenki jo täynnä ihmisiä.

Aamulla päätettiin et nyt tälläkertaa me hoidetaan ite tää asia. Ei täällä voi nukkua. Ja vuokranantaja ei saa ikinä tätä hoidettua. Ei ikinä.
Aamulla makkarin ja vessan lattialla oli kuolleita ampiaisia.
Soitettiin ampiaismiehelle, 150 realia olis pesän tuhoominen ja siinä menis kolmisen tuntia. Ampiaismies tuli bermuda shortseissaan, fläbäreissään ja t-paidassaan.
Kurkkas ullakolle ja sano et joo siellä on 15 000 yksilön pesä afrikan mehiläsiä. (Jotka myös tappajamehiläisinä tunnetaan) ja pesä on niin iso et hinta on 250 realia. Mut ei mee kauaa. Hän tulee illalla takasin, kun kaikki mehiläiset on pesässä ja savustaa ne ulos eukalyptuksen lehdillä. Laittaa kuningattaren orjineen laatikkoon ja ottaa laatikon mukaansa. Simppeli homma.

Vuokranantaja oli vähän närkästyny ku hoidettiin homma itse, mutta sano, että huomioidaa vuokran hinnassa.

Illalla ampiaismies tuli ampiaispuvussaan ja varusteineen.
Aikasemmin päivällä oli sanonu et voidaan olla keittiössä ihan hyvin. Et pörräys kohdistuu makuuhuoneeseen.

Jotenki tää simppeli keissi vaihtu siihen et meiän makuuhuoneessa oli tuhansia TUHANSIA vihasia ampiaisia. Sisällä ei voinu olla. Vessan katonraja oli mustanaan savua pakenevia amppareita ja parvekkeella istuessa yhtäkkiä katolta tuli musta ampiaisPILVI liian lähelle meitä, joten minä, Heidi ja heidin muksuhan juostiin. Mauri oli vielä töissä.

Tosta pienestä kulmasta oikeella ne ampiaset lens ulos edellisenä päivänä ja siitä ne yritti savuakin pakoon.

Mikään kuva ei näytä sitä miten TÄYNNÄ toi huone oli noita pieniä hirviöitä.



Koko ilta meni sisäpihalla istuessa. Vuokranantaja lähetti Maurille viestin, että asunnosta 16 tuli valitus, kun ampiaisia tulee sisälle.
..
... Ei paljon meitä kiinnostanu siinä vaiheessa ku makkari oli mustana ampiaisia.
Mut Mauri meni kiltisti selittää tilanteen muille asukkaille. Vaikka koko tää homma olis pitäny alusta asti hoitua vuokranantajan toimesta. Mut herra lähti lätkimään kolmelta iltapäivällä ilman mitään uteliaisuutta tai kysymyksiä ampiaismiehelle. Kiinnostus omaa omaisuutta kohtaan ja asiakkaitaan kohtaan oli nolla. Eipä yllättäny.

Ampparimies sano et pesä oli ollu siellä ainaki vuoden. Ja ampiaisia oli yli 20 000. Ja kahen viikon päästä pesä olis levinny muuallekin asuntoihin ja ullakoille. Että OLE HYVÄ HERRA VUOKRANANTAJA!

Siinä tota pörinää kuunnellessa ja omaa sänkyä tuijotellessa mietin vaan et miksei ampparimies sanonu et tyhjentäkää makuuhuone. Siel oli kuitenki meiän kaikki vaatteet ja petivaatteet.
Mä vaan mietin sitä miten laitan jonku paidan päälle ja paidan sisältä löytyy kuollu ampiainen. Hyi hyi hyi hyi hyi.

Lopulta ampiaismies oli valmis. Sano, että makuuhuoneeseen ei mitään asiaa. Pesän otti mukaan itelleen hunajanvalmistukseen ja pesästä karanneet tappo alkoholilla.
Aamulla viimesetkin ampparit olis kuollu makuuhuoneessa ja vessan siivos ja sinne pysty kuulemma mennä. Nukkua voi olohuoneessa.

Siinä sit ku kävelin sisään iski kokopäivän mun sisällä jyllänny fobia ja rupesin vaa itkee enkä saanu happee ja siis mua vaan ahdisti ihan sikana.

Mä hyppään ylös suunnilleen jos nään kärpäsenki liian lähellä koska se vois ihan hyvin olla amppari. Mun pahin pelko on et ampiainen lentää liian lähelle ja osuu mua naamaa, menee mun suuhun tai sotkeutuu hiuksiin. Miettikää sitä. Hyi saamari.

Joten siinä sit itkeskelin ja panikoin ja Mauri Heidin kanssa etti vikoja ruumiita ja tuhos elossa olevia.

Seuraavana päivänä pystyin mennä vessaan ilman paniikkia.

Heidi ja Mauri siivos makuuhuoneen raadoista. Lattia oli niitä ihan täynnä.

Et sellasta. Yks maailman hirveimmistä päivistä ikinä. IKINÄ.

Mut saipa Heidi ja hänen muksu kokee tosielämää. Muurahaisia, sateella vuotavan katon ja nyt ampiaisten karkotuksen.

Mut uskokaa tai älkää meiän katto on korjattu!! Se ei enää vuoda! Joten 2/3 hoidettu ja muurahaiset ei mua häiritse, kuha muistan pitää kämpän pinnat sokerittomana ja sulkea kaikki herkkupussit tiiviisti.

Tänään on Maurin synttärit ja me mennään 5 illalla mun oleskelulupatapaamiseen. Katotaan mitä käy.

Ja googlasin Afrikan mehiläisistä sen verran et 1900-luvun alussa brasilialainen tutkija toi Afrikasta kymmenisen afrikkalaista mehiläiskuningatarta ja tarkotuksena oli sekottaa euroopan ja afrikan rotu keskenään. Sillä olis saatu mehiläisiä, jotka kestää paremmin tauteja ja tuottaa paremmin hunajaa. Tutkija kuitenki unohti jotkut luukut pesistä auki ja mehiläiset karkas ja risteyty luonnossa eurooppalaisten kanssa. Tuli vahvempi uusi laji mut aggressiivisuus afrikkalaisilta periyty eurooppalaisen lauhkeuden sijaan ja tällä hetkellä Brasilia on ainoo maa Etelä Amerikasta joka osaa tätä lajiketta käsitella ilman ongelmia.
Tappajamehiläisiä, koska jos meet liian lähelle pesää niin mehiläiset saattaa sua ruveta jahtaamaan, koska ovat aggressiivisia. Myrkkyä kuitenkin on kuulemma näissä vähemmän kun eurooppalaisissa.