perjantai 30. joulukuuta 2016

Miten meni noin niinku omasta mielestä.. 2016

Mitä tuli tehtyä vuonna 2016.
Oli pakko selata facebook ja instagram ja pilvipalvelu (kirjotin eka pilipalvelu ja nauroin niin pahasti et tukehduin melkein omaan kuolaan) läpi et muistaisin mitä tapahtu.

Mulla oli oikeestaan hyvä vuosi ja nyt kun sitä muistelee ni nousee hymy huulille ja tulee omaa perhettä ja kavereita ikävä.

Pahoittelen kuvien laatua, se on vieläkin surkeempi ku yleensä. Meni hermot pilvivalvelun kanssa ja päädyin ottamaan vaan Print Screenejä. hehe.

Eilatin delfut, mun ja Maurin viimenen yhteinen selfie lumiukko Mortyn kanssa, kasvi jonka nimesin Mauriksi Maurin tilalle, Tädin kalavoilepäkakku ja kesän muikkuja.

Tammikuussa mentiin mun parhaista parhaimman kaverin kanssa käymään Israelissa. Säät ei ehkä ollu ihan parhaita, mut mikä tahansa voittaa tammikuisen Suomen.
Päällimmäisenä mieleen on jääny delfiiniranta missä pääs kurkkaa delfuja ilman aitoja.

Mun komea ja erikoinen "pikkuveli" vanhojentanssipuvussaan. Mukana äiti.

Helmikuussa Mauri lähti käymään kotonaan perhettään moikkaamassa ja lievittämässä ikävää. Kolme kuukautta oli reissun tarkotus kestää, mutta se vaihtuki sitten puoleen vuoteen ja mun muuttoon Brasiliaan elokuussa.
Helmikuussa mun pikkuveli tanssi vanhat ja oltiin niitä ihailemassa.

Pientä angstia


Ihan pari sanaa siitä fiiliksestä, kun heität toisen lentokentälle etkä oikeestaan tiedä seuraavaa kertaa millon näätte.
Mä mietin joskus et miten mä kuvailisin sitä tunnetta jollekin. Ja voisin kuvitella et siinä käydään samoja luopumisen fiiliksiä läpi, kun että joku tuttu kuolisi. Kuulostaa joo ehkä vähän extremeltä ja en todellakaan vähättele rakkaiden ihmisten viimestä henkäystä et älkää pliis kukaan loukkaantuko.

Viette sen rakkaanne sinne lentokentälle ja automatka on aika hiljanen, koska molemmat tietää et viimeset hetket on käsillä ja seuraavista yhteisistä hetkistä ei mitään tietoa.
Lentokentällä halaatte ja pussaatte, mut mikään ei riitä. Ei oo sellasta elettä mikä pitäis olon onnellisena seuraavat kuluvat kuukaudet. Ei siihen "moikka nähään.. joskus?" -sanomiseen voi varautua mitenkään.

Kaikista naurettavinta on mennä läpi laukuntarkastuksen ja porteista sisään ja odottaa sitä lentokonetta vielä ainakin tunnin. Ja tietää et toinen on edelleen siellä toisella puolella, mutta ette voi toisianne nähä. Ette voi koskea. Ette pitkään aikaan.
Sä tavallaan luovut siitä ihmisestä ja jatkat elämää siitä mihin se jäi ennen, ku kyseinen tyyppi tuli sun elämään.

Ekan kerran ku tulin takas Suomeen itkin varmaan neljä viikkoa putkeen. Mut sit oli helppo mennä niihin omiin rutiineihin.
Sovitte Skype treffejä ja whatsappi huutaa olemassaolollaan. Aikaero on 6 tuntia ja usein ei ees keretä moita sanomaan päivän aikana, ku mä oon töissä ja meen nukkumaan ennen, ku Mauri kerkee omilta toimiltaan koneen tai puhelimen ääreen.
Mä vihaan Skypeä. Sitä sen soittoääntä ja sinistä väriä.
Ei tekstata Maurin kanssa juuri ollenkaan täällä Brasiliassa vaikka oltais kokopäivä erossa, koska kumpikaan ei haluu enää kirjotella viestejä ellei oo ihan pakko.

Maurilla oli hankalampi tottua mun poissaoloon Brasiliassa, koska kaikki entinen ei tuntunu enää samalta. Mä olin ollu sen kotona ja nukkunu samassa sängyssä. Nähtiin yhessä sen kaverit ja mentiin jokapaikkaan yhessä ja yhtäkkiä en ollukkaa siinä. Oli vaa tyhjä paikka ja liikaa tilaa sängyssä ja tyynyliina tuoksu multa.

Muistan aina sen Maurin ilmeen, ku lähin ekan kerran Brasiliasta Suomeen etkä sä voi tehä sille mitään. Et voi lohduttaa.
Ei voida kumpikaan vieläkään kattoa meiän ensimmäisiä yhteisiä kuvia ilman et molemmilla tulee itku ja ikävä. Vaikka se toinen olis ihan siinä vieressä. Niin vahvana se ikävä vieläkin on siellä takaraivossa.

En voi kattoo elokuvia, missä on lentokenttä hyvästejä.

Ku Mauri lähti Suomesta helmikuussa ni koin samat fiilikset ku Mauri sillon ku mä lähin ekaa kertaa pois Brasiliasta.
Ajoin kotiin autolla silmät huurussa ja kyyneliä täynnä.
Koti tuntu tyhjältä. En voinu enää nukkua mun omassa sängyssä vaan nukuin sohvalla.
Kukaan ei ollu mua kotona vastassa ku tulin töistä.
Kukaan ei pussaillu ja halaillu tai koskenu hiuksia.
Ihan ku Mauria ei olis ollukkaan. Onneks mulla oli paljon töitä ni ei kerenny paljon miettimään. Olin aina illalla niin väsyny ettei kerenny olla nukahtamatta tai miettimään et mitähän Mauri nyt tekee.

No mut joo. Tämmöseltä se tuntu. Sitku kuuden kuukauden jälkeen nähtiin toisemme ni tuntu ettei aikaa olis ollu välissä ollenkaan. Jatkettiin siitä mihin jäätiin.

Vuosi meni mulla aikamoisessa sumussa. Näin kavereita ja sukulaisia, leivoin hääkakkuja ja synttärikakkuja. Vietin aika paljon aikaa mun tädin luona. Siitä tuli muutama vuosi sit sellanen henkireikä.
Rupesin olee tosi väsyny ja kesä oli taas vaihteeks ihan surkee säittensä puolesta. Vapaalla sato ja töissä paisto aurinko.

Serkkupoika sai kuulla tulevansa isäksi ja salakavalasti menivät naimisiin maistraatissa ja kävin vihkimistä todistamassa.
Mehän mentiin Maurin kanssa myös vähän salaa naimisiin, ni mua nauratti et tämmönenkö tää meiän suku nyt sit on :D!

Loppukesästä käytiin taas mun parhaistaparhaimman kaverin kanssa reissussa. Zakyntoksella.


Kroatia on edelleen paras löhöreissu missä ollaan käyty. Suosittelen Makarskan Rivieraa ja Villa Lara "hotellia".

Käytiin kesäteatterissa Äitin, tädin, mummon ja vaarin kanssa kattomassa, että missähän roolissa mummi tälläkertaa vaikuttaa. Rosvo-Roope oli esityksen nimi. Mummi oli humalainen.

Mun toinen parhaistaparaskaveri pyys mut ekstemporeen ilosaarirockiin. En oo ikinä ennen käyny missään festareilla ni en eka ollu kauheen innoissani, ku en oo mikään musamimmi enkä oikein tienny miten festareilla kuuluu olla. Onneks menin. Oli ihan super kivaa kiitos siitä.
Oikeestaan muistan kuinka havahduin tuolla festareilla et mulla ei oo koko vuonna ollu näin hyvää fiilistä.
Kaikki tuntuu vaan niin tyhjältä ja mitättömältä, ku toinen puoli susta asuu 12 000 kilometrin päässä toisella puolella Atlanttia.

Kiitti teille pojat
Pidin läksiäiset parhaille kavereille ja sain lahjaks kirjan mihin jokainen oli kirjottanu ensimmäisen muiston musta sen kanssa ja mun piti sit arvata et kuka on kirjottanu minkäki tekstin. Itkuhan siinä tuli, ku kirja oli täynnä kauniita ja rohkasevia sanoja.



Mulla tais olla kolmet läksärit. En oo mikään bilemuija ja ennen ekoja läksäreitä olin viimeks alkoholilla elämää juhlistanu 2014 joulukuussa et oli vähä rankka sit toi viimenen kuukausi Suomessa :D

No. Sitte tuli se hetki ku astuin lentokoneeseen ja muutin pois ja alotin sopeutumisen.
Ihan kivasti on menny ja paremmaks muuttuu, ku kaikkeen tottuu.

Loppuvuosi löytyyki sit tästä blogista!

Vihdoin Brasiliassa, selkä palo ja mun ainut joululahja minkä tänäjouluna ostin. Tein paketin tulostuspaperista ja ruusukkeen mehustimen ohjeista :'D
Hyvää uuttavuotta vuodelle 2017! Mulla on jotenkin kauheen toiveikas olo seuraavasta vuodesta. Tuntuu et nyt tulee muutoksen vuosi.

Ainoo lupaus seuraavalle vuodelle on et opin tän ***** kielen..

Tämmönen pulla serkkupojalle sit tupsahti. Pari viikkoa sen jälkeen, kun olin tänne saapunu.
En malta odottaa, et huhtikuussa pääsee morjenstaa tätä palloa.

torstai 29. joulukuuta 2016

Miten käyttäydytään Brasiliassa

Jouluna mokailin minkä kerkesin ja tein kaikenmoisia "etikettivirheitä" ni aattelin koota tämmösen listan mahdollisista virheistä ja mitä kannattaa tehä, jos joku Brasiliaan vaikka joskus lomalle lähtee.

1. Vaikka kieltä ei puhuisi niin peukalolla pääsee pitkälle. 
Tilanne voi olla ihan mikä vaan, mutta jos peukkua näyttää niin se on aina jees.
Joku päästää sut tien yli -peukku, ruoka on hyvää -peukku, joku huutelee sulle kadulla -peukku, joku auttaa sua jossain -peukku, et tarvii kuittia kaupasta ja luikit jo ulko-ovelle päin -peukku.
Jokapaikkaan vaan peukku.
Mutta älä vaan näytä peukun pahinta vihollista, Ok merkkiä.


OK merkki tarkottaa persreikää tai sellasta ironista "haistavittu" peukkua. 

2. Kengät pidetään jalassa. 
Jos sut kutsutaan kylään, ni pidä kengät jalassa.
On tosi törkeetä, jos otat kengät pois jalasta. Se meinaa sitä et ihan ku asuisit kyseisessä talossa tai omistaisit kyseisen talon.
Maurin paraskaveri pitää täällä Maurin äitillä kengät jalassa vaikka tyyppi on Maurille enemmän veli ku kaveri. Kengät lähtee jalasta vasta, jos kaveri jää vaikka yöksi ja menee sänkyyn.
Mä oon jo niin sukua et otan kengät pois Maurin äitillä ja iskällä. Ja niin tekee muuten Mauriki nykyään, ku meillä kotona ei pidetä kenkiä :D
Kuljin viikon kengät pois jalasta ku saavuin ekan kerran Brasiliaan ennen ku tajusin et näin ei ehkä kuulu tehä.

3. Kaikki jaetaan.
Jos meet pubiin tai baariin, ni älä tilaa vaan itelles sitä litran pulloa. Se on tosi outoa jos jokainen pöydästä tilaa oman ison pullon, ku se litra on tarkotus jakaa pöydässä istuville. Pullon mukana tuodaan aina pienet olutlasit. Ostakaa sit uus pullo ku edellinen loppuu.
Jos olut ei oo jääkylmää niin sen voi palauttaa.
Jos olut on jääkaappikylmää niin brasilialaiset sanoo oluen olevan kuumaa. Siks ennen oluen hörppäämistä kotona, oluet laitetaan pakastimeen.
Ja se joka ensimmäisenä kaataa itelleen pullosta sitä olutta, niin hänen on myös tarkotus kaataa muillekin pöydässä istuville se olut.
Jouluna oli vähän noloa, kun Maurin isä pyys jos leikkaisin sen kakun minkä leivoin.
Leikkasin joo ja laitoin itelleni palan ja menin takas istumaan. Mut mun odotettiin leikkaavan koko jouluseurueelle ne kakkupalat ja jakamaan lautaset sitte henkilöille. Enhän mä tätä tajunnu ennen ku vasta myöhemmin. Sanoin kyl sit siinä et sori sori en tajunnu. Suomessa otetaan ite omat ruuat lautaselle!
On myös ravintoloita, jossa listalta tilataan vähän kaikennäköstä ruokaa KAIKILLE! Nää monet ruuat tuodaan sitte pöytään ja siitä jokainen saa omalle lautaselleen rakentaa oman annoksensa.
On normaalia ja automaattista, että kun joku syö tai juo jotain, ihan mitä vaan ni aina kysytään kaikilta paikalla olevilta et haluuksä? Myös lapset on jo oppinu tähän, et saattaa joutuu jakamaan karkkinsa aikuisten kanssa.
Muistat vaan, että KAIKKI jaetaan.

Ensimmäinen kokemus kaiken jakamisesta oli Chimarrao.

Chimarrao
Tätä yrttistä teetä juodaan täällä Etelämmässä Brasiliassa ihan urheiluna. Tää kuppi ja kahen litran termari täynnä kuumaa vettä otetaan jokapaikkaan mukaan. Puistoon, rannalle, oppitunneille, shoppailemaan. Aina on aikaa Chimarraolle. 
Kuppi täytetään kuumalla vedellä ja annetaan tyypille. Tyyppi juo sen tyhjäksi ja se täytetään uudelleen vedellä ja annetaan uudelle tyypille.
Ekana olin vähän et aika ällöö jakaa tätä monen tyypin kanssa, mut eipä oo tullu tauteja. Kaikkeen tottuu.
Toinen outo jakamistilanne sattu pubissa. Meitä oli kolme ja Mauri kysy et haluunko Caipirinhan. Sellanen lime-ruokoviina drinkki. Olin et joo kyl mulle drinkki maistuu ja sit me kolmisteen tilattiin yks drinkki. Niinku. Mitä?

4. Ah joo. Ei kannata kauheen kovaan ääneen ihailla Suomeks kuuta. Cu on portugaliks persreikä.

5. Yritäppä ojentaa kättä tutustuessasi uuteen ihmiseen, joka on jo valmiiksi miehesi tai tuttusi tuttu.
Tästä tulee vaan epämukava olo kaikille, joten rohkeasti halaamaan ja pussaamaan.
Mulle nauretaan vieläkin, kun ekaa kertaa ikinä tulin Brasiliaan ja näin Maurin ja tarjosin kouraa reippaaseen käsien heilutteluun ja Mauri kauhas mut isoon sylii ja pussas poskelle.
Tein tän saman virheen myös Maurin isän ja veljen kanssa.. ja äidin. Ja äitipuolen. Aikalailla kaikkien kanssa. Ei sitä helpolla sinnikäs suomalainen rupee halailemaan.

6. Musta on virhe pakata Brasilian matkalle ne kaikkein hienoimmat hepenet. Ellet sitten mene jollekin rikkaiden saarelle tai rikkaiden alueelle lomailemaan. Ei kukaan täällä merkkivaatteilla leveile. Tai no jotkut joo, mut jos oot turistin värinen eli blondi vaaleilla silmillä ja sulla on päällä hienoja vaatteita ja koruja ja valkosia puhtaita kenkiä ni. No eihän siinä hyvin käy.
Mukavuus kunniaan. Pakkaa kaikki topit ja legginssit matkalaukkuun, koska täällä on okei käyttää leggareita housuina.
Tähän samaan kategoriaan kuuluu myös rahojen vilauttelu ja kalliin järkkärikameran kanniskelu laukun ulkopuolella. Älä.

Ostin just uudet kengät ku oli alessa

7. Älä vedä perskännejä. Ei kukaan muukaan vedä. Se on vaan tosi noloa.

8. Ei kannata olla ajoissa missään. Stressaat ja ärsyynnyt vaan sit ihan turhaan ku odotat ja odotat ja mitään ei tapahdu.
Maurin äiti oli tunnin myöhässä lääkäriltä ja oli silti ajoissa. 
Mun kaveri laitto mulle neljältä iltapäivällä viestiä et lähtee nyt tulemaan ja oli melkein kolmen tunnin päästä oven takana. Matkaa 5 minuuttia autolla.
Meiän piti olla kuudelta illalla Maurin iskällä grillaamassa ja lähettiin Maurin äitiltä vasta kaheksalta illalla.
Aamulla Maurin veljen piti olla 8.30 työhaastattelussa, mut lähti sinne vasta 9.30 kotoota ja oli ajoissa. Ja sai työpaikan.

9. Älä hermostu kaupassa. Jonot on pitkiä joo ja kassat hitaita joo, mut ketään ei hyödytä et hikoilet ja puuhkutat edessä olevan niskaan ja kiroilet vieressä olevalle tyypille ettei näin IKINÄ Suomessa.

10. Vanhukset ja lapsiperheet saa kiilata bussiin ja niille on omat kassajonot kaupoissa, niin kattele kylttejä kassojen yläpuolella.

+1 Ihan vaan ku ei stressaa ja hymyilee paljon ja heiluttelee sitä peukaloa ni kaikki menee just hyvin.

Tähän loppuun.

Mun kaveri on tulossa lapsensa kanssa kylään helmikuussa ja oon niin superinnoissani. Mut vitsi mua ottaa päähän, ku kaveri onnellisena laskee facebookissa päiviä et JES KOHTA ON LOMA IHANAAAA! Ni tulee kommenttia et mitä sä sinne Brasiliaan lähet, siellä on vaarallista, varsinki ku et ota miestäs mukaan. Samaten töissä saa kuulemma selitellä miks lähtee Brasiliaan, ku ei kellään oo paikasta mitään hyvää sanottavaa. Siis kaikki fakta on tietenkin otettu uutisista missä näytetään lähinnä Rion faveloja.
Oikeesti jos ihmisellä on vähän järkeä päässä ni täällä selviää ihan yhtähyvin ku Helsingissä asuessa. Ei kukaan ammu sua samalta seisomalta ku astut lentokoneesta ulos. Tai ryöstä.
Missä sä muka oikeesti oot nykypäivänä varmassa turvassa. No et missään.

Ps. Kaikki vinkit omakohtaisia mokia. Oppikaa minun virheistä.

Ai fak vielä yks! Älä heitä vessapapereita pönttöön tai juo hanavettä!


keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Real life Telenovela

Carlos on tavallinen tyyppi. Siskoja on kaksi ja veljiä kolme.
Isä muutti metsään kasvattamaan karjaa Carloksen ollessa pieni, äiti on kotona ja perhe elää isän elatusmaksuilla.
Makuuhuoneita maalaisasunnossa on kaksi, toinen äidille ja toinen sisarusparvelle.
Elämä on vaatimatonta, mutta kukaan ei valita. Samba soi, aurinko lämmittää ja rikkinäistä kattoa korjaillaan, kun keretään.
Carloksen kasvaessa vahvemmaksi ja varmemmaksi hän päätti ettei halua samaa, köyhää elämää itselleen tai tulevaisuuden perheelleen. Hän oli kyllästynyt miten isosiskot ja veljet makaavat riippumatossa päivät pitkät ja juovat olutta. Äiti tekee ruokaa suurelle perheelleen pienessä keittiössä vanhalla rikkinäisellä uunilla.

Seuraavana päivänä Carlos lähti kaupunkiin ettimään töitä. Ihan sama mitä töitä. Ei mitään väliä. Kunhan saa käsiin omaa rahaa ja mahdollisuuden muuttaa maalta ja aloittaa oman elämän.
Työpaikka löytyi pankista juoksupoikana. Jostain on pakko aloittaa.
Carlos oli työssään kuitenkin hyvä ja nousi nopeasti juoksupojasta kassalle ja kassalta toimistoon.
Toimistotyössä palkka oli jo niin hyvä, että oli mahdollista muuttaa pois maalta.
Matkanvarrelta oli mukaan tarttunut myös tyttöystävä ja vaimo, naapurin Maria.
Maria oli kaunis ja fiksu. Opiskeli liiketaloutta.

Carlos ja Maria muuttivat kaupunkiin. Ostivat oman asunnon.
Asunto ei ollut hääppöinen. Torakoiden tuntosarvet kurkkivat pistorasioiden takaa ja sisiliskot parveilivat katossa, mutta asunto oli oma.
Huonekaluja ei ollut, mutta pienellä pärjää. Ainakin näin aluksi.
Pikkuhiljaa ilmestyi kotiin jääkaappi, uuni ja keittiönkaapit. Sänky ja verhot. Koti rupesi näyttämään kodilta ja elämä hymyili. Tiedettiin, että parempaan mennään.

Maria valmistui ja sai heti töitä. Carlos jatkoi hommiaan pankissa ja ylennyksiä tuli tasaiseen tahtiin. Niin hyvään tahtiin, että syntyi lapsi.
Lapsella oli kova kuri. Carlos oli sen päättänyt. Hän ei halunnut pojastaan kasvavan samanlaista luuseria mitä omista veljistään.
Carloksen sisaruksista kolme oli vankilassa ja loput alkoholisteja ja äiti edelleen laittoi ruokaa näille kahdelle alkoholistille.

Marian ja Carloksen välit alkoivat kiristyä. Marialla on pehmeä sydän, eikä tiukka kuri hänestä sovi pojalleen. Poika on ujo ja hiljainen. Harvoin hymy käy kasvoilla.
He yrittävät pelastaa tilanteen uudella lapsella. Ja kaikki näyttääkin jo paremmalta. Syntyy terve poika.
Carlos ei voisi olla onnellisempi.

Hyvin menee. Palkka nousee ja koti näyttää jo varsin varakkaan perheen kodilta. Carloksella on kunniaa ja valtaa töissä. Oma toimisto ja sihteeri.
Perhe-elämä kuitenkin kyllästyttää ja kuin tilauksesta, seuraavalla viikolla on firman isojen pomojen kokous. Klubilla. Afroditella.
Afrodite on tunnettu kauniista ja kurvikkaista maksullisista naisistaan ja hienoista kokoushuoneista.

Marialle ei voi ihan kertoa koko totuutta ja Carlos kertookin kokouksen olevan toisessa kaupungissa.
Kertoo jäävänsä yöksi hotelliin ja olevansa heti aamulla kotona.

Kokouksen alkaessa tilataan pari pulloa olutta ja rasvaista ruokaa. Kanaa ja ranskalaisia. Kravaatit kaulassa isot pomot vuorotellen eksyvät pimeisiin huoneisiin seuraten kauniita naisia.
Myös Carlos.
Aamulla on pieni häpeä, mutta miehet on miehiä ja vaihtelu virkistää. Turha sitä on hävetä. Näinhän ne kaikki muutkin tekevät.

Silmät punaisena Carlos avaa omaa kotioveaan aamupalan ollessa jo pöydässä. Lapset näyttävät onnellisina isälleen piirustuksiaan ja kertovat miten löysivät eilen sisiliskon vessasta ja miten hauskalta sen punaiset silmät näytti ja häntä lähti irti, kun siitä nykäisi.
Carlos kuuntelee ja yrittää hymyillä vaikka päähän koskee. Maria tuo Carlokselle kuuman kahvin.

Aika kuluu ja Carlos saa puhelun. Kuulemma joku nainen soittaa.
Puhelimessa on tuttu ääni. Ääni kuukausien takaa.
Carlos saa kuulla naisen olevan raskaana ja vaativan rahaa, sillä sai raskauden takia potkut.
Iski paniikki, mitä nyt tapahtuu? Mitä kertoa Marialle? Rahaa, paljonko?
Carlos ehdottaa, että saisi lapsen itselleen kasvatettavaksi. Lapsi saisi hyvän elämän, ei tarvitsisi elää elämäänsä prostituoidun äidin varjossa.
Ei. Nainen haluaa rahaa.
Alkaa Carloksen ensimmäiset elatusmaksut.

Maria on vihainen ja pettynyt. Mutta asia ei tullut yllätyksensä. Kyllä kaikki tiesivät mitä paikallisten miehien kokoukset tarkottivat.
Tulee avioero. Maria pitää lapset ja jatkaa töitään kirjanpitäjänä. Maria pitää myös talon ja sen Carlos Marialle suo. Hänhän se virheen teki.

Menee vuosi, eikä Carlos pääse yli avioerosta ja Mariastaan. Elämä ei tunnu miltään. Kenen kainaloon sitä illalla hakeutuu? Satunnaiset suhteet ei ole minkään arvosia.
Carlos rukoilee Mariaa ottamaan hänet takaisin, muutetaan jonnekin muualle. Voin pyytää töistä siirtoa. Aloitetaan alusta.
Maria suostuu. Hän ei halua rikkinäistä perhettä.
Perhe muuttaa muualle ja vuokraa omistamansa asunnon uudelle pariskunnalle.

Uusi kaupunki vaikuttaa lupaavalta ja Maria saa nopeasti ystäviä. Lapsetkin ovat saaneet uusia koulukavereita. Carlos saa palkankorotuksen ja lähtee juhlimaan uusien ystäviensä kanssa.
Juhlista Carlos löytää valloittavan naisen kiharilla hiuksillaan. Sama kaava toistuu.
Aamulla taas punasilmäisenä Carlos saapuu aamupalapöytään.
Ja kuukauden päästä puhelin soi. Kiharatukkainen nainen on raskaana ja hänen vanhempansa eivät hyväksy äpärälasta. Heidän on pakko mennä naimisiin.
Lamaantuneena Carlos kertoo tilanteen Marialle, joka lapsineen muuttaa takaisin omistamaansa asuntoon ja tälläkertaa pysyvästi.

Carloksella on nyt kolme lasta elätettävänään ja neljäs tulossa. Häätkin pitäisi järjestää.

Kuluu kymmenen vuotta. Carlos on yhä naimisissa kiharapäisen rakkaansa kanssa ja virheitä ei ole enää tullut tehtyä.
Puhelin soi.

Puhelimessa on 12 vuotta sitten tehty harhalaukaus Afrodite klubilla. Jessica.
"Isä, sain juuri lapsen, tartten apua."
Carlos kutsuu lapsensa ja juuri syntyneen lapsenlapsensa luokseen ja tarjoaa apua ja rahaa. Kyllä minä autan. Jessica on kiitollinen, että voi jäädä yöksi.
Aamulla Carlos on laittanut aamupalan pöytään ja käy kutsumassa nuoren äidin syömään.
Ovelta hän kuitenkin kuulee Jessican puhuvan puhelimessa.
"Joo äiti, jätän vauvan tänään illalla tänne ja lähden pois, ole alaovella vastassa."

Siihen loppui Carloksen avuliaisuus. Hän kertoo Jessicalle 12 vuotta sitten ehdottaneensa Jessican äidille, että voi kasvattaa tämän lapsen ja antaa hänelle hyvän elämän ja turvatun alun tulevaisuudelle, mutta äiti kieltäytyi.
Carlos antaa kyydin omalle lapselleen ja lapsenlapselleen ja ojentaa tytölle rahaa ja toivoo parasta.

-------

Tää on siis tositarina, nimet muutettu.
Ku ekan kerran mulle kerrottiin tää, ni olin ihan järkyttyny millasta telenovelaa näitten elämä täällä Brasiliassa on. Prostituutio on laillista ja abortti laitonta. En tiedä vielä onko laillista abortoida jos kyseessä on raiskaus tai vatsassa olevan lapsen jo tiedettävissä oleva vaikea sairaus. Tiedän, että näitä ainakin yritetään saada laillisiksi syiksi abortoimiseen.

Mulla on muutama muukin uskomaton saippuaoopperatarina varastossa, jos jotain kiinnostaa.
Mun oli ihan pakko vaan kertoa tää teille, koska kuulostaa niin absurdilta :D

maanantai 26. joulukuuta 2016

Brasilialainen joulu

Olin koko eilisen päivän koomassa. Tarviin aina välillä semmosen oman hetken, et kukaan ei puhu mulle mitään ja saan vaan olla. Suomessa mulla oli aika usein näitä päiviä töitten takia, mut täällä mulle riittää aamut ku Mauri on töissä.
Eilen aamupalaa syödessä huomasin et mua ärsytti miten kovaa Maurin veli puhu mun vieressä ni siitä tajusin, et nyt on pakko ottaa pieni breikki tästä metelistä.

Mutta se joulu.

Me oltiin sovittu, että joulu pidetään Maurin isän luona. Maurin äiti ja isä on eronnu ja perheessä on vuoden aikana tapahtunu muitaki muutoksia, niin Maurin äiti ja nuorin veli olis ollu kahestaan aaton jos ei olis otettu niitä mukaan Maurin isälle.

Joten meillä täällä karhuemon luolassa ei ollu mitään joulukiireitä. Kukaan ei tehny mitää ruokaa, kun kaikki lupas hoitaa Maurin iskä, joululahjoja ei pakkailtu, kun niitä ei täällä pahemmin ostella, kukaan ei syöny kauheesti mitään, koska tiesivät mikä heitä odottaa illalla.

Mä olin edellisenä päivänä päättäny et leivon jonkun kakun. Jonku hyvän ja kirpeen. Halusin jotain omaan makuun sopivaa herkkua sinne joulupöytään. Ja koska tääl on täys kesä ni ei kauheesti tehny leipoo mitään joulusta, joten mansikka-sitruunakakku tuli tehtyä.


Maurin iskälle mentiin kaheksan aikaan (vaikka puhuttiin, että kuudelta. Mutta ollaan siellä Brasiliassa niin kuudelta Maurin äiti rupes vasta leikkaa Rafaelin (Maurin vanhempi pikkuveli) hiuksia) ja heti ku sain kakun kädestä jääkaappiin ni alko se koko suvun yhteen hokeminen: "Oooh katso Mauri miten kaunis vaimo sulla on! Ihan kun nukke! Katso noita kasvoja!" "Kyllä mun miniä on tän asunnon kaunein nainen, katsokaa nyt häntä!" ja hetken päästä "Vaimo, huomasitko miten kaunis mun miniä on?" Ja sit sitä kaunista prinsessaa hoettiin koko ilta ja otettiin satamiljoonaa kuvaa. Ensin pelkät naiset, sit Maurin iskän suku, sit äitin suku, sit pariskunnat, sit koko konkkarokka, sit taas pelkät naiset. Mä oikeesti vihaan näitä kuvaustilanteita, koska en osaa olla mitenkään luonnollinen. 

Maurin sisko, äiti, minä ja äitipuoli ja hullumauri taustalla

Tää mun ilme kertoo tässä kaiken siitä miten hyvin hallitsen nää tilanteet.
Mauri, sen iskä, minä ja äitipuoli.



Mauri, sen iskä ja Maurin veli. (Miten Maurista ja sen veljestä tuli noin pitkiä?)

Mauri, minä ja Pedro (nuorin veli)

Kaikki. Siel oli äitipuolen vanhemmat ja veli ja sen vaimo ja lapsi. Ja sit Riosta oli tullu äitipuolen eno ja sen vaimo.
Mauri ja sen veljet
Sitku oltiin otettu nää satamiljoonaa kuvaa ni ruvettiin jakaa Seacret Santa lahjoja. Mul oli ihan hirvee nälkä, samaten kaikilla muilla. Kaikki kaihoisasti katteli joulupöytään missä ruoka nökötti, mutta ei vielä ei saa syödä. Ensin lahjat.

Maurin iskä alotti ja piti jonku pitkän puheen ja kiitti ku ollaan tultu kylään ja sellasta lässynlää juttua. Tai siis mun korvaan lässynläätä. Ei meiän perheessä mitään hempeillä.
Sit alotti kertomaan, että kuka hänen salainen ystävänsä on. "Hän on osa perhettä.." - HAHA ME KAIKKI OLLAAN! "Haha totta, eli hän on osa perhettä ja minulle rakas tyyppi, ahkera ja ystävällinen.." Ja lopulta lahja löysi omistajan. Tarkotuksena muitten oli sit arvata, et kenestä on kyse.

Mä sain lahjan Pedrolta, Maurin nuorimmalta veljeltä. Pari kynsilakkaa, just mitä toivoinki. Pedro kerto puheessaan et tää henkilö on viisas ja tosi kaunis, hirveen mukava ja hyvä pleikkapeleissä. Tää tyyppi on tosi kiva, vaikka kiusaaki mua välillä mut ei se haittaa. Ja tää tyyppi on Ronja.
Hahaha. Oli tosi söpö puhe.

Mä annoin lahjan Maurin äitille. Kaulakorun ja lahjakortin. Ja homma jatku.

Maurin äitipuolen isä kerkes sanoo, että "tämä henkilö on mulle hyvin tärkeä.." Ja sit rupes tulee itku, joten heitti lahjan omalle lapsenlapselleen. Äitipuolen veljen pojalle. Poika on ehkä 4-vuotias. 
Ihana liikkis se vaari.

Noniin nyt oli sit kaikilla salakaverilahjat (melkein kaikki sai fläbärit lahjaks hahaha) ja porukka rupes jakamaan sit omia lahjojaan muille.
Maurin iskä oli aikasemmin kysyny Maurilta, et mitä Mauri haluais lahjaks ja Mauri tuli automaattisesti kysymään multa et mitä haluaa lahjaks (:'D), koska ei kuulemma tarvinnu mitään. Sanoin sit et sukkia, boksereita, kunnon vyön ja ehjän lompakon. Ja Mauri sai ne kaikki ja reippaasti sukkia sekä boksereita.
Olin niin onnellinen. Oon heittäny niin paljon Maurin sukkia ja kalsareita roskiin, ku ovat ollu ihan reikäsiä tai muuten kuminauhat kuolleita. On ollu sukkalaatikko aika tyhjä.
Vanha vyö oli ihan hirvee ja risa repaleinen ja lompakko oli niin hirveessä kunnossa et ei sinne mitään rahaa oo voinu laittaa.
Mä sain tommosen ison rantakassin. Vedenkestävän. Tosi tarpeellinen, ei tarvi enää raahata reppua rannalle ja imuroida sitä hiekasta.

Sit päästiin ruokapöydän kimppuun.

Sorminaposteltavaa, hedelmiä, mun kakku, kuivakakkuja, suolasia tuulihattuja ja kotitekosia konvehteja, sekä pari voileipäkakkua. Ja kalkkuna. Ja tietty olutta ruokajuomana. Ja skumppaa.
Ja kalkkunaa odoteltiin sinne keskiyöhön et sitä sai syödä.
Mä olin oikeesti tosi pettyny tähän joulupöytään. Tässä osavaltiossa ruoka on tosi iso juttu ja kaikki tän osavaltion ruokaa muissa paikoissa hirveesti kehuu ja sit tää on joulupöytä? Missä kaikki lisukkeet, perunasalaatti, riisi, pasta, salaatit? Ei mitään sellasta. Ainoo lämmin ruoka oli toi kalkkuna mikä seki oli kylmää sit jo keskiyöllä. Ei tää oo mikään joulupöytä. Tää näyttää uudenvuoden snäkipöydältä.

Eikä ruoat ollu mitenkään ihmeellisen makusia. Ihan perus huttua. Musta sunnuntain grillilounaatki on ihan superpaljon parempia, kun tää joulupöytä. 
No sai niillä mahan täyteen ei siinä.
Kaikki tykkäs mun tekemästä kakusta, myös pöydässä istuva leipuri kehu sitä. Sano oikein, että minä olen leipuri ja tämä kakku on hyvää. 
Sen tekemä voileipäkakku taas oli niin suolasta et jäi kyllä pöytään syömättä. Oikee leipuri.

Loppuilta meniki siinä et odoteltiin kellon lyövän keskiyötä et voitiin syödä kalkkuna ja kattoa ilotulituksia.

Jep uusvuos fiilikset. Kun kello löi 12 yöllä, kaikki juoksi ikkunoille ja parvekkeille kattomaan kaupungissa ympäriinsä leiskuvia ilotulituksia ja sen jälkeen jokainen ihminen siinä asunnossa käytiin läpi halauksilla ja poskipusuilla ja toivotettiin hyvää joulua. Edelleen uusvuosi fiilikset.
Sit mentiin syömään kalkkunaa.

Tottakai olisin mieluummin ollu Suomessa joulun. Ei kysymystäkään. Ja siihen tähtään ensivuonna. Ainoo kiva juttu tässä joulussa oli, että ei tullut sitä lahjahelvettiä. Ei stressiä et pakko ostaa pakko ostaa, eikä siten tullut keneltäkään mitään turhia lahjoja, mitä kukaan ei tarvite, mutta on vaan ostettu lahjaksi, kun "pakko ostaa".

"Ainoo kiva.." Oli mulla oikeesti muutenki kiva joulu, vaikka uudelleen luettuna tää teksti vaikuttaaki kauheen negatiiviselta. Oli vaan pieni pettymys tää joulu, vaikka kaikki oliki uutta ja jännittävää.

Mulla oli ikävä jouluruokaa ja lautapelejä. Joululeffoja ja terästettyä glögiä ja sitä kynttilänvalofiilistä. Joulukonvehteja ja tietenkin omaa perhettä.
Ehkä senki takia halusin sit koko eilisen olla yksin.


Loppukevennys! Mikä on tämä kuva? Se on luodinreikä anopin parvekkeen ovessa. Jep.
Tossa lähellä on vankila ja siellä oli jotain riehumista pari viikkoa sitten ja harhaluoti iski oveen. Luoti vietiin poliisille ja oli kuulemma kotitekoisesta aseesta luoti kotosin. Tämmöstä.
Tää Maurin kotikaupunki on kyllä muuttunu ihan hirveeseen suuntaan.
Busseja ei odoteta bussipysäkillä vaan jossain syrjässä, koska pysäkiltä on niin helppo ihmiset ryöstää. Bussissa saa kokoajan katella kuka tulee sisään ja pelätä, että joltain pysäkiltä tulee ryöstäjä sisään.
Tai no "pelätä". Oon ehkä niin tyhmä etten tajuu et ehkä välillä pitäis vähän jännittää.


AINIIN! Ja hyvää synttäripäivää mun parhaalle pikkuveljelle!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Harras katolinen nunna


Maurin äiti on ala-aste opettaja ja opetti viimeset neljä vuotta jossain yksityisessä nunnakoulussa missälie.
Pari päivää sitten hänelle tuli puhelu, että tuu käymää täällä koululla, pomolla on asiaa.
Tunnin päästä soi Maurin veljen Rafaelin puhelin ja Maurin äiti ilmotti että: moro moro sain just potkut, tuutko hakee mut ja mun tavarat. Mauri ja Rafael lähti kahestaan hakemaan äitiään, tarkotuksena vähän ravistella pomoa että wtf??
Pomo ei ollu paikalla.
Potkut tuli siis ilman mitään syytä. Tai no syyksi annettiin, että "Aika-ajoin vaihdamme koulussa opettajia ja nyt on sinun vuorosi lähteä." Tästä syystä koulun kuuluu nyt maksaa Telmalle (Maurin äiti) jonkun aikaa palkkaa ja jotain muuta rahaa. Rangaistuksena "laittomasta" irtisanomisesta.
Telma oli eka ihan raivona täällä ja kerto kaikkia tarinoita miten tämä pomo (joka on nunna ja harras katolinen) on vuosien aikana yrittänyt lannistaa häntä ja työkavereitaan. Maurin äitillä on pitkät paksut mustat hiukset, "jotka eivät ole ollenkaan sopivat opettajalle". Joten pomo vaati Telmaa leikkaamaan hiukset (ei leikannut), Zumba on kuulemma syntiä ja se pitäisi omalla vapaa-ajalla lopettaa (??).  Vuosi sitten täällä lähistöllä paloi eräs baari ja siellä kuoli ihmisiä, mutta nunnan mukaan tämä oli oikein kuolleille, sillä he eivät olleet kunnon katolisia. Niinku. Mitä. Kelatkaa jos teiän pomo olis tollanen ja uhkailis teitä sillä mitä teette omalla vapaa-ajalla??

Täs on yks syy miksen vaan ymmärrä näitä tosi uskovaisia. Eihän toi oo mitään inhimillistä käytöstä.

Päivän päästä kävi selville et tää nunnapomo oli potkinu melkein kaikki pihalle, myös henkilön joka oli ollu paikassa töissä 20 vuotta.

Maurin äiti sai sit tänään aika tuntuvan korvauksen käteisenä tosta irtisanomisesta ni mietin et paljonkohan toi 20 vuotta siellä työskennelly tyyppi sai korvauksia.
Tai oikeestaan paljonkohan tällä koululla menee yhteensä nyt rahaa irtisanomisiin ihan koska yhellä tyypillä meni hermo?
Ja irtisanottujen tilalle otettiin tietenkin uudet opettajat.

No ei huolta, Maurin äiti on saanu jo 4 työtarjousta ja palkka on reippaasti enemmän kun aikasemmassa.
Vähän aikaa kerettiin olla huolissaan sillä tää nunnakoulu on yksityinen ja hyvä koulu, opettajana olon kautta Telma sai nuorimmalle pojalleen stipendin kouluun ja kuukausimaksu on ollut vain 60realia. Normaalihinta 500realia. Eikä siihen ole kenelläkään normaalilla ihmisellä varaa. Eikä Maurin äiti haluis laittaa nuorimmaistaan julkiseen kouluun missä opetustaso on nolla.

Nyt kuitenkin näyttää ihan lupaavalta, hyvä tukku taskussa rahaa ja monta työtarjousta kourassa.
Telman facebookseinä on täynnä oppilaidensa vanhempien pahoitteluja ja valitteluja, sillä hän on opettajana todella pidetty ja hyvä. Moni on myös sanonut, että siirtävät lapsensa siihen kouluun opiskelemaan mihin Telma ikinä palkataankaan.
Joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Tää kuva ei liity mihinkään mitenkään. Meil oli pari päivää sitte grillibileet ja täs kuvassa on:
Rafael (Maurin veli) Alisson (Maurin paras kaveri) Minä ja Mauri, Edessä Maurin nuorin veli ja Maurin äiti ja oikeella sivussa Tomas joka on myös Maurin paras kaveri.
Tänään tän kaiken kunniaks Telma sit päätti et nyt mennään johonki syömään, että nyt juhlitaan.
Liikuttiin tohon lähistöllä sijaitsevaan buffaravintolaan.
Mä en oikein aina tajuu et miten nää buffettijutut menee ja kysyin sit Maurilta et onks toi 19,99realia niinku kertamaksu vai kilohinta. Ja kuuluuks siihen nää jälkkärit vai miten tää homma toimii.
Mun selän takaa yks työntekijä vastas sit selvällä englannilla, et se on kilohinta tälle buffalle, mut jos lisäks haluu viel grillisapuskaa ni kilohinta on 40 realia. Jäädyin eka ihan totaalisesti koska tässä kaupungissa ei KUKAAN puhu englantia. Sain sit (juntti ku oon) sanottua et "God damn someone speaks english in this city, that's something!"
Työntekijä kerto et on asunu 5 vuotta jenkeissä ja siks puhuu englantia ja siinä huumoria heitettiin sit hetki puolin ja toisin.

Mentiin sit Maurin kanssa sinne grillisapuskoiden luokse ja sanoin aika kovaan ääneen Maurille (et sanoo sille grillaajalle): "UUUuuuu I want those grilled onions those look so good!!" Ja sit se grillaaja rupes nauraa ja kysy et "Hahaha how much you want these good onions??" Olin taas ihan hämmentyny et KAKS ihmistä samasta ravintolasta puhuu englantia et mitä täällä tapahtuu? Otin aika paljon sipuleita.

Excuse my ballface
Kuvassa Mauri, minä, Telma, nuorin veli ja Rafael (se vanhempi pikkuveli)

Syötiin kaikki ittemme ähkyyn, Maurin äiti ihastu paikan vesilaseihin ja kävi kysymässä mistä ne on hankittu. No tosta viereisestä kaupasta!
Lähettiin sit laseja metsästämään.

Kauppareissulla alko tän pikkuveljen tunnettu vinkuminen sit melkein heti joka asiasta ja mä päätin liueta paikalta ettimään kuppikakkutarvikkeita (löysin meinaa pari päivää sit minikuppikakkupellin kaupasta ja ostin sen!). Mä ku olin saanu kaikki kamat syliin ni löysin Maurin perheineen juomaosastolta missä pienin veli vinku et saisko tän vesipullon (tässä kaupungissa voi juoda hanavettä).
Eilen just käänsin ton Raivo Ronja tekstin Maurille ja seki tajus et ei hyvää päivää miten paljon sen veli muuten vinkuuki, joten tässä vesipullo tilanteessa Mauri sano et: Nyt loppu, meil on vettä kotona ku avaat vaan hanan, laita se vesipullo takasin, ei aina oo pakko saada jotain.
Veli oli tosi hämmentyny tästä tilanteesta eikä oikein tienny et mitä olis pitäny tehä, joten piti sitä vesipulloa kädessä jonku aikaa ennen ku laitto sen takasin sinne hyllyyn. Olikohan eka kerta ku kuuli sanan ei?

Jonossa veli kuitenki yritti vielä kerran et saanko tän suklaapatukan (vaikka just oltiin kaikki syöty ihan liikaa, mukaanlukien todella tuhdin jälkiruoan) ja sai sit (tottakai) sen suklaapatukan.
Autossa huomasin et ei patukka oikein uponnu miniherran suuhun, KOSKA OLTIIN JUST SYÖTY!!

Sanoin siitä Maurille, et ihan naurettavaa touhua ja Mauri siitä vähän jutteli äitilleen, et pitäskö vähän kattoa tota pikkuveljen syömistä. Et eihän täs oo mitään järkeä.

Saa nähä.
Kattokaa tätä muovipussi määrää!!!! Oikeesti mua sattuu sydämeen ku yks munakenno pakataan yhteen pussiin ja litra maitoa kahteen. Nää pussit hajoo suunnilleen tuulessa.
Ainaki tiiän et enskerran tuliainen Telmalle on muumikestokassit.



Mauri meni veljineen ulos pelaa hiekkakentälle paljasvarvas fudista. Mä jäin tällä helteellä suosiolla sisälle. Plus tässä mun viimekerran jalkapallo damage:

Anteeksi manikyyrini

Koska olen heikko ihminen (Mauri sano, vaikka selitin sille et kuule naisen iho on 25% ohuempaa, kun miesten) ni päätin sit otella vaan kuvia.




tiistai 20. joulukuuta 2016

Raivo Ronja

Tiiättekö ku tulee eteen niitä tilanteita et tekis mieli sanoo jotain mut ei vaan voi.

Mun tädillä on kaks koiraa, toinen on niin vanha et haukkuu kaikelle ku ei enää tunnista et mitkä on haukkumisen arvosia, toinen koira on niin aasi et haukkuu tän ensimmäisen mukana ja pyörii ympyrää. Oon tottunu ruiskimaan niitä sumutepullolla, huutamaan et HILJAA tai haukkumaan mukana ku mikään ei toimi.

Maurin iskä on hommannu koiran. Semmosen puudelin minkä silmät harittaa jokasuuntaan.
Koko lauantain grillibileet se koira haukku ja komensi. Komensi ku Maurin iskä leikkas makkaraa. (Hauhau anna tänne se makkara sinä orja) ja kukaan ei komentanu tai sanonu mitään. Sit se makkara löys tiensä jossain vaiheessa sen räksyn suuhun.
Haukku ku makkaralautanen kiers kädestä käteen et hau hau antakaa tänne sitä makkaraa orjat.
Hyppi syliin ku istuttiin ruokapöydässä, raapi jalkoja ja puri Maurin sormia. Mä oon allerginen koirille ni yritin pitää sitä koiraa aika kaukana itestäni ja ku tunki väkisin syliin ja yritin työntää sitä pois ilman mahdollista kieli-iskua naamalle ni teki mieli huutaa ET VOITTEKO NYT JUMALAUTA HEITTÄÄ TÄN SAATANAN KOIRAN VAIKKA IKKUNASTA ULOS!
Oikeesti tykkään eläimistä ihan sikana ja oon tosi eläinrakas, enkä ikinä tekis väkivaltaa eläimelle et älkää nyt raivotko, mut tiiättekö fiiliksen?
Maurille sit sanoin vähän silleen hampaitten välistä et heitä nyt tää stnan rakki lattialle ennen ku mul loppuu happi.

Ja missään vaiheessa kukaan ei tehny elettäkää sen koiran hallitsemiseen. Niinku. What.

Toinen tilanne oli eilen ku mentiin keskustaan koko konkkaronkka (Minä, Mauri, Maurin veljet ja äiti). Heitettiin Maurin äiti eka lääkäriin ja odoteltiin siinä parkissa, kun piti olla ihan nopee keissi. Oli aika kuuma, eikä tuullu ollenkaan ja lääkärireissu kestiki vähän kauemmin ja autossa oli aika tiivistunnelma, ku istuttiin Mauri, maurin nuorin veli ja minä takana. Maurin nuorin veli on siis kymmenen ja mua ehkä 20 kiloo painavampi, eli ei mikään pikkupoika, mut ei silti ymmärrä miten paljon vie oikeesti tilaa ja siinä vaiheessa ku oon ihan rutussa siellä toisessa laidassa ja Mauri toisessa ja tää veli istuu ku mikäki maanomistaja siinä keskellä ja rupee jotain mekastaa ja riehuu ja kaikilla on hiki ja kuuma ni teki mieli sanoo monta kertaa et mene ulos, rauhotu, istu aloillas, lopeta, voitko yrittää istuu sillain et muutki mahtuu, ANNA HAPPEE.

Mut ei. Kukaan ei sano mitään, koska ketää muuta ei häiritse. Jos kyseessä olis ollu vaikka mun kummipoika ni olisin heti sanonu jotain, koska siihen oon tottunu ja koska tää riehuminen ja mekastaminen olis muitakin Suomessa häirinny.

Kolmas tilanne tapahtu ku käveltiin keskustassa ja oltiin jo itseasiassa lähössä pois ni tää Maurin nuorin veli keksi et haluu jonku jäätelöherkun ja rupee sitä sit vinkumaan. Oikeesti vinkumaan. Maurin äiti yritti ignoorata koko tilanteen, mut ei missään vaiheessa sanonu ei. Sitku se ei jaksanu enää olla välittämättä ni vaan osti vinkuvalle veljelle sen herkun. Mä en niinku. Oikeesti oonko ihan hirviö, ku mua ärsyttää et vinkumisella saa tahdon läpi?

Omppujen päässä näkyy istuvan kaks punapaitasta tyyppiä. Niiten työ on punnita hedelmät.
Kyllä se on täällä yksi työ. Hedelmien punnitsija ja ihmiset jonottaa.


Neljäs tapaus sattu ku kotiin ajellessa päätettiin käydä kaupassa ja sit kaupassa alko taas tää tuttu vinkuminen "Äitiiiii mul on jano" -Meil on mukana vettä. "No ei mitään vettä ku jotain HYVÄÄ!" No sit Maurin äiti otti hyllystä urheilujuoman (jotain makeeta litkua) ja avas sen veljelle et ostetaan tää. (Tääl on siis ihan tapana et syödään vielä maksamattomia tuotteita kaupassa. Tää ei oo mitenkään epänormaalia vaan yleistä.)
Sitku tää makee litku oli melkein juotu ja jo lämmintä (otettiin se siis kylmäkaapista) ni sit veli rupes vinkuu et ÄITI TÄÄ LOPPU HALUUN LISÄÄ!
Sit meni Maurin vanhemmalla pikkuveljellä Rafaelilla hermo ja sano et nyt loppuu se saamarin vinkuminen.

Mä tykkään näitten hedelmäosastoista ihan hirveesti

Mä kiehuin sisältä jo tossavaiheessa. Tulee pikkuveljelle vaikee elämä vanhempana, ku ei kaikkee tahtomaansa aina saakkaa läpi.

Sen lisäks seuraavana aamuna todistin, ku äiti laitto sukkia ja kenkiä tän kymmenenvuotiaan jalkaan, joka hyppyytti äitiänsä kokopäivän (hae mehua, anna toi, laita ruokaa, tee kaakaota, anna sipsejä).

En haluu ees tietää onks Mauri ollu yhtä ärsyttävä pienenä. Jos on ni ainaki on tullu sit satasella lätty naamaan, ku mut tapas.

Tääl on niin löysä kuri (tai ei kuria ollenkaan) et en varmaan ikinä totu tähän. En kyllä haluakaan tottua. Nää on taas näitä tilanteita ku mietin et mitä jos joskus saadaan Maurin kanssa muksu ni millasena hirviönä ihmiset mua pitää ku julkisella paikalla komennan kiukuttelevaa lasta tai sanon 5-vuotiaalle et pue ite :D

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pelotas

Istuin aamupalalle Maurin äitin pöytään ja Mauri oli laittanu mulle kahvia. Katoin heti et täydellinen maitokahvin väri ja makuki oli ihan superhyvä ja kysyin heti et mitä kahvia tää on, et maistuu ihanalta! Tosi hyvää.
Maurin äiti sano et tää on sitä kahvia mitä toit vuosi sitten mukanas, ku tulitte tänne käymään! Juhlamokkaa! Ei ihme et oli niin hyvää.

Keskustan bussiterminaali

Torstaina oli Maurin duunipaikan pikkujoulut missä syötiin, juotiin ja vaihettiin lahjoja. 
Meni kivasti Maurin soitellessa kitaraa. Ei siis todellakaan juotu niinku Suomen pikkujouluissa. Kukaan ei tanssinu pöydällä tai oksentanu :D
Pikkujoulujen oli tarkotus alkaa 11 päivällä, mutta koska ollaan Brasiliassa ni ihmisiä rupes valumaan paikalle yheltä. Me oltiin ajoissa, koska MAURI halus olla ajoissa, en minä. Nii hyvin oon kouluttanu.

Vaihettiin pikkujoululahjoja. Me ostettiin keksientekosetti ja lahjan saaja oli todella innoissaan. Me saatiin lahjaksi valkoinen halpis valokuvakehys, joka meidän vaihtovuorolla vaihdettiin sitten toisen tyypin lahjaan. Rustiikkiseen valokuvakehykseen. Hahahah. 
Ei tullu tappeluita tästä pikkujoululahjojen vaihtosysteemistä. Oli vaan hauskaa.

Perjantaina illalla oli lähtö Pelotakseen jouluks. En oo nähny Maurin perhettä vuoteen. 

Ennen bussiretkeä käytiin nappaa evääks cityhodarit


Tiesin, et bussissa on kylmä ilmastointi ni siks mul on pipo ja kaulahuivi. Ulkona 25 asteessa illalla tuli kyl hiki. 

Bussin oli tarkotus lähtee 11 illalla, mutta edelleen olemme sielä Brasiliassa niin bussi oli vain 45 minuuttia myöhässä, josta ei tietenkään mitään kuuluteltu vaan Mauri kävi vähän väliä kyselemässä että missä bussi. "Juu 5 minuuttia" Oli aina vastaus. "Kohta kuulutamme" Oli myös aina vastaus.

Ihan ku olis lentokentällä ollu
 Mul on sellanen hieno pinkki ja karvanen matkatyyny ja aattelin et nyt meikä nukkuu kyl elämänsä unet bussissa, ku penkinki saa melkein maahan asti makuuasentoon. Kahelta yöllä huomasin et oon nyt kaks tuntia silmät kiinni miettiny et vähänkö mä nukun kohta hyvin. Sama jatku sinne aamuun asti, joten ei menny ihan suunnitelmien mukaan.

Kymmenen tunnin jälkeen oltiin perillä ja odoteltiin parkkipaikalla et meitä tultais hakemaan ja kysyin Maurilta et ootko nyt varma et sun veli tulee hakee meitä tältä parkkipaikalta. Ja koska ollaan Brasiliassa ni ei tietenkään ollu mitään sovittu, että mistäpäin bussiasemaa meiät tullaan hakemaan. Seuraavat puoltuntia sit etittiin Maurin veljeä, jolla oli puhelimesta akku loppu.

Mul oli niin ällö olo. Halusin suihkuun ja vaihtaa vaatteet ja pestä hampaat ja olla freesi. Mut ei mua ymmärretty ollenkaan ja ajettiin suoraan sit Maurin iskälle, joka oli järkänny grillilounasbileet meille ja tottakai koko suku oli paikalla. Mä sit haisevana ilmotin et anteeks mut mä meen kyl nyt siistimään itteeni et ei kukaan haluu mua hikisenä halata. Vaikka Mauri oli kyllä hikisempi, ku minä.
Pelotaksessa tää kuumuus on ihan eriluokkaa, kun Florianopoliksessa. Siellä meri raikastaa. Täällä on todella kuuman kosteeta.

Grillipileet oli menestys. Oon päässy ulos mun Suomikuoresta enkä ollu yhtään enää nii varautunu ku aikasemmilla sukulaiskerroilla ja hoilotin menee kaikki ne portugalin sanat mitä osasin ja yllätin kaikki sillä et välillä vastasin kysymyksiin ilman Maurin tulkkausta. Yllätin itteni varmaan eniten.

Mauri oli puolvuotta haaveillu sen iskän grillattavista ja varottiki mua et tulee lihomaan ainakin 5 kiloa täs 3 viikon aikana kun täällä ollaan.

Maurin iskä (Julio) on tosi ihana. Siitä vaan huomaa miten se pojistaan tykkää. Sillon ku Julion ekan kerran tapasin, ni en ollu kireempää tyyppiä nähny. Mauri ei tykänny isänsä seurasta viittä minuuttia kauempaa ja velikään ei isäänsä jaksanu hirveesti hypettää.
Mun kautta Mauri ja sen iskä rupes sit puhumaan enemmän ja isä tajus et Mauri ei oo mikään hulttio ja pojastaan voi oikeesti olla ylpee ja nyt tällähetkellä on muutos ollu 180 astetta. Ihan uskomatonta.

Grillipileissä jaettiin sit Seacret Santa laput ja mä ostan lahjan Maurin äidille. En olis parempaa tyyppiä voinu saada.

Sitku oltiin kaikki ähkyssä ja bileet oli lopuillaan ni ajeltiin Maurin äidille, joka on meiän kolmen viikon koti. Telma (Maurin äiti) on himozumbaaja ja nyt kuukaus sitte hän kävi jossain Zumbatapahtumassa Uruguayssa ja siellä joku kysy et onks Telma Zumbaohjaaja. Ei ei enhän minä.. Tai ehkä sittenkin?

Nyt eilen oli sit ensimmäinen tunti mitä Telma opetti tossa pihalla jalkapallokentällä ja halusin bailaa mukana!

Pihan lapset ennen ku Zumba otti kentästä vallan


Eka tunti oli ilmanen testitunti ja osallistujia oli aika kivasti. Kaikki oli tunnin jälkeen ihan innoissaan ja kyseli et millon alkaa viralliset tunnit ja paljon maksaa?

Maurin äiti

2 kertaa viikossa 10 realia kerta. Paikkana oma kotipiha ja talvisin kerhohuone.

Hahaha tuli mieleen et jos tää olis Suomi ni joku näistä tanssijoista tulis kysymään Telmalta et maksatko tästä veroja? Onks luvat kunnossa?

Maurin äitistä tulee viel rikas muija.


Porukka oli viel vähän kujalla. Ei oo mitään et eka opetellaan se perusaskel vaan heti koreografiat esiin. Opetellaan niin kauan et kaikki osaa ne 6 koreografiaa ulkoa.

Must oli ihanaa et kaikki oli mukana ja jakso loppuun asti eikä luovuttanu, vaikka rytmi oli välillä kadoksissa ja aina ei askel osunu kohdalleen. Kukaan ei luovuttanu ja hiki virtas.

Maurin veljen (Rafael) kaveri bongas meiät ja päätettiin et käydään ostaa olutta ja tullaan tähän pihalle istumaan iltaa ja höpöttelemään niitä näitä. 

Kaverin mennessä kotiin hakemaan pulloja, jotka vois tähän olutkauppaan rahaa vastaan palauttaa (WOW!) kaverille selvis, että hänen koira oli jääny auton alle. Karannu hihnasta suoraan autotielle. Joten kaljottelu jäi häneltä sit pois. Maurin serkku kuitenkin vaimoineen oli tullut kylään joten mentiin anyway ostamaan olutta.

Olin ihan unohtanu miten erilainen tää kaupunki Florianopolikseen verrattuna on. Kaikki on niin paljon enemmän gettoa. Autotiet on ihan mahdottomia ja autot mitä näkee niin ihan kuoleman partaalla, huumetyyppejä näkyy kävelevän pää sekasin jokapaikassa ja muurit on paksuja ja varashälyttimet paremmin esillä. Ei löydy ihmisiä pahemmin ollenkaan muotivaatteissa ja hienoissa asusteissa. Puhelimet pitää olla piilossa ja rahat kaivaa lompakosta hienovaraisesti.

Kauppa mihin mentiin ei ollu kauppa ollenkaan vaan ovi joka oli suljettu kaltereilla ja kaltereiden välistä myyjä myi asiakkaille sitä mitä ikinä asiakas tuli ostamaan. Pelkona tietenkin ryöstöt, siksi kalterit. 

Näin joulusin vankilat tyhjentyy aika kiitettävästi, kun rosvot ja ryövärit päästetään kotiin joulun kunniaksi. Kyllä. Tämä ei ole vitsi. Osa palaa vankilaan ja osa karkaa. Rikollisuus joulusesonkina kasvaa. 

Kuulemma ne vangit päästetään vapaiksi, jotka ei oo ihan niin pahoja. Eli varkaat ja huumetyypit. Murhamiehet jää vankilaan. Ja ne päästetään myös jouluksi kotiin jotka ovat melkein istuneet jo aikansa vankilassa.
Yritin kysyä, että onks käytäntö ollu aina näin vai mikä tää läppä nyt on?
Kukaan ei tiedä. Näin on ollu niin kauan, kun muistavat.

Päätin et etitään kauppa missä myydään hyttysmyrkkyjä. Siis en oo IKINÄ nähny niin paljon hyttysiä, kun nyt täällä. Meillä ei Campechessa hyttysiä oo juurikaan, kun on se merituuli. Ne pari hyttystä riittää silti siihen et mul menee hermo. Mut täällä. Rappukäytävässä PARVINA, vessassa PARVI, makkarissa PARVI! Helllll no. Mä en tähän suostunu ja ruikin sitä myrkkyä kämpän täyteen ja toivoin ettei torakat provosoidu siitä myrkystä ja tuu esiin piiloistaan. Ei onneks tullu. Ja onneks meiän huoneessa on tuuletin. Eihän kukaan tuulessa lennä. 

Mulla rupes migreeni ilmottelee itestään nukkumattoman bussiyön takia ja jouduin ottamaan nappia naamariin ja mennä nukkumaan, kun muut jäivät juomaan olutta. Rafaelin kaverikin ilmesty paikalle koiran kuolemasta huolimatta. Turha kai sitä on kotiin jäädä suremaan ja ottaa mielummin olut ja surra kavereitten kanssa.

Ei ollu yöllä tullu yhtäkään hyttysenpuremaa. Jesssss.
Maha kyllä oli ruvennu kuoritumaan ihan huolella. Oon enemmän lisko, ku ihminen tällähetkellä.

Katon tällä hetkellä dubattua Housea ja haistelen ruokaa mitä Maurin äiti valmistaa lounaaksi.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

BURNED

Täl saarella on joku kirous päällä. Viikonloput sataa ja arjet paistaa aurinko.
Sillon kans sataa, ku Mauril on aamuvuoro ja loppupäivä olis sitä vapaata.

Tottakai viime lauantaina sato kans ku meil oli suunnitelmana mennä suomikaverin ja sen miehen luokse ja ehkä vähän grillailla ja juoda olutta. No grillailut jäi mut olutta juotiin parvekkeella.

Yllättäen sit sunnuntaina aurinko paisto heti aamusta, joten juostiin äkkiä rannalle ja päätettiin et otetaan ilo irti sunnuntain auringosta eikä mennä sisälle ennen ku on vasta pakko.

Mä palan tosi herkästi, joten oon oppinu olemaan auringon kanssa varovainen. Rasvaan itteni kunnolla ja lisäilen rasvaa sillontällön, hattu pysyy päässä ja tää on toiminu tähän asti täälläkin hyvin ja palamisilta ollaan vältytty. Mitä nyt kerran selkä palo, ihan vaan kun tuli joku aivopieru enkä rasvaillu, koska "ei me nyt kauaa ulkona olla." Kyllähän mä nyt tiedän et seki riittää mun iholle.

Mut nyt tän sunnuntain jälkeen. Aurinko ei ees tuntunu iholla mitenkään polttavalta, mulla ei ollu mikään hirvee hiki. Oli vaan mukavaa.

Kotiin palatessa huomasin et jääkaapin ovi on auki. Koska meil ei oo vieläkään sitä vesifiltteriä (kolme viimesintä kertaa sitä ostaessa on kaupasta ollu korttikoneet rikki, eikä käteistä mukana) niin joudutaan ostamaan isoja vesitonkkia. Ne ei hirveen helposti mahu jääkaappiin, mut ku asettelee oikein ja laittaa kaapin oven hyvin kiinni ni homma toimii. Nyt jääkaapin ovi oli imeisesti pongahtanu auki ja tietty sulanu. Meil on pakastimen alla sellanen laatikko mihin sulanu vesi menee, jos vaikka tulee sähkökatko. Viime sähkökatkon jälkeen sulavesi oli sinne valunu ja sit yöllä sähköjen tullessa takasin jäätyny, joten revin väkivalloin sen laatikon pois ja heitin jäät pois, mut en saanu sitä laatikkoa enää takasin, koska meiän pakastimessa ei oo luukkua, (on ollu joskus ilmeisesti mut ei meidän aikana) se lokero jäätyy ympäriinsä ja jää tukki mun tien et olisin saanu sen laatikon takas paikalleen. JOTEN. Tällä sunnuntain sulamiskerralla sitä helvetin laatikkoa ei ollu ja koko keittiön lattia oli vedessä. Hymyillen kuivasin lattian ja menin rutistamaan vedet pois pyyhkeestä vessan lavuaariin ja mitä mä nään.

Vessassa kattoessa peiliin totuus tuli esiin. Mun maha oli ihan kirkkaan punanen. Ja en nyt liiottele mitenkään, ku sanon et kirkkaan punanen. Ei vaaleenpunanen vaan kirkkaanpunanen.
En oo ikinä palanu näin pahasti.

Nopeesti lattia kuivaks ja sit ihoa hoitamaan. Kosteutusta, kosteutusta, kosteutusta, vettä naamariin ja lisää rasvaa. Tiesin et seuraava yö tulee olemaan ihan tuskaa. 
Onneks palo vaan maha ja vähän kaulaa. Ei selkä. Pysty jossain asennossa olemaan ilman et sattu.
Tai siis niinhän mä luulin. Paloin niin pahasti et pelkkä oleminen särki iholla.

Jos yritin vähän kyljellä maata ni sen tunsi miten iho liikku siihen kylkiasentoon. Lisää rasvaa. Rasva vaan suli tohon mahan päälle. Eka yö meni sit särkylääkkeiden voimalla.

Seuraavana aamuna uus särkkäri naamaan ja rasvaa rasvaa rasvaa. Sit muistin et ei helvetti meil on tänään jotkut Maurin koulun syömingit jossain ravintolassa ja ollaan maksettu jo omat ruuat etukäteen ku saatiin ryhmäalea, joten tottakai me mennään. Rahaa ei heitetä hukkaan ruoan kanssa.

Mauri lähti aamulla töihin ja mä rupesin hiplailemaan mun vaatteiden kankaita et mikä sattuis ehkä vähiten. Päädyin sit trikoomekkoon, ei saumoja, ei mitään tiukkaa, tää on hyvä.

Mauri oli koko aamun sairaalassa sen kipsin takia, ku haluis ottaa sen jo pois. Hylky tuli ja kaksviikkoo vielä kipsi kädessä. Mut sit saa kuulemma ottaa sen ite pois suihkussa ni ei tarvi sairaaloissa odotella enempää.

Särkylääkkeet autto ihan sikana tän ihon kanssa ja mekko ei sattunu ollenkaan. Bussissa istuessa töyssyt tuntu vähän ikävältä, mut tän kans voin elää.

Pyörittiin keskustassa, ettimässä pikkujoululahjaa torstaille ja yritin ettii jotain superkosteuttavaa rasvaa mun iholle ja löysin suojakerroin 60 aurinkorasvaa. Semmosia lähti pari tötsää mukaan.

Kesken shoppailun rupes ihoon sattumaan, onneks otin särkkäriä mukaan. Vaikka en kauheen rivakasti voinu kävellä ettei kangas heilu ja hankaa mahaa (:'D)

Illalla mentiin sit sinne syömingeihin. 

Paikka oli sellanen rustiikki hamppariravintola. Ei vieläkään ees yhtä hyvää ku Chicosissa, mut kelpas nälkäselle.
Yks jännä tän palaneen mahan kanssa on et ku tää iho kiristää niin paljon, ni on melkein mahoton sanoa onks nälkä vai ei. Särky ottaa kans ison osan siitä huomiosta.

Ilta meni tosi kivasti, bonarina tietty et kaikki puhu englantia, kun engalnnin kurssilaisista on kysymys, varsinki parin olueen jälkeen juttu luisti helposti.

Tottakai mulle naurettiin, ku kerroin et oon ihan tuskissa, koska paloin. Kaikki sano et jokainen jossain vaiheessa elämäänsä tekee tällä saarella saman mokan ja oppii sen jälkeen miten tän auringon kanssa eletään.

Maurin oppilaita ja me


Ei tarvinnu miettiä onneks bussiaikatauluja, ku Maurin yks oppilas sattuu asumaan täällä Campechella ja lupas meille kyydin.

Yks mikä mua hirvittää täällä on et ihmiset ei välitä ajaaks ne humalassa vai ei. Okei täällä ei kukaan oo niin kännissä ku suomalaiset keskiviikkona mut ollaan sellasessa surinassa ja siinä surinassa ajetaan. Plus ku tähän lisätään et vaan etupenkkiläiset käyttää turvavöitä ni en oikeesti tiiä miten paljon näitä kännikolareita sattuu. Ei mitään hajua. 
Tääl on viel alkoholiraja ajaessa 0. Ku Suomessa se taitaa olla 0,5?
Mut ilmeisesti sitä ei ihan hirveesti täällä valvota.
Jotenki must tuntuu et täällä nää kuskit on varautunu sellasiin äkkiliikkeisiin, ku ajaminen on muutenki normaalisti aika holtitonta. Et osataan ennalta ehkästä. Suomessa vissiin kukaan ei ajattele et vaikka mä osaan ajaa ni toi mun edessä oleva ei välttämättä oo yhtä varovainen. Täällä se on ehkä enempi sellanen itsestäänselvyys et kaikki ajaa miten sattuu aina, ni sit kai se reaktionopeuski on ihan eriluokkaa. EN TIEDÄ, kuhan pohdiskelen.

Nyt sit tottakai tää viikko on ollu ihan pelkkää aurinkoo, ku mä en ulos mene tän mun palaneen mahan kanssa. Tänään on eka päivä ku sunnuntain jälkeen ihoon ei satu, muuten kun koskiessa.
Mut tästä opin et auringon alle ei oo mitään asiaa 11-15 ajalla, vaan lämmöstä nautitaan varjossa, ihan sama miten on suojakertoimet päällä.

Paitsi eilen illalla alko sataa.
Äitin kanssa ku juttelin puhelimessa ni se sano et jos olisin täällä töissä yhtäpaljon, ku olin Suomessa ni voi olla et kaikki nää vastoinkäymiset olis ehkä katkassu kamelinkaulan ja hymy olis haihtunu aikoja sitte :D Oon kyllä ihan samaa mieltä.

Byrokratiat, vesifiltteri, myrsky, vuotava katto, palanu iho, sulanu jääkaappi, Maurin kipsi, jatkuvasti tippuva verhotanko, sähkökatkokset joka sateella, termiitit, telkkarihuijaus ja niin edelleen.

Meil oli eilen taas sähköt poikki, koska sato ja tuuli. Ei paljon, mut riittävästi.
Mauri tuijotti silmäkovana meiän makkarin kattolamppua.
Sanoin sille et ihan sama miten paljon sä tuijotat, jos katto vuotaa ni se vuotaa. Et sä sitä tolla tuijottamisella pelota pois. 
Jatko tuijottamista. Mut ei katto vuotanu! Hyvin korjattu! -koputan puuta-

En viitti laittaa kuvaa tästä mun palaneesta ruhosta, koska oon merkannu blogin kaikille ikäluokille sopivaks ja kuva olis K18 materiaalia. Onneks perjantaina mennään Pelotakseen ja siel ei oo rantoja ni saa parannella rauhassa.

Ainii perjantainaki olis jotkut allasbileet mihin olis tarkotus mennä, mut mä pysyn ruuan lähellä varjossa ja syön ärsytykseen. Sen on salettivarma.


perjantai 9. joulukuuta 2016

Minä ja mun uus Suomikaveri

Istuskelin tiistaina tässä sohvalla ja mietin et pitäsköhän imuroida ja kattelin mun hyttysenpuremia.

(Mä oon niin kyllästyny et hyttyset ei pistä muuta ku mua. Mauril ei oo pureman puremaa ja mul on olkapäät syöty. Vasemmasta olasta löytyy noppaluku 4. JALKAPOHJAT on syöty, KANTAPÄÄT on syöty?? Niinku mitä?? Ja niitä hemmetin hyttysiä ei näy missään päivällä. Pyyhkeen takaa pöllähti yks ja en saanu tapettua ku se katos.
Ostettiin tuuletin ku rupes tulee öisinki jo kuuma ni se autto vähän, mut sit rupes just syömään tuolta jalkapohjista.
Yks (saletisti se sama joka oli pyyhkeen takana asumassa) oli mun vaatekaapissa ku otin sieltä yhen paidan ja sain sen tuhottua. Yöllä just sillon ku on nukahtamassa ni IIIIIIIIIIIIIII se hemmetin ininä! Mauri on jopa kehittäny itelleen nukkumisasennon missä ei kuule hyttysten ininää. Mut sit keskellä päivää ei mitään ääntä ja yhtäkkiä sul on sormessa pistos. SORMESSA!!
Pakko ostaa joku hemmetin karkotin.)

Sitte puhelin piippas ja mun uus suomikaveri kysy et hei mitä teet tehääks jotain?

No parin tunnin päästä kurvas auto pihaan ja mua kyyditettiin Lagoalle. Mun piti kyl mennä bussilla, mut sattuneesta syystä ei ollu sitä hemmetin käteistä.. No nyt on onneks ku Mauri sai palkan.

Pääsin sit kurkkaamaan missä tää mun uus suomikaveri asuu ja voi mahoton! Kannattaa asua kukkulalla meinaa maisemat on kyllä ihan jotain omaa luokkaansa!

Voiko oikeesti elämä olla kauheen huonoa ikinä jos aamulla silmien avaamisen jälkeen näkee tän!
Voisin muuttaa asumaan vaikka sinne parvekkeelle, niin mielellään sitä maisemaa kattelin.
Mun uuden suomikaverin mies toi mulle Avocadosmoothien. Tai en oikeestaan nyt tiiä et oliks se pirtelö. Maistu ihan vaniljapirtelölle. Avocadoa, maitoa ja sokeria. Suosittelen! Kokeilkaa!

Lähettiin sitten kahestaan käppäilemään kohti keskustaa. On kyllä onni tuntea ihminen täältä. On niin mageeta ku joku omanmaalainen tietää missä on mitäki ja höpöttelee portugalia paikallisille ja on jo paikallinen tuttu. Ihanaa. On jotaki mihin tähdätä!

Istuskeltiin oluella (tai no minä otin appelsiinimehua, mehut on täällä niin mehukkaita) ja höpöteltiin pitkät pätkät niitä ja näitä ja naureskeltiin kaikenmoisille kommelluksille. Ihan parasta. 

Käppäiltiin vähän lisää ja siinä samalla kerroin oman elämäntarinani ja ottelin valokuvia.

Järveltä.
Istuttiin alas juomaan olutta. Ja päätin että kyllä minäkin nyt juon sitä olutta vaikkei se pahemmin meikäläisen herkku oo. Täällä kalja tarjotaan jääkylmänä, jos olut ei oo tarpeeks kylmää sen voi lähettää takasin. Brasilialainen ei juo lämmintä tai edes jääkaappikylmää olutta. Sen pitää olla jääkylmää. No eihän jääkylmä laimean keltainen olut maistu millekään, sen muistin joten juotiin sitten molemmat olutta.
Hetken päästä paikalle pamahti suomalaisenkaverin ystävä. Siinä höpöttivät menemään kahestaan ja jostain syystä ymmärsin tän hänen ystävänsä puhetta paljon paljon paremmin, kun mitä vaikka Mauricion, tai oikeestaan kenekään muun. Olin aika usein jopa hereillä, että mistä puhuivat. Tuli vähän sellanen itsevarmempi olo, että hei ehkä mä en ookkaa ihan surkee.

Meillä tosiaan kun oli se sähkökatko öbaut 24h niin juteltiin Maurin kanssa pimeässä sitten portugalia ja Mauri sano että kyllähän sä melkein niiku osaat jo puhua, että mikä tässä nyt on muka ongelma? Ja tajusin et hei osaan oikeesti rakentaa jo joitain lauseita ja käydä jonkunsortin keskustelua, kun saan ite päättää mistä puhutaan ja välillä voin kysyä joltain, että miten tää ja tää sanotaan. Matkaa on silti vielä todella paljon.
Luulin myös, että oppisin puheen kuuntelun paljon nopeemmin ku lukemisen, mutta havahduin ykspäivä lueskellessa ruokalistaa ja jotain mainoksia, että hei mähän tiedän mitä noissa sanotaan! En varmaan ikinä ymmärtäis jos ne olis ääneen sanottu. 

Juotiin siinä sitten kolmisteen olutta ja tällä ystävällä oli sitten lapsi mukana ja munki uuden kaverin lapsi pelmahti treeneistä siihen pihalle ja sit oli vielä kolmas lapsi, mut en oo ihan varma et oliks se jonku muun kaverin vai tän meiän kanssa istuvan kaverin lapsi. No anyway. Siellä keskustassa leikkivät ja riehuivat kivasti keskenään.

Täällä on jännä miten tää lapsien kasvatus on ihan erilaista, kun Suomessa.
Oon tästä monelle kyllä kertonu, mut en tiiä oonko tästä pahemmin kirjotellu.

Muistan ekan kerran ikinä ku kävin Brasiliassa ja Maurin pikkuveli oli ehkä 6 tai 7. Ja sen äiti puki sille sukat ja kengät jalkaan, syötti hyvin usein, nyppi pavut pois papukastikkeesta, käytti suihkussa ja oikeestaan teki kaiken ja veljen ei tarvinnu ite tehä muuta ku hengittää. Nukkuki aina äidin vieressä, vaikka äidillä oli mies joka asu heidän kanssa. Veli meni äidin mukana jokapaikkaa, kauppaan, keskustaan, Zumba tunneille. Kaikkialle. Ja nukkumaan mentiin 1-3 aikaan yöllä.

Eieieieieiei ei. Sanoin Maurille et jos joskus ikinä saadaan lapsi ni en suostu tämmöseen kasvatusmalliin, et joku roti pitää olla.

Mut tää maa on myös tosi erilainen ihan vaan siinä miten lapsiin suhtaudutaan. Kaikki tykkää lapsista. Ne saa riehua, leikkiä, huutaa, raivota, itkeä, mellastaa ja mekastaa ihan rauhassa. Eikä se ketään häiritse. Joten ne otetaan jokapaikkaan mukaan, kun ei niistä kukaan häiriinny.

Et ehkä jos saadaan joskus joku muksu ni sellanen kultanen keskitie on hyvä. Mauri sano et Suomessa lapset saa enemmän kokeilla asioita ilman et niille sanotaan kokoajan et älä sä tiput tai rikot jotain. No oppiipahan nopeasti vaikka sitten kantapään kautta, mitä ikinä tekevätkään.

Karkkia ja muita herkkuja täällä myös popsitaan sillon tällön eikä vaan perjantaina. Mut ei lapset silti riehu 24/7 sokerihumalassa ja ne syö ihan hyvin ruokaa. 

No meillä kaikilla tuli sitten nälkä, kun oltiin yhtä jos toista asiaa ja ihmistä odoteltu ja sähkökatkoskin kärsitty (johtu varmaan viikonlopun myrskystä) ja päätettiin, että mennään syömään.

Lagoalla on hirveesti ravintoloita. Mentiin sit sellaseen Food Truck mestaan missä oli kaikensortin ruokarekkoja. Oli meksikolaista, pizzaa, kasvisruokaa, olutrekkaa, jälkkärirekkoja ja näin jonkun syövän aasialaista ruokaa. Oli muuten hawailainenkin ruokarekka. 

Meikäläinen pääty sit nacholautaseen


18 realia, ei paha ja niin sairaan hyvää. Juustoa, guacamolea, salsaa (itsetehtyä), nachoja ja hapankermaa, tai jotain sen tyyppistä. Jos se oli hapankermaa niin mistä sitä saa???? Ja jauhelihaa.
Enskerralla otan Maurin mukaan ja juodaan mansikka margaritat.

Meiän päivä loppu 11 aikaan illalla ja mut heitettiin kotiin. Ihanaa. Kyyti kotiin.
Ja lapset lähti samaan aikaan kotiin kun mekin.

Ei tänne kyllä sopis yhtään mikään tiukka ei ei ei ei kuri lapsille :D

Oma netti käytiin eilen korjaamassa, mut toimii vähän millon sattuu ja Maurin puhelinliittymä ei toimi täällä ollenkaan.