perjantai 3. marraskuuta 2017

Mistä mä kirjotan?

Mun sydäntä lämmittää, kun facebook ilmottaa miten te mun ihanat lukijat vaan jaksatte päivä toisensa jälkeen käydä kurkkaamassa josko mä olisin kirjotellu jotain.

No en ole kirjotellu mitään.

Mulla sormet syyhyää, mut tuntuu siltä et aivot olis ihan kuollu ja mielikuvitus kadonnu. Mistä mä kirjotan? Mä toivoin et tää meiän sopeutuminen (tai lähinnä Maurin sopeutuminen) olis ollu jotenki dramaattista ja hauskaa, et olis ollu paljon mokia, kokemuksia ja ongelmia ja ratkasuja ja helpotuksia. Jotain mistä kirjottaa. Mut ei mitään. Meil on menny kaikki putkeen. Siis aivan putkeen. Ei mitään ongelmia Maurin sopeutumisessa eikä byrokratian kanssa olla jouduttu tappelee ollenkaan.

Oleskelulupa oli menny jo viimevuonna läpi ja siellä se poliisiasemalla odotteli, kelakortin voimaantuloa jouduttiin vähän odottelemaan, mutta sitte tajusin ettei sillä oikein mitään edes tee, kun kotikunta on kuitenkin Suomessa, eikä astmalääkkeistä korvausta saa ennen kun se omavastuu raja on rikottu.

Joten tän hetkinen tilanne on tämä: Maurilla menee hyvin. Sil on ihan hirveesti kavereita täällä. Naapuriin muutti suomalais-brasilialainen pariskunta. Tai no samaan kaupunkiin. Mä en oo niitä nähny kertaakaan, ku oon tämmönen helkkarin erakko.
En tiedä mikä hitto mua vaivaa. Mä käyn töissä ja meen kotiin makaa sohvalle, katon Netflixiä ja mietin et mun ehkä pitäis tehä jotain muuta ku maata tässä mut en haluu eikä huvita. Mul on varmaan joku Brasilia krapula.
Oon kehittäny jonkun hirveen ongelman siitä et mun pitäis mennä johonkin ja nähä jotain tai vielä pahempaa, jos MEILLE tulee joku MUN kotiin.
Mauri aina välillä kiroilee et tää on senki koti, et hän saa kyllä kutsua tänne kavereita ilman et akka kiukuttelee ku pitää laittaa housut jalkaan ja JUTELLA MUKAVIA!

Älkäähän nyt ruvetko siellä miettimään, että mulla on ihan ranteetauki- meininki. Ei suinkaan. Mä nautin todella paljon mun tän hetkisestä tilanteesta. Mä tykkään mun duunista, ku en oo siihen vielä kerinny leipääntymään ja mun työkaverit on ihan huippuja. Meillä menee Maurin kanssa paremmin, ku ikinä. Elämä on tasasta, mukavaa ja helppoo. Enkä muista millon viimeks mun elämä olis ollu tasasta, mukavaa ja helppoo. Joten nyt mä nautin tästä, ennen ku taas tuuliviirinä päätän laittaa kaiken mullin mallin.

Mulla on ikävä Brasiliaan. Sitä rantaa ja sitä lämpöä. Tottakai kaikki perseenreikäasiat on vielä tiukasti muistissa, mutta mä elin hetken sitä mun unelmaa. En voi esimerkiks vielä kattoa mitään kuvia Florianopoliksesta. En oo voinu avata tätä blogia, enkä varsinkaan lukee mitään aikasempia tekstejä. Tai miettiä pahemmin mitään mitä siellä tuli tehtyä. Että sillätavalla en ollu valmis vielä muuttamaan pois. Mutta. Nyt on hyvä näin.

Maurilla alkaa muuten nyt marraskuussa suomenkielen kurssit!

Maurin isä ja veli on myös kovaa vauhtia tulossa Suomeen.
Hirveesti tästä Suomen reissusta on puhuttu mut lippuja ei oo ostettu. Siitä oon pari kertaa sanonu, et lippujen hinnat vaan nousee ja nousee, kannattais varmaan jo ostaa ne liput.
Ongelmana on et kummallakaan ei ole passia ja Mauricion osavaltiolla oli vähän aika sitten rahallisia ongelmia, eikä tilattuja passeja voitu tehdä! Joten tästä syystä Maurin isä ja veli odottaa ensin, että passit on kourassa ennen lippujen hankkimista.

Käytiin Heurekassa varalapsen kanssa

Siivosin Maurin laatikot ja nauratti ne monet passikuvat mitä ollaan kaikenmaailman papereihin otettu. Oli pakko kehystää ne kaikki.



Käytiin kesällä moikkaamassa vähän pohjosemmassa suomea meidän Floripan naapureita.

Kakkujuttuja, kakkujuttuja.

Ei valu meikki naamalla, kun ei täällä tule hiki.

Ongelmana on edelleen et mitä mä kirjotan? On monta asiaa mistä mä haluun teille kertoa. Mistä mä haluun puhua ja mitä mä mietin. Monesti näihin asioihin liittyy mulle läheisiä ihmisiä, enkä mä haluu liittää niitä tähän hommaan. Asia oli vähän eri Brasiliassa. Asioista oli helppo puhua, kun ei siellä kukaan mun suomalaista blogia lue tai ymmärrä ja Suomessa ei kukaan näitä brasilialaisia tunne kenestä mä puhun. No kokeillaan. Josko tää tästä lähtis luonnistumaan ja nää omat kirjotteluestot pikkuhiljaa avautumaan. On tää kuitenkin niin kivaa.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Onko se jo heinäkuu... hups

What the hell on heinäkuu??

Mihin tää aika on oikein menny. Mä oon nähny mun kavereita KERRAN sen jälkeen ku oon tullu Suomeen! Miten niin työholisti? Ja jos olisin menny Brasiliaan suunnitellusti, niin olisin lähteny takas jos ens kuussa. Mitä saamaria.

Mauriki on Suomessa jo 26 päivän päästä. Siis mitkä kolme kuukautta? Ei täs oo ees kerenny tulla ikävä. Mauri suunnilleen herää sillon ku mä meen nukkumaan, niin ei tuu paljoo ees juteltua. Välillä on menny viikko ja tajuun et holy balls mitähän Maurille kuuluu.
No yleensä sille ei kuulu mitään ja kuulemma kaipaa aikuisten elämää, eikä jaksa sitä, että kaverit vaan tulee ja menee miten sattuu ja pitää kukkua ja grillailla yömyöhään (sanookohan se noin vaan et mulle tulis onnistunu fiilis).
Kattokaahan ku meikäläinen on koulinu Mauriciosta ihan miähen. En malta odottaa et se on mulle tekemässä täällä ruokaa. Mulle ja mun tädille siis. Niin on Mauricio luvannu.

Mulla on kämppä. Se löyty heti toukokuussa ja oon siitä jo yhen vuokranki kerenny maksaa, mut kuinka monta yötä oon nukkunu siellä kämpässä? Öö.. nolla. Hahah.
Oon loisinu mun tädin isossa kämpässä ja käyny aina välillä satunnaisilla vapaapäivillä (vapaapäivät tuppaa olla enemmän tekemistä täynnä ku työpäivät) ostamassa huonekaluja ja raivaamassa mummon autotallia. On mulla siellä asunnossa jo sänky ja sohva. Ja leipomistarvikkeita. Ja muutamia valokuvia. Ja tv-taso sekä keittiönpöytä mut ne pitäis vielä koota. Ei tässä mikään kiire.
Ainii ja mikro.
Mut eiks tossa nyt oo melkein kaikki mitä ihminen voi tarvita? Kyl siellä vähän kaikuu.
No kyllä sitä kerkee.

Mut en oo ihan tosissaan tehny muuta ku ottanu kaikki työvuorot mitä irtoo, et saisin kaikki isoimmat menot heti ostettua altapois, eikä tartte niitä enää miettiä. Auto ja huonekalut ja semmoset.

Nii ja leiponu kakkuja..

Äitienpäivään

Valmistujaisiin

Valmistujaisiin

Töihin

Ihanan Aatupojan synttäreille

Häihin


Niin tosiaan mähän kävin mun kaverin häissä kuukaus takaperin. Olin niin hemmetin yliväsyny et menin 11 nukkumaan ja sain kumottua kurkusta alas kokonaiset 3 siideriä. Mulla taitaa olla alkoholiongelma. Ei edes kotitekoinen pontikka herättäny kiinnostusta.


Ainii. Siel meiän  kämpässä on yhellä seinällä kunnon epilepsiatapetti. Rupee päässä huimaa ku sitä tarpeeks tuijottaa. Taitaa tulla meikäläiselle riemunkirjava tapetti. Oottakaa vaan kuule ku pääsen vauhtiin.

Melkein onnistu kotivärjäys

Mä en tiedä mikä mun tädin koiraa vaivaa, kun se nukku noin.

Maurin oleskeluluvasta semmosta asiaa, että se on ollu herralla jo viimevuodesta asti voimassa. Voi kyllä.

Maurillahan on ollu jo 1. vuoden oleskelulupa ja haettiin jatkolupaa viimevuoden helmikuussa. Mauricio kuitenkin lähti Brasiliaan muistaakseni huhtikuussa, eikä koskaan palannu Suomeen takasin, joten se oleskelulupa asia vaan sitten jäi, eikä siitä kummemmin mitään kuulunutkaan. Ajattelin et jäi varmaan lupa saamatta, tai katkolle kun maasta paettiin.
Joten olin jo valmistautunu henkisesti siihen, että kaikki syntymätodistukset ja paperit pitää taas hankkia uusiksi ja kääntää ja leimata ja noitua ja manata. Kun on tuo oleskelulupahomma siirtynyt tässä vielä kokonaan poliisilta Migriin.
Muutamaan numeroon pitikin soitella ja selvitellä, että mikä meidän tilanne on ja lopulta selvisi, että siellä se oleskelulupa Mauria on odotellut, poliisiasemalla jo vuoden päivät.

Mutta tiiättekö kun näitten kanssa on niin tapeltu, niin oon aivan varma, että joku kivi heitetään meikäläistä vielä otsaan ja Mauri karkotetaan maasta, kun ei mitään lupia olekaan ja joku on vaan katsonut koneelta väärän Mauricion tiedot.

Tää vois ihan hyvin tapahtua, koska saan omaan sähköpostiin toisen Ronjan sähköpostia, Ronjan joka sattuu olemaan vielä vähän enemmän media tunnettu, kun meikäläinen. Aatelkaa jos olisin joku rontti ja ryöväri niin ei olisi henkilöllisyyden varastaminen vaikeaa.

Mun elämässä ei oo siis tapahtunu mitään mullistavaa. Mun lähipiirissä taas on elämä menny ihan mullinmallin ja sitä sivusta seurailen.

Mulla on itseasiassa muutama pyydetty blogikirjotus tallessa tuolla korvien välissä (just joo, yks päivä täti tuli hakee mut mun vierashuoneesta ja kysy et miks auton ovi on sepposen selällään. Mulla pysy mikään korvien välissä), jotka kirjotan kyllä, kun Mauri tulee kotiin ja elämässä on jotain muutaki ku töitä ja pinaattilättyjä. Mansikkahillolla.
Jatkoa tulee muunmuassa tarinaan miten Maurin kanssa tavattiin ja miten kaukosuhteesta selvitään.
Ykkös vinkkinä, että keksi niin paljon tekemistä, että päivät menee siivillä ja kun sänkyyn kaatuu niin uuvuksissa nukahtaa heti. Ei kerkeä ihmetellä ja miettiä.

Mun naapurissa asuu muuten tosi utelias mummeli, joka äkkiä kävi kurkkaamassa kuka sen naapuriin on oikein muuttanu ku juoksin portaita ylös ja alas. Kerkesin sanoo "Moi!", kun mummo äkkiä pamautti oven kiinni. En tiedä. Mulla on sellanen fiilis, että naapurista tulee vielä tarinoita.

Noniin kiitos hei, nähdään taas, ennemmin tai myöhemmin.

Ainiin tähän väliin pitää vielä sanoa, miten on OUTOA, kun juttelet jonkun vanhan tutun, tutun tai tuntemattoman kanssa ja sieltä lipsahtaa, että "Hei niin mähän luen sun blogia! Tiedän kaikesta kaiken!" Apua.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Ihmiset haisee

Ku ekaa kertaa ikinä menin Brasiliaan ni multa jatkuvasti kyseltiin et miten usein käyn suihkussa.
"Monta kertaa viikossa käyt suihkussa?" Siis melkein jokainen joka kuuli et oon Euroopasta tätä kysy kunnes lopulta ärähdin yhelle Maurin kaverille et MIKÄ TÄÄ JUTTU ON MIKS KAIKKI HALUU TIETÄÄ KUINKA USEIN KÄYN SUIHKUSSA??
"No ollaan kuultu et eurooppalaiset haisee, eikä käy suihkussa?"

Ja muistan kans nyt etäisesti jonkun huhun kuulleen et ranskalaiset ja italialaiset ei pahemmin peseydy. En tiedä mikä juttu tää on.

Nyt sit ku oon taas Suomessa töissä ni. Ihmiset haisee.

Ihan oikeesti Suomessa asutaan ja jos sulla on varaa käydä kaupassa niin luultavasti asut jossain paikassa missä on suihku. Mut silti IHMISET HAISEE!
Henki haisee, pistävä hiki haisee, krapula haisee, kusi haisee.
Nyt ku täällä on ollu pari hellepäivää niin voi pyhä paavali ihmiset haisee.
Kyllä te nyt tiedätte sellasen oikein pistävän hienhajun, joka saa haukkomaan henkeä ja hengittämään suun kautta.

Brasiliassa ei KUKAAN IKINÄ haissu. Vaikka asteita oli 40 ja märät kainalot monella kaverina, mut ei haissu. Ja kenenkään henki ei haissu ikinä. Siellä pidetään huolta hygieniasta ihan kunnolla.

Joten nyt ymmärrän mistä tää "Eurooppalaiset ei peseydy" -huhu on lähtösin.
Hygienia ihan hukassa.

Ihmiset, peskää hampaat, ettei tuu tulehdusta. Peskää kainalot ja käyttäkää dödöä ja jos paidan kainalot haisee vaikka se olis pesty niin heitä se paita roskiin, koska se haju ei siitä mihinkään enää häviä.


Hajusta herkkuihin.

Meillä juhlittiin äitienpäivää sunnuntain sijasta tiistaina, koska meikäläinen ja pari muutakin oli sunnuntaina töissä.

Juhlittiin samalla mun synttäreitä, äitin synttäreitä ja sitä äitienpäivää. Tästä huolimatta äiti tänään ilmotti, että haluu kyllä kakun omille synttäreilleen ettei tarvi muuta lahjaa sit hankkia.

Yhen kakun kerkesin tilauksesta sutasta mummon siskolle.

Ei mulla muuta! Kämppään purkasin yhen matkalaukun ja yhen ison sohvan sain sinne ostettua ja sukulaisten avulla kotiin kannettua. Vielä en oo sitä purkanu kun päivät on ollu niin täyteen buukattuja.
Pari kakkua on tullu taas tilaukseen ja kesäkuussa meen juhlimaan häitä. Tänään Bruno Mars.

Halusin oikeestaan tulla vaan avautumaan siitä miten ihmiset haisee.

Ainiin unohin melkein kuitenki kertoa.
Kerran mun tullessa bussilla Florianopoliksen keskustasta kotiin, istu mun viereen lihava ja ällöttävä mies kuka veti melkein vertoja Suomen ällöttäville lihaville Karhupaitasille miehille. Tiiättehän sen olutmerkki karhun niitä T-paitoja mitkä on ihan kuluneita ja reikäsiä.
No tää mies istu siis mun viereen bussissa vaikka tilaa oli ihan reilusti istua yksinäänkin.
Ei siinä muuta, mutta se haju oli niin kamala ja en sitä päässy karkuun ja miehen käsi ikäänkuin "vahingossa" jatkuvasti eksy mun reidelle. Todella todella kuvottavaa.
Tää on kuitenki ainoo kerta ku on Brasiliassa tullu vastaan haiseva ällöttävä ihminen.

Pitäkää huolta hygieniastanne!

Bonarina saatte nähä meikäläisen vuosien varrelta! Lihava possun näkönen poika mun sylissä on meikäläisen pikkuveli.

torstai 11. toukokuuta 2017

Eka viikko takasin Suomessa

Suomessa ollaan ja on oltu nyt vähän reilu viikko. Mauriciolle ostin just liput heinäkuun lopulle, joten meikäläisellä on lähinnä työarkea tässä seuraavat pari kuukautta.

Viimeset viikot Brasiliassa meni aika nopeesti tavaroita myyden ja satunnaisia aurinkoisia hetkiä hyväkskäyttäen.

Sumua

Meikäläinen unohti miltä aurinko tuntuu ja unohettiin aurinkovarjo kotiin, joten housut päässä ettei tuu pistosta. 
Tuulisena päivänä oli ranta täynnä näitä leijasurffareita



Siinä tavaroita myydessä ja Suomeen muuttoa miettiessä ei tullu ollenkaan sellasta oloa, että inhottavaa lähteä tai harmi ku Mauria taas pitää Suomessa odotella. Ei ollu iskeny jotenki tajuntaan koko lähtö.
Sitte viimesenä kokonaisena päivänä, kun pakkasin loput kamat ja talossa ei ollu yhtäkään mun tavaraa, iski ikävä. Mauri oli töissä ja mä itkin ja pakkasin, itkin ja pakkasin.

Mut se meni sit siinä aika nopeesti ohi. Olin Maurinki saanu jotenki ylipuhuttua et hyvä ettet tuu mun kanssa samaan aikaan, ku pitää kaikkia juttuja hoitaa ja rahaa olis kiva saada säästöön, eikä pari kuukautta tunnu missään ku yleensä ollaan se puolivuotta erossa.
Jotenki Mauriki oli ihan ok.
Syötiin vikat pizzat.



No sitte. Mähän olin ollu laittomasti puolisen vuotta maassa, kun en ikinä sitä oleskelulupaa saanu.
Joten mun piti maksaa sitten sakkoja yliajasta. Mun olis jokatapauksessa pitäny maksaa niitä sakkoja yliajalta vaikka olisin oleskeluluvan saanu. Tää tuli mulle ja Maurille ihan yllärinä.
Mauri soitti etukäteen poliisille, että miten mun pitää tän sakkojutun kanssa toimia. Kuulemma lentokentälle mennä vähän aikasemmin ja sen poliisiasemalta hakea sitten tää sakko. Saan sakon mukana leiman passiin, että sakko haettu ja yliaika on hoidossa. Mauri sitten sakon maksaa ja tuo kuitin mukanaan Suomeen, joten seuraavalla kerralla mulla ei tuu ongelmia rajalla, kun Brasiliaan matkustan. Maksimi sakko on 830 realia, ei väliä kuinka kauan oot maassa yliaikaa ollu. Eli joku 250 euroa öbaut.
Näin meille kerrottiin.

No lähtöpäivä sitten koitti ja sakkoa mentiin hakemaan. Poliisisetä sano ettei oikein  nyt ymmärrä miks mun pitäis jotain sakkoa maksaa, kun ollaan naimisissa. Oli oleskelulupaa tai ei. Poliisimies sit soitteli ympäri kyliä, että mikä läppä tää nyt on, mutta ylläri ylläri kukaan ei vastannu hälle puhelimeen, joten lykkäs sit sakon kouraan ja leiman passiin ja sano Maurille, että nyt vähän kyllä kyseenalaistan tän, että selvitä tää juttu pitääks tätä ees maksaa. Saatte nyt tän sakon ni ei tuu missään ainakaan mitään ongelmia.

Sitte vaa tiputtamaan laukut hihnalle ja tsekkaamaan itteni sisään, turvatarkastuksesta sisään ja porttia ettimään.
Maurin kanssa siinä nopeesti halattiin ja vähän meikällä tippa tuli linssiin, mutta Mauri ei siihen jääny venailemaan vaan käänty 180 astetta ja käveli kentältä pihalle. Ei jääny pitkittämään niitä nähään kolmen kuukauden päästä hyvästejä. Ihan hyvä. Hirveimpiä hetkiä ikinä. Nyt meni ihan sutjakkaasti.

Lento Sao Pauloon meni minuutissa. Kone nousi ja laski ja se oli siinä.

Sao Paulossa passintarkastuksessa mut otettiin sitte syyniin ja kyseltiin, että miks oon ollu yliaikaa ja näytin, että homma hoidossa ja leima on passissa. Tarkastaja otti passin ja lipun ja meni toiseen huoneeseen. Puolisen tuntia siellä viihty ja toi mulle nipun papereita allekirjotettavaks.
Siinä niitä allekirjottaessa tarkastaja kysy multa: "Jos oot Brasilialaisen kanssa naimisissa, niin miksette hommannu sulle Brasilialaisia henkkareita ni ei olis näitä yliaika ongelmia?"
Teki mieli lyödä sitä kengällä päähän ja huutaa, että ME YRITETTIIN HITTO MELKEIN TÄÄ 9 KUUKAUTTA!
Sanoin vaan, että mä YRITIN, se ei ihan noin vaan täällä onnistunukkaa!
Tarkastaja sano, että "Isso e Brasil" -Tämä on Brasilia.

Sao Paulosta Madridiin lento oli yhtä helvettiä. Mun vieressä istu lapsi joka oksens koko matkan. Itki ja oksens. En sitte nukkunu ollenkaan ja edellisenä yönä heräsin 2 aamulla, ku ahdisti enkä saanu unta.

Madridissa piti tsekata itteni uusiks sisään ja odottelin kolme tuntia ennen ku tsekkauspiste aukes.
Aina tsekkauksessa virkailijat ääneen voivottelee, kun mulla on ollu pitkä matka. "Florianopolis Brasil, wow!"

Toisella puolella menin StarBucksiin ja ostin amerikkalaisen kahvin, eli kahvia maidolla. Ei ollu Unicorn hottöjuomaa tällä lentokentällä. Mut kahvia kyllä tarttin. Ostin itelleni palkinnoks kalliita meikkejä ja tuijotin kaks tuntia skriiniä, että miltä portilta lento lähtee.



Portti, kun selvisi ja sinne löysin niin törmäsin siihen, että Suomalaiset on kovia poikia jonottamaan vaikka ei edes tarttis.

Tunti ennen koneeseen nousua oli portilla suomalaisten pitkä jono vaikka jokaisella matkustajalla on lipussa ryhmänumero ja sen mukaan kutsutaan koneeseen. Ihan turhaan siis jonottivat, kun näin tosiaan sitten kävi ja pitkään jonottajat näyttivät hapanta naamaa.

Lento Madridista Suomeen kesti viissataavuotta. Siis ikuisuuden. 4 tuntia muistaakseni. Ihan liian kauan ilman ruokaa ja omia telkkariscreenejä. Mut liian vähän et ruokaa ja screenejä sais.
Yritin nukkua, mut ei tullu mitään.

Suomessa kaveri oli kentällä vastassa ja mul oli ihan epätodellinen olo, ku väsytti niin saatanasti ja ekat kommentit oli moi mitä kuuluu et oo kyllä yhtään ruskee. Hahahahha.
No vikan kuukauden olin melkein kokonaan vaan sisällä ku sato jokapäivä. Väri tuli väri meni. Kuvia on todisteena.

Räntäsade oli mut toivottamassa tervetulleeks. Kiitos Suomi. On kiva olla kotona.



Mun toisen kaverin lapsella oli seuraavana päivänä ristiäiset ja olin sinne luvannu leipoa voileipäkakut, joten kun kyyti vei mut äidille, niin äidiltä lähettiin heti kauppaan aineksia ostamaan.
Ostin kahta kalaa, tuorejuustoja, vihanneksia, leipää, lihaleikkeleitä ja mitä kaikkea nyt voileipäkakkuihin meneekään. Hirvee kasa kaikkea. Olin varautunu johonki 120 euron laskuun ja siinä vaiheessa, kun kassaleidi sano, että 45 euroa meinasin kysyä et ottiko nyt kaikki tuotteet.
Siinä sit tuijotin sitä summaa ja mun ruokamäärää ja äitiä ja sanoin et voiks nää oikeesti maksaa näin vähän?? Kyllä voi. Väkisin vertaa Brasiliaan. Se olis ollu monta monta sataa realia se kasa ruokaa.

Autolle kävellessä vieläki ääneen pohdin et miten voi olla noin halpaa.

Kakut tein.



Frendut muijan ristiäisissä.

Fancy Ronjalla ei oo hiki, eikä hiekkaa päänahassa.

Kakut tein ja pääsin vihdoin nukkumaan 40 tunnin valveillaolon jälkeen ja nukuin helkkarin hyvin.

Myöhästyin vähän ristiäisistä ja siellä mua odoteltiin. Mä olin ihan syväjäässä ja kädet tärisi, ku juoksentelin kappelia eestaas, kun otin päivänsankarista kuvia.

Oli kiva nähä pitkästä aikaa kavereita, vaikka en oikein muista siitä päivästä mitään.

Olin unohtanu miten ankeita suomalaiset tämmöset jeesusjuhlat on.
Ei taustamusiikkia ja kaikki omassa pöydässään hiljaa syö ja hörppii kahvia.
Se hiljasuus oli kyllä niin äänekästä et rupes ihan naurattaa. Ei ollu ketään soittamassa kitaraa ja laulamassa, tai laittamassa sambaa soimaan. Suomalainen hiljasuus. Hahah.
Mulla ei oo mitään hajua ketä ne kutsutut vieraat siellä oli, kun ei täällä tutustuteta ihmisiä toisiinsa niinku Brasiliassa. Jokaiselle poskipusua ja pieni tarina et ketä just pussasin.

Mutta juhlapaikka oli kyllä kaunis ja ruoka hyvää.

Töihin menin kakspäivää suomeen palaamisen jälkeen. Tunsin itteni ihan kesätyöntekijäks ku mitään en oikein osaa kunnolla enää ja kokoajan mokailen. Yks työkaveri sano, että mua pitää vahtia, kun lasta konsanaan ja monelle oon jo sanonu et potkuja odotellessa. Hahah.
Suomeaki sönkötän miten sattuu ja sanat katoaa. Retiisit on nauriita ja mun uuteen kämppään pääsee suoraan mutkitellen. Pilkatkaa vaan, ei tunnu missään!
Kyllä se siitä.

Ekalla viikolla tuntu siltä et kokoajan kävelen vähän ku liukkaalla jäällä. Tai et yritän liikkua eteenpäin mut jalat ei vaan ota tarttuakseen mihinkään. Varmaan johtuu ihan siitä, kun mulla ei oo mitään tukikohtaa. Asun äitillä ja mummolla ja mun tädillä. Reppu kulkee mukana.
Autossa ku ajelen töihin tulee usein se fiilis et mitä mä täällä teen. Tuntuu etten osaa olla.
Ihan odottamatonta, koska ei reilu 8 kuukautta kuitenkaa nyt niin kauaa oo, mut silti on sellanen epätodellinen olo.
Kaikki kysyy et miltä nyt tuntuu olla Suomessa.
Mä en oikein tiedä miltä musta tuntuu. On ihan kivaa, mut omituista. Mua ei kylmä haittaa vaikka vähän vituttaa et toukokuussa sataa viel päivittäin lunta, mut jotenki koko tän maan fiilis on niin erilainen et menee hetki et muokkaudun takas tähän. Vaikka en ees haluu muokkautua tähän kokonaan, koska mä tykkäsin enemmän siitä Ronjasta, joka oli Brasiliassa.

Mut tää on jo reippaasti parempaan päin ja tattadaa mä muutan ensviikolla!

Ihan tyhjästä tuli hyvä kämppä eteen hyvällä paikalla ja hyvällä hinnalla. Tarkotus oli muuttaa vasta elokuussa ja kerätä siihen asti rahaa ja olla reppureissari, mut kyl mä tarviin sen oman kodin ja oman tukikohdan.

Että ETEENPÄIN! Sano mummo lumessa.


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pohdiskeluja Maurin ollessa töissä

Mä menin blogit.fi sivulle tarkotuksena muokata blogin kuvausta. Ja vaihtaa blogin aihealuetta, koska matkailuunhan tää ei enää tuu liittymään.

Mut mihin laatikkoon mä sit sovin.
Lifestyle? Eiks lifestyle tyypit oo niitä trendimuijia jotka syö avocadopastaa Arabian astioilta valkoharmaassa kodissa, sohvalla, eikun siis naulakossa maiköl korssin laukku ja jalassa vitivalkoset tennarit. Eiku ei Suomessa sisällä käytetä kenkiä. Ronja.
Ja sit nää trendimuijat on viel jotenki onnistunut sommittelemaan lapset tähän samaan trenditaloon. Miten. Nii ja miehenki onnistunu saamaan siihen samaan sommittelmaan. Miten.

Lifestyle. Kuulostaa niin hienolta et pikkurilli nousee väkisin ylös kahvia juodessa.

Terveys?
Perhe?
Urheilu?

Miksei oo sellasta enemmän realistista kategoriaa.

Vaikka periaatteessa onhan seki elämäntapa eli siis lifestyle jos ruokana syödään tonnikalaa purkista leivän päällä ja vaatteet on ne mitä kaapista sattuu kouraan tulemaan ja joskus ne vaatteet nyt sattuu olemaan päällä väärinpäin. Mitä sitte.
Tai onhan seki lifestyle että yrittää viherkasveja kasvattaa ja järjestelmällisesti ne kaikki kuolee ykskerrallaan.
Tai onhan seki lifestylee et urheilu tapahtuu jääkaapilta sohvalle.
Joo ei ton oon päättäny jo et se muuttuu et oon täs nyt miettiny et mikä olis se mun laji ku en niin kuntosalista ja sen masiinoista välitä.
Sellanen pari kertaa viikossa oleva kunnon hyvä hikitreeni et oksat pois. Ja joku super pirtee ohjaaja joka huutaa et VIELÄ JAKSAA ja jotain discomusaa soi taustalla.
Mut hirveen hintasia kaikki tommoset.
Kyl mä jotain keksin.

Sit mietin kans et perhe olis hyvä kategoria, koska onhan tää meidän pieni perhe. Minä ja Mauri. Ja Maurin kitarat. Ja mun tuleva auto.
Mua harmittaa ku myin mun auton tänne muuttaessa, koska se auto oli ihan mun lemppari vaikka se söiki öljyä enemmän ku oli tarpeellista ja yli kaheksaakymppiä sillä ei voinu ajaa ku rupes auto hyytymään. Pari kertaa pyyhkijän moottorinki siihen kerkesin vaihtaa mut ainaki tiesin mun auton heikkoudet.
Mut ehkä mun uudesta autosta tulee kans ihan kelpo kaveri.

Ja oleskelulupaa haetaan perhesyiden takia, joten vaihdoin blogin kategoriaan perhe.

Ja sano Mauri mulle tänään, että: "I have absolutely no idea why I love you so much. You are so ridiculous and stupid."

Muistaakseni valitin et haluisin mieluummin vaan sytyttää meiän tiskialtaan tuleen ku tiskata. Ja kumpa tää koko talo syttyis tuleen ni eipä tarttis tavaroitten myyntiäkää miettiä ja kalleimmat elektroniikat ja tavarat menis matkavakuutuksessa et olispa helppoa.

Ainiin meinasin unohtaa! Maurin iskä on ihan superinnoissaan ku muutetaan Suomeen ja on jo päättäny et tulee tammi- helmikuun vaihteessa meille vierailulle! Ja ottaa ehkä Maurin vanhemman pikkuveljen Rafaelin mukaan.
Etukäteen on kaverit luvannu et mennään kattoo kimpassa lätkää ja ennakkoon on luistimiaki jo luvattu lainaa, että pääsee kokeilemaan luistelua!

Puhuin kans mun tädin kanssa, että niitten talviasuttavalle mökille olis niin siistiä mennä porukalla viikonlopuks.
Miettikää nyt jos on kylmä ja järvi jäätyny ja ihan lumessa. Kyllä on siinä brasilialaisille eksotiikkaa.

Ja sit kaikki pulkkamäet ja vaara et kuolee ku kävelee liukkaalla kadulla. Ai että.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Maailman laiskin aikuinen

Minä. Minä olen maailman laiskin aikuinen.

Sen jälkeen ku päätettiin et muutetaan takas Suomeen ni ollaan vaa laskettu sekunteja et millon mun lento lähtee, koska 2 viikkoa sen jälkeen Mauri lähtee Pelotakseen ja siitä kuukauden päästä lähtee lento Suomeen.

Meiän kämppä näyttää ihan perseeltä. Tää on niin sekasin, ku oon osan kamoista jo pakannu ja osa on myyty ja osa vietiin pääsiäisenä Pelotakseen ja sit loput myymättömät tavarat on nosteltu sinne tänne ku niitten omia paikkoja ei oo enää olemassa, kun ne on myyty.
Mua ei vois vähempää kiinnostaa siivota ja imuroida tai tehä ruokaa. Jos kaapissa ei oo valmiina ruokaa ni en syö. Me joko syödään ulkona tai tilataan ruokaa tai Mauri tekee ruokaa.
Mä oon niiiiiin valmis jättää tän kämpän taakseni.

Plus pääsin muurahaisista eroon. Tai niin luulin. Ne vaan muutti reittiä ja nyt tulee sisälle poratuista rei'istä seinässä. Ihan sama mistä ne saan hävitettyy ni aina löytyy uus reitti ja nyt ne on vallottanu ton meiän tiskipöydän missä kaikki ruokaan liittyvä valmistus tapahtuu ja MÄ EN ENÄÄ TAHDO TULLA TOIMEEN NIITTEN KANSSA! En ees oikeesti jaksa yrittää enää tsempata et kyllä tää tästä, koska ei enää tarvii.

Ja tää sade. Täällä sataa K O K O A J A N. Ihan jatkuvalla syötöllä. Ulos on ihan turha ees yrittää mennä joten mun päivät menee netissä roikkuen ja sohvalla maaten kärsien migreeneistä ja odottelen Mauria töistä kotiin.

Molemmilla on asenne et IHAN SAMA. Enää ei tarvii tsempata. Tekis mieli vaan tuikata kaikki tavarat tuleen ja samalla vahingossa polttaa koko talo.

Pari mielettömän positiivista asiaa mitä oon tästä oppinu.

Suomessa pääsen mihin vaan ja millon vaan, koska mulla on auto. Ihan sama vaikka mummoja ja vaareja satais taivaalta ni jos tulee kotona sellanen et puhelin on vaan kädessä hetki ni oli keli mikä tahansa ni mä lähen ulos talosta. Ihan sama vaikka kukaan ei olis tavotettavissa (Mauri kyl varmaan on melkein aina) ni voin mennä vaikka yksin kahville ja pullalle. Tai leffaan tai SHOPPAILEMAAN. Mä voin tehä ihan mitä mä ikinä haluun. Vaikka ajaa vaan ympyrää ja huudattaa radiosta suomipoppia.
Mä voin ajaa vaikka hesen autokaistalle ja syödä autossa majoneesissa uitetun hampparin.
Tai mä voin mennä ihan kelle vaan kotona olevalle sukulaiselle tai kaverille kylään! Tosta noin vaan huihais!

Toinen ihan uskomaton juttu on et ihan sama mitä kämppiä oon Suomesta kattonu ni kaikki näyttää luksukselta! Ihan kaikki.
On parveke ja pesutupa, tiskikone ja keittiössä kaikki kaapit. Vaatekaapit ja jossain vaatehuone. Monessa kuuluu soppariin netti ja vesi. Autotolppa. Ja ihan sama missäpäin omaa kaupunkiani tuun asumaan niin kaikki on 15minuutin pyöräilyn päässä! Tai yhen bussin päässä.
Niin uskomattoman helppoa.
Mut siis saat kaiken ton vuokra-asunnossa pelkällä vuokran hinnalla!
Plus ei muurahaisia, termiittejä, ampiaisia, kylmää suihkua ja keittiötä mikä on ihan hirviö.

Joo tää ikuinen sade on saanu mut kattomaan Suomen luksusta ihan eri tavalla.
Oikeesti miten voi sataa koko ajan!

Okei sit vähän Brasilialaisesta pääsiäisestä.

Pääsiäisenä ei syödä muuta lihaa kun kalaa. Liittyy jotenkin jeesuksen vereen.
Joten pääsiäisenä oli ruokana pannulla friteerattua kalaa. Kalasalaattia sardiinista, mikä ei ollu ihan mun herkkua. Papuja ja riisiä. Eli ihan perusruokaa. Ja nää oli siis perjantain ja sunnuntain ruoat.

Lauantaina käytiin grillaamassa Maurin iskällä ja sillon oli grillikanaa tarjolla.
Maurin iskä naureskeli miten oon taas yhtä valkonen ku Suomesta tullessa. No sitä se ikuinen sade teettää! Puolivuotta mä sitä rusketusta keräsin ja kuukaudessa se hävis! Hahaha.

Suklaamunat kuuluu kans Brasilian pääsiäiseen mut siis. Ai jumalauta.

Kaikki kauppojen käytävät ihan pääsiäisenä.


Täällä syödään sellasia isoja laatikoita suklaakarkkeja tai sit isoja suklaamunia.

Pedro ja Pedron munat
Arvatkaa paljon tollanen 250g suklaamuna maksaa? No 49 realia?? Maksaisitteko Suomessa 49 euroa tai jopa vähän enemmän SUKLAAMUNASTA! Toi 250g on siis suklaalevynä 6-8 realia. Aika hemmetin hyvät katteet. Mut joo on siel kolme jotain suklaakonvehtia sisällä.
Siis mä oon kauhulla katellu näitä munien hintoja et MIKS ihmiset ostaa näitä!

Sanoin Maurille et jos ikinä tullaan asumaan Brasiliassa sillain et meillä on lapsi ni pääsiäisenä ei todellakaan päästetä sitä kauppaan koska munan munaa ei meiän lapsi noilla hinnoilla saa.
Miettikää jos perheessä on neljä lasta! Sinne menee 200 realia et jokaiselle saadaan yks muna.
Ihan järkyttävää.

Haha muutenki jos ikinä lapsi hommataan ni se on tehty ihan vaan sen takia, että Ronjan ei tarvii siivota eikä kokata. Mä käyttäisin siis mun ajan mieluummin siihen et treenaan lapsesta henkilökohtasen palvelijan, kun ite teen ruokaa ja siivoon. Senhän takia niitä lapsia tehään. "Paavo haehan äitille lasi vettä ja nyt ku oot siinä liikkeessä ni teetkö samalla illallisen kiitos ja tuoppa vielä se viinipullo siitä keittiön pöydältä, hyvä kiltti poika Paavo!"

Täällä ei oo kyllä yhtään ymmärretty tota lapsen hyötykäyttöä.
Pääsiäisenä todistin tilanteen missä Maurin veli Pedro halus riisipyöryköitä lisää ja huus äitilleen, että äiti lisää ruokaa ja siis. Ne riisipallot oli 5cm päässä siitä Pedron lautaselta, mutta äiti tuli makuuhuoneesta ihan vaan sen takia että otti kaksi palloa siitä Pedron lautasen vierestä ja laitto lautaselle.

Niinku.
MITÄ.

Muutenki musta on tosi huolestuttavaa miten lihava Pedrosta on tullu ja Mauriki on ihan samaa mieltä. Eli jopa Mauri ei enää pidä Pedroa vaan pyöreenä vaan lihavana. Saas nähä.

Nyt tää maailman laiskimmat aikuiset pariskunta tilaa sairaan hyvää pizzaa ja jälkkäriä.
Migreeniki on jo tältä päivältä hoidettu.

Enää 10 päivää ja lento lähtee.

Onneks kaikki on ollu vaan innoissaan et tullaan takasin ni ei harmita niin paljoa vaikka kaunis meri ja ranta jää taakse. Kyllähän sitä lomailemaan aina pääsee.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Tarina sokeasta ja aasista

Tuli tässä bussissa mieleen tarina muutaman vuoden takaa.

Olin Citymarketissa töissä ja toimistosta soitettiin, että lähdetkö sokealle naiselle kauppa-avuksi jouluostoksia tekemään ja minähän lähdin.

Tarkat oli ohjeet ja löyty tuoresillit ja muut kalat, kinkku ja hedelmät. Juteltiin samalla niitä näitä ja viihdytin mukana ollutta lasta. Joululimppua ei kuitenkaan löytyny. Sellasta sopivaa.

Mentiin sit leivontaosastolle ettimään joululimppuun aineksia ja mun piti löytää hyllystä korintti. Mulla ei ollu mitään hajua et mikä hitto on korintti ja yritin paketin löytää missä tämmönen teksti luki kunnes kysyin tältä sokealta naiselta: "Mä en kyl nyt nää missään korinttia, minkä näköstä se on?"

Nainen nopeesti vastas, että :"En kyllä tiedä miltä korintti näyttää, mutta tuntuu rusinalta."

Ei oo IKINÄ hävettäny niin paljoo.